Kun Gunnel Englund otti sukutilan hoitaakseen, hän tiesi, että vilja ei elätä. Siksi nainen lähti opin tielle.
”Tässä kasvaa hilloa. Ja tässä glögiä”, esittelee Gunnel Englund marjatarhansa ja peltojensa antimia. Karhunvatukka-, herukka- ja hunajamarjapensaat notkuvat muhkeita raakileita helteisessä Söderbyn kylässä Pellingin saaressa Itä-Uudellamaalla. Selja kukkii. Omenat punastuvat hyvää tahtia.
Itse viljelemistään raaka-aineista uniikkeja herkkuja jalostava ruoka-artesaani näkee pelloilla kasvavissa marjoissa ja hedelmissä jo valmiit tuotteet, ei pelkkää raaka-ainetta.
Kun Gunnel oli lapsi, istui hän usein äitinsä Gerdan kyläkaupan takahuoneessa ja kuunteli Tove Janssonin tarinoita. Tove vietti kesät Pellingin saaristossa ja oli kaupan vakioasiakas.
”Tove oli yksi meistä.” Meillä Gunnel viittaa tiiviiseen Pellingin saaren yhteisöön. Saarella koko elämänsä asunut nainen ei ole koskaan suunnitellut kotikylänsä jättämistä. Niin kuin ei moni muukaan saaren noin 300 vakituisesta asukkaasta.
Kun Gunnel otti yli satavuotiaan sukutilan haltuunsa 2000-luvun alussa, oli selvää, että pelkällä viljan viljelyllä ei nyky-Suomessa pärjää. Äitinsä jalanjäljissä Gunnel ryhtyi valmistamaan hilloja, mehuja ja hyytelöitä myyntiin. Ja kyllä häneltä ostetaan antimia suoraan pelloltakin.
”Ruoka on kiinnostanut minua aina. Jo 10-vuotiaana olin isän mukana hirvijahdissa ja sienimetsässä. Äidin kanssa kerättiin marjoja”.
Hunajamarja on makean hapan.
Juurta jaksaen
Ruoka-artesaanioppiin Gunnel lähti talvella 2016. Opiskelukavereina Mannerseudun maaseudun kehittämisohjelman rahoittamassa Rannikon ruoka -hankkeessa oli lähes 40 maanviljelijää, puutarhuria ja karjankasvattajaa.
Reilun kahden vuoden ajan Gunnel matkusti kerran kuussa opintojen pariin satojen kilometrien päähän Tammisaareen ja Kemiönsaarelle. Välillä opinnot veivät Ahvenanmaalle asti.
Luennoilla päntättiin elintarvikekemiaa ja hygienialainsäädäntöä, harjoiteltiin yritystalouden kiemuroita ja sukellettiin markkinoinnin saloihin. Käytännön opintojaksoilla opiskelijat keittivät hilloja ja mehuja, ilmakuivasivat lihaa, leipoivat juurileipää, hapattivat vihanneksia sekä valmistivat jogurtteja ja juustoja.
Hyvää käsityönä
Mehut pullotetaan patenttikorkkien alle.
Artesaaniruoaksi kutsutaan perinteisillä menetelmillä lisäaineettomasti valmistettuja yksilöllisiä lähiruokatuotteita. Raaka-aineet tuottaa yrittäjä itse taikka ne tulevat hyvin läheltä, joten niitä päästään hyödyntämään tuoreina. Valmistuksessa ei käytetä isoja teollisia koneita.
”Tekijän käsi on mukana jokaisessa työvaiheessa”, painottaa hankkeen Turunmaan alueen koordinaattori Eija Lamsijärvi.
Koulutuksesta on valmistunut jo lähes sata ruoka-artesaania. Mallia on haettu Ruotsin kansallisesta ruoka-artesaanikeskuksesta Eldrimneristä. Keskus sai alkunsa 25 vuotta sitten toiminnanjohtaja Bodil Cornellin aloitteesta.
”Bodil näki, kuinka Ruotsin maaseutu autioitui ja maaseutuyrittäjien elinmahdollisuudet kapenivat. Uniikkien ruokatuotteiden valmistaminen antaa heille uuden mahdollisuuden.”
Opintojen myötä Gunnelille avautui täysin uusi maailma.
”Ruoka oli aiemmin minulle pelkkää vatsantäytettä. Opinnot aloitettiin Makukoululla. Opin haistamaan, ja maistamaan ruokaa uudella tavalla. Ymmärsin, kuinka paljon eri makuja on olemassa.”
Lue koko juttu painetusta syyskuun 2018 Kodin Pellervosta. Tilaajana löydät koko lehden myös e-arkistosta www.pellervo-e-lehdet.fi.
