Villan kehrääminen langaksi kesyttää kiireen.
Vanha sininen, hiukan oikukas rukki hyrrää Miira Öhmanin pyöräyttäessä sille vauhtia. Pieni kaikenkirjava lammaslauma laiduntaa pihanurmella.
Uteliaimmat uuhet halajavat seuraksi ja köpöttelevät rukkia nuuhkimaan.
”Lampaita minulla oli jo teininä. Kun koulukaverit ulkoiluttivat koiriaan, minulla oli narun päässä lammas. Sillä oli oma kaulapantakin.”
“Sain vastuun omasta pienestä katraasta jo murrosikäisenä. Koulun ohella hoidin ja ruokin lampaat aamuin illoin. Villan käyttöönottamista en silloin vielä ymmärtänyt.”
Nyt rukki hyrrää hyrräämistään ja kopassa kauniin väriset villat odottavat vuoroaan. Jo syntyneessä langassa hohtavat lempeät lampaan värit. Tällä Nurmijärven Palojoen sukutilallaan Miira vietti koko lapsuutensa. Isoisän kautta tilan historia ulottuu 1920-luvulle.
”Ehdin asua pari vuotta muualla. Kun lapsia alkoi syntyä, muutimme mieheni Alin kanssa tänne tilanhoitajan mökkiin. Valinta oli selvä, emme empineet hetkeäkään. Kun äitini ei enää pystynyt huoltamaan päätaloa, lunastimme tilan.”
“Tekemisestä ei ole puutetta. Kun yhden paikan saa kuntoon, seuraava jo odottaa vuoroaan. Asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen, kaikkia töitä ei auta murehtia samaan aikaan.”
Rakkaus vanhoihin rakennuksiin ja kiinnostus kirjallisuuteen johti Miiran kirja- ja paperikaupan pitäjäksi. Kirjava Puoti sai alkunsa viisi vuotta sitten.
”Olin aikaisemmin ollut kahdessa kirjakaupassa töissä. Kun jäin työttömäksi, oli mietittävä mihin ryhtyä. Samaan aikaan kuulin Nurmijärven Klaukkalassa sijaitsevan vanhan kauppatalon etsivän yrittäjää vuokralaiseksi. Päätin tarttua tilaisuuteen. Aloitin oman puodin pitämisen ensin kellarikerroksesta. Pian siirryin vuokralle myös yläkertaan.”
Puodissa on kotoisa vanhan talon tunnelma. Myös täällä rukilla on oma paikkansa, se on ikkunan äärellä. Paperitarvikkeiden lisäksi valikoimiin ovat pujahtaneet villalangat, värttinät, karstat ja hahtuvalangat. Kellarista löytää käytetyt kirjat, uudet ovat yläkerrassa. Myös paikallisten kädentaitajien työt sopivat puodin valikoimiin.
”Parasta kaikessa ovat ihanat asiakkaat. Saan kohdata upeita ihmisiä ja hengenheimolaisia, joihin en muuten törmäisi. Vähitellen Kirjavalle on kertynyt uskollisia asiakkaita, vaikka saisihan heitä enemmänkin olla.”
“Monien kanssa olen tullut tutuksi. Jos jotakuta ei näy pitkään aikaan, saatan jopa hiukan huolestua. Ettei vaan mitään olisi sattunut.”
Kun Miira kouluttautui libristiksi, opiskelijoilta kysyttiin, miksi he haluavat kirjakauppa-alalle. Monet vastasivat, että kirjojen tähden. Miira tiesi jo silloin toisen vastauksen: ihmiset.
Koska puodinpitäjällä on kotosalla eläinkuntaa, ajan jakaminen katraan ja kaupan välillä on välillä melkoista tasapainoilua.
”Tämä vaatii luovaa otetta. Kerran pitkän työpäivän jälkeen yhdelle lampaista tuli utaretulehdus.
Päivystävä eläinlääkäri oli kutsuttava paikalle keskellä yötä. “Seuraavana päivänä minun oli käytävä välillä lypsämässä lammas.”
“Eräänä toisena aamuna tiput olivat yllättäen kuoriutuneet ulkona pensaan alla, ja ne oli poimittava turvaan. Ilmoitin puodin Facebook-sivuilla, että nyt on hätätapaus: avaan puodin tavallista myöhemmin. Eläinten terveys ja hyvinvointi ovat aina etusijalla.”
Lue koko juttu lokakuun 2018 painetusta Kodin Pellervosta. Tilaajana koko lehden löydät e-arkistosta www.pellervo-e-lehdet.fi.
