Jokapäiväinen arki näyttää arvonsa, kun sairaudet rajaavat elämää. Rutiinit ja pienet ilot kantavat.

Lempääläinen kirjailija Kirsti Kuronen kuuli 42-vuotiaana sairastavansa pahanlaatuista verisyöpää, myeloomaa. Vuonna 2008 hänellä oli takanaan 17 vuotta YLE:n kameramiehenä ja ohjaajana. Kirsti oli tv-työn ohessa julkaissut neljä nuortenromaania ja haaveili vielä jonakin päivänä jäävänsä vapaaksi kirjailijaksi.

Vuosi oli alkanut huonosti. Kirsti oli sinnitellyt flunssan ja jatkuvan väsymyksen kourissa. Juoksulenkit olivat jääneet lyhyeen. Lääkärissä lähdettiin hakemaan syytä anemialle ja alhaiselle hemoglobiinille.

”Lääkärit epäilivät akuuttia munuaistulehdusta. Parin kuukauden kuluttua selvisi, että sairastan verisyöpää, joka oli ehtinyt vaurioittaa munuaisia.”

 

Jos musta hetki uhkaa, Kirsti Kuronen menee metsään.

Huhtikuussa 2008 annettu diagnoosi ei tullut Kirstille täytenä yllätyksenä, sillä lähisuvussa oli ollut syöpää. Paha uutinen oli se, että tauti oli parantumaton. Keskimääräinen elinaikaennuste oli neljä vuotta. Myöhemmin lääkäri arvioi, että elinaikaa voisi olla kymmenen vuotta.

”Se hätkähdytti, sillä harvinaiseen myeloomaan sairastutaan yleensä vasta vanhemmalla iällä. Vanhuksesta kymmenen vuoden ennuste tuntuu varmasti pidemmältä kuin 42-vuotiaasta.”

Kirsti sanoo, että siinä tilanteessa päätös oli selvä. Hän ei palaisi televisioon, vaan keskittyisi kirjoittamiseen. Elämän suunta vaihtui kertaheitolla.

 

Sairaus koetteli koko lähipiiriä. Kirstin aviomieheltä Jyrkiltä meni pitkään, ennen kuin hän pystyi hyväksymään, ettei myeloomaan ole parannuskeinoa.

”Itse surin sitä, etten ehkä tule näkemään lapseni aikuistumista. Lohdutusta antoi mielikuvitteleminen, jolla pystyin hinaamaan tulevaisuuden tähän hetkeen. Keksin Oskarille elämän polun ja se riitti minulle. Hyvän kuvitteleminen suojaa ja hoitaa, kun pelottaa.”

Joulukuussa 2008 myelooman kimppuun käytiin Kirstin omilla kantasoluilla, jotka kerättiin luuytimestä ja tiputettiin sytostaattihoidon jälkeen takaisin verenkiertoon. Hoito kesti 18 päivää ja sivuvaikutukset olivat rajuja, mutta vaste oli täydellinen.

”Kaikki syöpäsolut saatiin tuhottua. Jossain vaiheessa myelooma tulee kuitenkin nostamaan päätään. Ensin se tuntui todella musertavalta. Sitten järkeilin, että parantumaton syöpä on merkki omasta rajallisuudesta. Sen ymmärtäminen auttaa elämään tässä ja nyt.”

 

Kirsti kertoo olleensa aiemmin suorittaja, jolla oli kova pätemisen tarve. Omaan itseen kohdistuvat vaatimukset johtivat lopulta anoreksiaan.

”Jouduin jo silloin tekemään ajatustyötä ja pistämään elämänarvot uuteen järjestykseen. Enää en välitä, mitä muut minusta ajattelevat, vaan teen sitä, mikä tuntuu hyvältä.”

Kirsti rakensi itselleen viiden neliömetrin suuruisen leikkimökin lähelle kotia Kirkkojärven rantaan. Pääskyseksi ristityssä mökissä on kapea sänky, pöytä, kaksi tuolia, pieni kirjahylly ja kaukoputki lintujen tarkkailuun.

”Nukun siellä kaikki kesät. Aamulla herään usein siihen, kun orava hyppii katolla ja laulujoutsenet töräyttelevät lahdella.”

Lue koko juttu painetusta tammikuun 2019 Kodin Pellervosta. Tilaajana löydät koko lehden myös e-arkistosta www.pellervo-e-lehdet.fi.

Jaa artikkeli