Keijo Kääriäisen elämäntyönä syntyi 800 tuhatta ilmakuvaa kotimaisista maatiloista.

Pekka Kääriäinen pitelee isänsä Hasselblad-rullafilmikameraa. Lentokone on hänen poikansa projekti. Kuva Tommi Taipale.

Kuvaaminen ja lentäminen. Keijo Kääriäinen hurahti molempiin jo pikkupoikana. Siihen aikaan ne eivät olleet mitään tavallisia harrastuksia.

Keijo syntyi vuonna 1923 Helsingissä. Kun poika tuli kouluikään, perhe muutti Kouvolaan. Sisaruksia oli yhteensä kahdeksan, isä työskenteli salkkutehtailijana.

Kun Keijo sai isältään ensimmäisen kameransa, siitä tuli osa häntä. “Melkein kuolemaansa asti isällä oli aina kamera kaulassaan”, Keijon poika Pekka Kääriäinen kertoo.

Miehenalku opetteli kehittämään ja vedostamaan kuvia. Hän ikuisti tapahtumia, ihmisiä ja maisemia.

Lennokkikerhoon Keijo meni jo koulupoikana. Siellä hän oli mukana rakentamassa Harakkaa, harjoituspurjekonetta. Se ammuttiin ilmaan ritsaa muistuttavalla kumiköydellä. Liitoa riitti peltoaukealla satakunta metriä.

Silloin ei taivaalla liiemmälti liikennettä näkynyt. Siksi talvisodan ensimmäiset pommikoneet Kouvolan yllä eivät herättäneet Keijossa pelkoa, vaan uteliaisuutta. Hän juoksi hyppyrimäen torniin ihailemaan niitä.

 

Sota alkoi kuitenkin vetää suojeluskuntanuorten toimintaan osallistunutta nuorta miestä puoleensa. Helmikuussa 1940 Keijo Kääriäinen oli jo 16-vuotiaana vapaaehtoisena puolustamassa Viipuria.

Välirauhan aikana Keijo oli käyräsarvisine polkupyörineen ja nahkatakkeineen kuin sen ajan juppi. Tulevaan vaimoonsa Toiniin hän tutustui törmättyään tähän polkupyörällä koulun pihalla – siis ihan kirjaimellisesti.

Keväällä 1941 Kääriäinen värväytyi suomalaiseen Waffen SS -vapaaehtoispataljoonaan. “Vapaaehtoiset lähtivät Saksaan ennen kaikkea kouluttautumaan, vähän kuin jääkärit aiemmin. Eivät he edes tienneet, mihin heitä viedään”, nykyisin SS-vapaaehtoisten muistoa vaalivan Veljesapu-perinneyhdistyksen puheenjohtajana toimiva Pekka Kääriäinen kuvailee.

Ja kauashan Suomen poikia vietiin. Saksan joukot etenivät itärintamalla Tšetšeniaan, Bakun öljykentille asti. Syksyllä 1942 Keijo virui viikon täpötäydessä sotilasjunassa haavoituttuaan vatsaan. Todennäköisesti ainoastaan kylmyys, joka esti infektiot, pelasti hänen henkensä.

Karttulassa vuonna 1962.

Kahden vuoden sotaretken jälkeen Keijo palasi Suomeen ja meni upseerikouluun. Jatkosodan lopulla hän ehti vielä toimia joukkueenjohtajana Terijoella ja Ilomantsissa.

Kamera kulki myös sodassa aina mukana, vaikka kuvaaminen oli kiellettyä, sillä Keijo ei ollut virallinen sotakuvaaja. Eräässä lievässä haavoittumisessa sotilas suri eniten housujen mukana kadonneita filmejään.

Sodan aikana Keijo pääsi ensi kertaa myös ihan oikean lentokoneen kyytiin. Sillä matkalla hän nappasi ensimmäiset ilmakuvansa.

Punkaharjulla vuonna 1964.

Kirjeenvaihto Toinin kanssa jatkui läpi sodan. Hääkelloja soitettiin 1946. Seuraavana kesänä tehtiin häämatka Kuusamoon, polkupyörillä.

Sodan alkuvaiheessa Keijo oli ollut liian nuori päästäkseen ilmavoimiin. Rauhan palattua hän päätti ottaa menetyksen takaisin. Lennonopettaja löytyi Kouvolan kupeesta, Valkealan Utista. Ammattilentäjän lupakirja oli taskussa 1950-luvun alussa.

Suomen vuokralento Oy:n Keijo perusti jo 1940-luvun lopulla. Lentokoneita oli koko maassa hyvin vähän ja yksityisiä lentotoimintayrittäjiä vain muutama. Keijo lensi itse Englannista Suomeen kaksi Austeria. Sveitsistä hankittu kahdeksanpaikkainen Norseman oli aikanaan Suomen suurin yksimoottorinen potkurikone.

Keijo aloitti ammattimaisen lentotoiminnan Kuopiossa ja Pieksämäellä. Vuonna 1952 nuoripari osti Lammilta Kanta-Hämeestä Toinin kotitilan ja asettui sinne.

Jos lentokoneet olivat harvinaisia, niin vielä harvinaisempaa oli ilmakuvaus. Karhumäen veljekset olivat kuvanneet suomalaisia kaupunkeja jo ennen sotia. Niitä otoksia myydään edelleen esimerkiksi postikortteina.

Mutta ennen 1950-lukua kenellekään ei tullut mieleen kuvata ihan tavallisia maatiloja. Tämän toiminnan toi Suomeen ruotsalaisyritys Flygfoto, jonka yhdeksi lentäjäksi valikoitui kukas muukaan kuin Keijo Kääriäinen.

Toiminta hyytyi muutamassa vuodessa, mutta lentäjä oli saanut oppinsa ja liikeidean.

Lue koko juttu painetusta kesä-heinäkuun 2018 Kodin Pellervosta. Tilaajana löydät koko lehden myös e-arkistosta www.pellervo-e-lehdet.fi.

Jaa artikkeli