Kasvukausi on ohi, mutta talvipäivänseisaukseen on vielä aikaa.

Huurrekuviot koristavat kasvihuoneen laseja. Valkoisen pitsin läpi marraskuun harmaa puutarhakin näyttää valoisalta. Väripilkkuja kiteitten maisemaan tuovat tyhjennetyt kukkaruukut, pestyt työkalut ja pinotut tarvikkeet.

Vielä äsken ponnisteltiin luudalla lakaisten kasvukauden päättymistä vastaan, mutta nyt talvi saa tulla. Hämärinä päivinä sytytetään kasvihuoneen lyhtyihin kynttilät.

Elävän tulen lämmittämään tyhjään kasvihuoneeseen voi istahtaa ainakin hetkeksi. Seurattavaa syksyiseen puutarhaan tuovat pensaissa ja puissa lehahtelevat tilhet ja närhet.

 

Hellekesän ja ennätyskauniin ruskan jälkeen silmän on vaikea tottua pimeyteen. Kasvukausi on ohi, mutta talvipäivänseisaukseen on vielä aikaa. Välillä tuntuu, ettei aurinko nouse koko päivänä.

Parhaimmillaankin valoisaa on nyt vain muutaman tunnin ajan vuorokaudessa. Vielä olisi puutarhassa tekemistä, joten viikonloppuvapaat vietetään puutarhan talvivalmisteluissa.

Pimenevillä päivillä ja kirpeillä pakkasöillä on tarkoituksensa: päivän lyhetessä ja lämpötilan laskiessa puuvartiset valmistautuvat talvilepoon, joka auttaa niitä selviämään talven pakkasista.

Yhtenä merkkinä kasvien talveentumisesta on ruska. Se syntyy, kun kasvi hajottaa lehtivihreän ja kuljettaa sen ainesosat varastoihinsa runkoon ja juuriin. Jäljelle jäävät ensin näyttävät punakeltaiset ja keltaiset värit, lopulta enää ruskeat tanniinit.

Vaahteran, lepän ja hevoskastanjan lehdet rullautuvat maahan pudottuaan näteiksi kääröiksi. Koivun ja haavan lehdet kerääntyvät tuulen mukana kasoiksi. Saarnen lehdet saattavat jäädä kiinni puuhun koko talveksi.

 

Talvi tulee maan eri osiin omalla aikataulullaan. Terminen talvi alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi alle nollan. Kun samaan aikaan pohjoisessa on jo lunta ja pakkasta, Etelä-Suomessa säät vielä vaihtelevat.

Eteläisempikin puutarha näyttää välillä talviselta, kun kuuraa syntyy öisin kasvien päälle: talventörröttäjien lehtiä ja siemenet näyttävät kuin sokerilla kuorrutetuilta. Aidat ja pergolat saavat pinnoilleen huurretta.

Pääkaupunkiseudulla ensilumi sataa usein jo lokakuussa, mutta pysyvää lumipeitettä saa odotella vuodenvaihteen ylikin. Vesi- ja räntäsateet sulattavat välillä maahan sataneen lumen.

Kylmin aika talvesta koittaa vuodenvaihteen jälkeen, mutta syksylläkin pakkanen voi olla ankaraa. Jos maa on silloin paljas, talvivaurioita syntyy. Vasta satanut lumi on erinomainen eriste, paras talvisuoja kaikille kasveille.

Lumihiutaleita syntyy ilmakehässä lämpötilan ollessa alle nolla astetta. Kauneimmat lumihiutaleet nähdään kunnon pakkasilla, kun monisakaraiset kiteet leijailevat hiljalleen maahan.

 

Tämän jutun kuvien vantaalaispiha sijaitsee notkelmassa, jonne kylmä ilma valuu. Ankaraksi talven tekee kasvien kannalta myös tuuli, jos se saa puhaltaa vapaasti. Pihan pienilmastoa parantavat kuitenkin puut japensaat.

Kasvit selviävät talvesta eri keinoin: joillakin lajeilla talvehtii koko kasvi, toisilla vain maanpinnan myötäinen tai sen alainen juuristo. Yksivuotisten lajien sukua jatkavat siemenet.

Jos maa on pakkasten tullessa lumeton, arimpien lajien juurelle kasataan hiekkaa tai talvensuojaturvetta. Kuusenhavuistakin on apua, sillä ne keräävät neulasiinsa lumituiskut.

Puutarha täyttyy talveksi kausivaloista ja lyhdyistä. Pakkasilla kosteus tiivistyy puutarhalyhdyn lasin pinnalle kuvioiksi, jotka kynttilän liekki sulattaa nopeasti. Elävä tuli lämmittää myös keväästä haaveilevan tarhurin mieltä.

Hämäränhyssyä

  • Pimeinä päivinä sytytä lyhtyihin kynttilät ja ripusta esille kausivalosarjat.
  • Jäädytä puutarhassa sankolyhtyjä tai aseta esille pakastimessa jäädytetyt koristeet.
  • Nauti talvesta, lumesta ja jäästä. Kevät on alle puolen vuoden päässä.
Jaa artikkeli