Inarilainen koruseppä löytää töidensä aiheet pohjoisesta luonnosta.

Tytti Bräysyllä, 45, on korvissaan sirot lapintiirakorvakorut. Sekä lintu että sen inspiroimat korut ovat hänen suosikkejaan. Niihin liittyy tarina.

”Sain kirjeen eräältä naiselta Etelä-Suomesta. Hän pyysi minulta korvakoruja, joiden aiheena olisi lapintiira. Nainen kirjoitti, että perhe oli menettänyt kipparin; puolison ja isän. Lapintiirat olivat olleet heidän lintujaan, joten hän toivoi itselleen ja tyttärelleen kyseiset linnut.”

Eräs toinen nainen Itä-Suomesta kulki taas säännöllisesti töissä Norjan Kirkkoniemessä, joten hänen miehensä halusi muistaa vaimoaan lapintiiroilla, koska työ- ja välimatkat olivat niin pitkiä.

”Lapintiira tunnetaan muuttomatkoistaan, jotka ovat eläinkunnan pisimpiä, jopa 70 000 kilometriä vuosittain. Se voi muuttaa Antarktikselta Arktikselle. Lapintiira on kaunis lintu ja symboloi kestävyyttä. Saameksi lapintiiraa kutsutaan nimellä čuovgga áirras – valon airut.”

Lapinvuokon hopealehtien keskellä on Lemmenjoen kultaa.

Lapintiiran lisäksi Tytin käsissä on saanut muodon kuukkeli, joka tunnetaan Lapissa onnenlintuna. Myös se on suosittu, mutta moni muukin lintu on päätynyt korva- ja kaulakorujen aiheeksi, kuten kurki sekä lapin- ja tunturipöllö.

Sulka-aiheinen kaulakoru syntyi alun perin tilaustyönä neljälle naiselle. Ystävykset halusivat antaa korun lahjaksi laulaja Kaija Koolle Rovaniemellä keikan jälkeen. Korun taakse tuli kaiverrus elämä kantaa. Kaija Koon Supernaiset-laulun sanat kuvaavat sielunsiskojen ystävyyttä: Taas me kohdataan, kun päiviä ois mennyt vaan. Elämälle kiitos, jatketaan, siitä mihin jäätiin viimeksi kun tavattiin

Tilaustyöt ovat Tytin mielestä tervetulleita, yllättäviä ja joskus myös varsin haastavia.

Tytin korut matkaavat ympäri maailmaa. Joistakin tilaajista on tullut vakioasiakkaita. Mutta maailma tulee myös Inariin, missä käy paljon kansainvälisiä matkailijoita. Heidän mukanaan koruja on lähtenyt Yhdysvaltoihin, Aasiaan ja Australiaan saakka. Aiheet löytyvät kuitenkin läheltä, Lapin luonnosta ja kulttuurista.

”Biologit ja luontoharrastajat ovat tainneet bongata yritykseni, sillä minulta on tilattu koruja väitöslahjoiksi aiheista, jotka liittyvät tiettyyn eläimeen tai kasviin. Yksi niistä on ollut niinkin erikoinen kuin kotelovaiheessa oleva vesiperhonen, Lepidostoma hirtum”, kertoo Tytti. Muoto, sielu ja tarina ovat korun omistajille tärkeitä, jotta koru tulee pidetyksi.

Koko jutun löydät painetusta huhtikuun 2018 Kodin Pellervosta. Tilaajana voit lukea koko lehden myös e-arkistossa www.pellervo-e-lehdet.fi.

Jaa artikkeli