Jos ostat alkutalven herkutteluhetkeesi mateen vaikkapa Helsingin kuulusta Hakaniemen hallista, se on uiskennellut kenties vielä eilen Lokan tekojärvessä, napapiirin takana Sodankylässä.

Tekojärvi on saanut nimensä Lokan kylän mukaan. Sinne on Sodankylän keskustasta 80 kilometrin matka. Helmikuinen kirkas ja tuuleton pakkasaamu käy mainiosti kalastajien työpäiväksi, toki pakkasta voisi olla vähemmän kuin 25 astetta. Mutta mieluummin pakkasta kuin sankkaa lumisadetta, jonka voimakas tuuli kääntäisi tiheäksi, kasvoja piiskaavaksi seinäksi.

Aamukymmeneltä on jo valoisaa. Kaamos on taittumassa, ja päivänvaloa riittää iltapäivään. Kalastajat Risto Pyhäjärvi, 59, ja Tommi Jyly, 34, ovat pakanneet kalojen säilytyslaatikot ja työkalunsa moottorikelkkojen rekiin. Kohti valkoista ulappaa!

Syntyjään sodankyläläinen Risto on kalastanut ammatikseen vuodesta 2003. Hän tekee hiljaisimpina kausina myös muita töitä. Tommi on Varsinais-Suomessa syntynyt ja kasvanut Lapin lumoama mies. Hän ei ole koskaan tehnyt ammatikseen mitään muuta työtä kuin kalastusta.

Peruskoulun jälkeen Tommi kokeili kotiseudullaan useita hommia ja opiskeli vuoden verran datanomiksi. Sitten hän meni Paraisten ammattioppilaitoksen kalatalouslinjalle vuonna 2005. Toiveammatti löytyi, ja mies suoritti kalatalouden ammattitutkinnon.

Lokka on Euroopan unionin suurin tekojärvi. Sitä alettiin täyttää vuonna 1967. Lokkaan on rakennettu kunnan omistama kalanjalostuslaitos, jota pyörittää paikallinen osuuskunta Lokan Jaloste. Vuotson kanava yhdistää Lokan Porttipahdan tekojärveen. Lokka on pinta-alaltaan Suomen neljänneksi suurin järvi, 315 neliökilometriä. Sekä Lokan että Porttipahdan avulla säännöstellään voimalaitosten takia Kemijoen virtaamaa, joten niiden pinta-ala vaihtelee.

Rysälle on 18 kilometrin matka.

Joulukuusta helmikuun loppuun Lokalla pyydetään madetta. Made on tyypillinen sesonkikala, jonka markkinat avautuvat sydäntalveksi. Sen kudun aikaan maaliskuussa matikoita nousisi enemmän kuin menee kaupaksi. Silloin on aikaa myydä kalaa myös valmiiksi fileoituna.

Risto ja Tommi pitävät yhtenä tukikohtanaan Kotiselän saarta, jonne Lokasta on matkaa 18 kilometriä. He kokevat rysänsä kaksi kertaa viikossa, viisi tiistaina ja toiset viisi lauantaina. Pyyntiin rysät lasketaan jo joulukuussa, jolloin jää on vielä ohutta.

Edellisen reissun jälkeen on sadellut hieman lunta, mutta vanha kelkkareitti näkyy, ja tukevaa pohjaa pitkin matkaa taittuu nopeasti, noin puolessa tunnissa.

Talvella Lokalla häärii seitsemän kalastajaa. Kesällä kalan ammattipyytäjien määrä nousee noin 15:een, kun verkkokalastajat pääsevät vesille.

Risto Pyhäjärvi (vas.) ja Tommi Jyly kurkkivat, paljonko rysän perään on kertynyt saalista.

Perillä miesten työnjako selviää heti. Aluksi he lapioivat lumet rysäpaikan päältä ja paiskaavat sivuun myös lämpöeristeen, paksun vanerilevyn. Risto tarttuu pitkälaippaiseen moottorisahaan ja päryyttelee tottuneesti noin metrin levyisen ja puolitoista pitkän avannon, koska pelkällä tuuralla jää ei hajoa.

Tommi lapioi jäämurskaa avannosta. Kun reikä on riittävän suuri, miehet tarttuvat muoviköysiin, ja pian pilkistää ensimmäinen rysänkaari.

”Rysät tekee paikallinen yrittäjä”, Risto mainitsee.

Rysä on 6–7 metriä pitkä ja kalat luikertelevat tietysti peräpäässä. Kun saalis on jäällä, miehet ottavat esiin reunoiltaan jäätyneet muovilaatikot ja nostavat niihin avannosta kylmää vettä.

”Made on siitä kummallinen, että jos sen heittää suoraan hangelle tai jäiden päälle, pinta muuttuu laikukkaaksi. Silloin ostaja luulee, että kalassa on jotain vikaa, mikä ei pidä paikkaansa. Mutta kuluttajan toiveiden ja maun mukaan toimitaan”, Tommi kertoo.

Tommi poimii mateita rysänperältä ja heittelee niitä Ristolle, joka teurastaa ja verestää kalat ja pakkaa ne laatikoihin. Saaliin seassa on myös muutama syömäkokoinen hauki, jota Lokan kalamiehet syövät mielellään. He eivät ymmärrä, miksi haukea nimitellään Lapissa ruuaksi kelpaamattomaksi jänkäkoiraksi.

Tommi pitää Lokan puhtaan veden haukea erinomaisena ruokakalana. ”Viimeksi kun vanhempani ja sisko kävivät kylässä, fileoin hauen, leivitin sen ja tein kalapuikkoja. Maistui niin hyvältä, että ottivat mukaansakin. Yleisesti luullaan sellaistakin, ettei kesämadetta voi syödä mutaisen maun vuoksi. Kesällä made elää kuitenkin pohjan kylmässä vedessä. Jos se sattuu uimaan katiskaan, otan yhden talteen. Syön madetta ympäri vuoden.”

Lue koko juttu helmikuun 2018 painetusta Kodin Pellervosta. Tilaajana löydät sen myös e-arkistosta www.pellervo-e-lehdet.fi.

 

Jaa artikkeli