Koko Kallioisen perhe harrastaa keppihevosia. Alkujaan ensimmäisen keppihevosen valmisti äiti, Tiina Kallioinen, mutta jo kymmenvuotiaana Sonja Kallioinen alkoi tehdä niitä itse. Nyt tehtynä on jo yli 200 heppaa, osan Sonja on valmistanut tilaustöinä. Hänen omat kappaleensa asustelevat Keppihevostalli Seminassa, jonka nimisenä alan harrastajat ovat oppineet tuntemaan Sonjan tallin hänen kirjoittamansa blogin ja instagramin kuvien kautta.

”Olen aina pitänyt myös kaikenlaisesta muusta luovasta kuten kirjoittamisesta. Sivujen ylläpito ja kuvien laittaminen vie oman aikansa, mutta puuha on tosi mielenkiintoista. Instagramin kautta saan myös uusia ideoita”, Sonja kertoo.

Sonja tietää jokaisen kepparinsa sukupuolen ja rodun. On islanninhevosta, fellponeja, hollanninpuoliverisiä ja kirjavia paint-hevosia. Jokaisella on nimi: Vauhti, Rafaela, Pokemon, Diiva, Domino, Lidia, Elf ja Memoria, muiden muassa.

”Minun keppareitani ovat Pokemon ja Bambi, Pokemonin olen tehnyt itse”, kertoo kymmenvuotias Veera Kallioinen. ”Koulussa kässä on joskus kivaa ja joskus tylsää, mutta valinnainen käsityö on aina kivaa. Keppareilla ratsastaminen on kuitenkin kaikkein mukavinta.”

Lue koko juttu huhtikuun 2017 Kodin Pellervosta. Tilaajana löydät lehden myös Kodin Pellervon e-arkistosta.

ULLA-MAIJA LAMMI-KETOJA, teksti
TOPI PAKARINEN, kuvat

Jaa artikkeli