Taivassalossa on kukkahöperön paratiisi. Suomen suurinta pionitaimistoa luotsaavat sisarukset Mikko ja Tuula Uusi-Honko.

Rintamamiestilan entisellä perunapellolla helottaa komea pioninäyttely. Jo toukokuun puolivälissä Pionien koti -taimistolla kukkaan puhkeavat tillipionit, kuolanpionit ja muut luonnonlajit. Kukkeinta on juhannuksesta, kun kiinanpionit, puupionit ja monet risteytykset hehkuvat hetken yhtä aikaa värikkäänä pallomerenä.

Myynnissä pioneja on vielä toinen mokoma, suunnilleen noin 150 erilaista. Se on Suomen ennätysmäärä.

”Vuosittain poimimme valikoimaamme 10–15 kiinnostavaa uutuutta ja saman verran jää pois”, Tuula ja Mikko Uusi-Honko kertovat.

Valinnanvaraa on loputtomasti, sillä pionia on jalostettu käsittämättömän paljon. ”Varmasti tuhansia ja niitä tuotetaan yhä jatkuvasti lisää.”

Rakastettu Sarah

Isompaa! Muhkeampaa! Eurooppaa villitsi ensimmäinen kunnon pionibuumi 1800-luvulla. Kiinan vuorilla kasvavasta kiinapionista jalostettiin lajikkeita, joilla oli toinen toistaan kerrotummat kukat. Mummolan iki-ihana vaaleanpunainen ‘Sarah Bernhard’ on tätä perua.

”Tarinan mukaan merimiehet toivat sen Suomeen yli sata vuotta sitten. Se on yhä Suomen rakastetuin pioni. Vasta viime vuonna se jäi meillä myyntitilastossa kakkoseksi.”

Ruohovartiset kiinanpionit ovat perennoja ja varmoja valintoja Suomen oloihin.

”Aiemmin ne tunnettiin jalopioneina. Suosittelemme niitä mielellämme kaikille, koska ne ovat helppoja, kestäviä ja niistä on variaatioita jokaiselle. Tänä vuonna meillä on niitä yli 60 erilaista.”

Pioni voi olla myös puuvartinen tai Itoh-hybridi eli puupionin ja ruohovartisen pionin risteytys. ”Puupioni muistuttaa kasvultaan marjapensaita. Se tiputtaa lehtensä talveksi ja säilyttää runkonsa.”

Puupionin ja ruohovartisen pionin risteyttämisestä yritettiin pitkään. Japanilainen Toichi Itohi onnistui työssä toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1948. Itoh-pionit ovat yhä hintavia.

”Ne kasvavat maasta perennojen tapaan, mutta varsi on tukeva. Pitkin kesää syntyy uusia versoja. Se pidentää kukintaa”, Tuula ja Mikko kuvailevat.

Isän jalanjäljissä

Sisarukset kasvoivat pionitarhureiksi yhdessä, isänsä jalanjäljissä. Halikkolainen Matti Uusi-Honko loi työuransa kalankasvatusalalla Kanadassa. Siellä Tuula ja Mikko työskentelivät isänsä rinnalla. Kun Matti jäi eläkkeelle, perhe palasi Suomeen.

”Isän haave oli pieni kukkapuutarha eläkepuhteiksi. Hän bongasi jostain tämän paikan ja siitä se lähti. Olimme mukana lähes alusta lähtien”, Tuula sanoo.

Puutarhassa oli yritetty ympärivuotista kiertoa kesäamppelista joulukukkaan. ”Isää neuvottiin, että erikoistukaa. Pian hän keksi pionit.”

1990-luvun puolivälissä pioni ei vielä ollut muodin huipulla. Mistä idea tuli?

”Isä tykkäsi kertoa tarinaa, kuinka hän kuusivuotiaana huomasi uudet puutarhasakset ja kokeili niitä äitinsä pioneihin. Sen jälkeen hän ei ikinä enää unohtanut, mikä on pioni”, Mikko naurahtaa.

Ensin pioneja oli myynnissä parikymmentä, sitten viisikymmentä.

”Muut puutarhat alkoivat kysellä, riittäisikö meillekin. Kohta meillä oli jälleenmyyjiä Lappeenrannasta Ivaloon. Nykyään myymme pioneja myös netissä suoraan asiakkaille koko Suomessa ja olemme menossa Ruotsin markkinoille.”

Joka paikan duo

Mikko kouluttautui työn sivussa puutarhuriksi ja arboristiksi.

”Pionit tuovat varman peruselannon. Kasvihuoneessa viljelemme lisäksi kausikukkia ja -yrttejä taivassalolaisille ja mökkiläisille.”

Tuula asuu rintamamiestaloa pionipellon laidalla ja on itsekin pionien pauloissa.

”Parhaita ovat tuulettomat kesäaamut. Kiertelen ja nuuhkin tuoksuja. Ruotsiksi kiinanpioni on luktpion, koska moni niistä tuoksuu voimakkaasti.”

Molemmat johtavat nyt yritystä, mutta viihtyvät yhtä lailla sormet mullassa. ”Olemme joka paikan duo, tartumme kumpikin kaikkeen.”

Tosin kuorma-auton ratissa on Mikko ja Tuula pyörittelee enemmän papereita.

Perheyritys työllistää myös Mikon vaimon, sisarusten veljenpojan sekä Tuulan pojan Antti Leinon, joka auttelee, kun fysiikan opinnoiltaan kerkeää.

Valtaosa pioneista tulee syksyllä juurakkoina Hollannista, Saksasta ja Puolasta. Ne ruukutetaan käsin loka–joulukuussa. Juurakot talvehtivat kylmävarastossa vähän alle nollassa.

”Peruslajikkeita emme itse kasvata alusta asti, koska hinta nousisi liian kalliiksi. Keski-Euroopassa ne kasvavat puolta nopeammin.”

Astiat siirretään huhtikuussa kasvutunneleihin. Pian pionien alut nostavat pian pirteinä päätään. Sähkölämmittimiä ne eivät kaipaa.

”Päinvastoin, pionihan tarvitsee talvea, toisin kuin esimerkiksi ruusu.”

Kohti keveämpää

Myyntipöytiä pystytellään kesän alussa uloskin, jotta sadat astiataimet mahtuvat esille. Pionin kukkaa on vaikea vastustaa. Aika usein asiakkaan mukaan tarttuu pioni, joka sattuu olemaan kukassa.

”Ennen ainoa oikea kukka oli jättipallo. Nyt maltillisemmin kerrotut ovat yhä suositumpia. Ne kantavat hyvin itsensä ja tekevät siemeniä”, Mikko toteaa.

Mikon oma suosikki on kiinanpioni ‘Zachemzchuznaja Rosip’, suomeksi helmikirjo. ”Idässä tehtiin kommunismin aikana hienoa jalostustyötä, siitä ei tiedetty lännessä mitään. Rosip tupsahti sieltä, eikä taustatietoja ole. Kukka on melko kevyt ja vähän erilainen. Se muodostaa sivukukintoja ja lopuksi sievät siemenkodat. Arvostan sitä, että se pysyy kauniina kukinnan jälkeenkin koko loppukesän.”

Suomalainen vanha maatiainen juhannuspioni on Mikosta yksi sympaattisimmista pioneista.

”Se on sisupussi, kestävä ja sitkeä. Kukka on maltillisesti kerrottu ja vähän pienempi. Suomeen se tuli ties milloin, ja nyt se on löydetty uudestaan. Saksassa ja Hollannissa ihmetellään, kun pioni tulee Suomesta.”

Mikko tietää kertoa, että 1700-luvulla juhannuspionia kasvoi luostareiden ja pappiloiden puutarhoissa. Sieltä se levisi talonpoikien ja torpparien iloksi, kunnes ‘Sarah Bernhard’ syrjäytti sen.

Lue koko juttu huhtikuun 2019 painetusta Kodin Pellervosta. Tilaajana löydät koko lehden myös e-arkistosta www.pellervo-e-lehdet.fi.

Jaa artikkeli