Kirjansitojamestari tulkitsee kirjojen sisältöä langalla ja pergamentilla. Menetelmät ovat satoja vuosia vanhat, mutta toteutus on tuore.

Pöydällä on pino isoja papereita. Tarja Rajakangas ottaa arkin ja taittoluun, ikiaikaisen työkalun, jollaisia kirjansitojat ovat käyttäneet satoja vuosia. Taittamansa paperit hän leikkaa vihkoiksi ja rei’ittää ne puisessa kaukalossa. Sitten hän alkaa ommella vihkoja kiinni toisiinsa.

”Rauhallista ompeluvaihetta olen oppinut vuosien varrella rakastamaan. Siinä pääsee flow-tilaan. Samalla voi kuunnella äänikirjaa, mieluiten jotain vetävää tarinaa”, kirjansitojamestari kertoo työhuoneellaan Sastamalassa.

Neulan ja langan jälkeen tarvitaan liimaa ja vasaraa, joilla nidoksen selkä muotoutuu kaarevaksi. Sitten Tarja liimaa kirjaan etulehdet, selän tukiharson, merkkinauhan sekä ylä- ja alareunassa näkyvät koristeelliset kapiteelinauhat.

Kannet Tarja kasaa eripaksuisista pahveista. Usein niiden päälle päätyy kierrätyskankaita, joiden värit ja kuosit inspiroivat häntä.

”Kankaan liimaaminen kansipahviin on vaikein työvaihe ja vaatii tarkkuutta, sillä tahroja ei saa tulla.”

Lopuksi Tarja liimaa kannet ja nidososan toisiinsa. Nyt perinteinen kovakantinen kirja on valmis – vain tyhjät sivut odottavat kirjoitusta.

Käsin marmoroidut paperit herättelevät inspiraatiota.

Kasvikuvasto inspiroi

Pari vuotta sitten Tarja sai sähköpostia Englannista. Se oli kutsu kansainvälisesti merkittävän kirjansidontakilpailun palkintojenjakoon. Hän alkoi uumoilla, että saattaisi olla A Gathering of Leaves -kilpailun palkittujen joukossa.

Puoli vuotta aiemmin Tarja oli tuskastellut kotipajassaan. Hän oli päättänyt osallistua kolmatta kertaa tähän kilpailuun, jonka teemana olivat silloin puutarhat ja kasvit. Sidottava kirja piti hankkia itse.

”Pitkällisen antikvariaateissa ja kirjamessuilla kiertämisen jälkeen sopiva teos löytyikin omasta kirjahyllystä.”

Kirjan oli kotiin hankkinut Tarjan kirjansitojapuoliso Harri Aaltonen. Helsingissä vuonna 1893 painettu Bildatlas öfver växtriket on kasvikuvasto.

”Värit olivat inspiroivia ja niiden sävyt ihania. Kuvat olivat tosi kauniita”, Tarja kuvailee.

Tarjan tärkeimpiä välineitä ovat viivoitin, erilaiset veitset ja rullaleikkuri, joka ei ole perinteinen kirjansitojan työkalu. Paperiarkit taitellaan luisen tai teflon-muovisen taittoluun avulla.

Paperien pyörittelyä

Tarja tunnustaa olevansa viime tipassa tekijä. Vasta pari viikkoa ennen kuin kirja piti lähettää Englantiin, hän purki huonokuntoiset kannet ja ompelut pois ja paikkasi repeytyneet sivut. Varsinainen sidonta alkoi Tarjalle tyypillisesti: hän avasi materiaalilaatikot ja -komerot, joita työhuoneessa on paljon, ja kasasi erivärisiä papereita, nahkoja ja lankoja pöydälle.

”Valitsin materiaaleja, jotka näyttivät väriltään, hengeltään tai kuvioiltaan teokseen sopivilta. Seuraavan viikon pyörittelin papereita pöydällä ja vatvoin asiaa. Vaihe voi kestää pitkäänkin.”

Aluksi Tarja harkitsi ihailemaansa ja ammattikuntansa arvostamaa kokonahkaista sidontaa, jossa kirja sidotaan perinteisten sääntöjen mukaan ja luovuutta käytetään vain kirjan pintojen koristelussa. Se ei kuitenkaan inspiroinut. Hän päätyi moderniin, liimattomaan sidokseen, joista on kehitellyt omia tekniikoitaan.

”Lopulta valitsin pergamenttinahkaa, joka on lempimateriaalini ja aina vaan nousi uudestaan tuohon pöydälle. En voinut vastustaa sitä taaskaan. Käytän poropergamenttia, jossa näkyy poron luonne ja kurmutoukan kauniit jäljet.”

Pergamentti on ohutta, parkitsematonta nahkaa ja vaatii erilaisia rakenteita kuin perinteinen kokonahkasidos. Modernissa sidontatavassa osat ovat kiinni toisissaan vain langalla, jonka ompeleet näkyvät selässä ja voivat muodostaa kirjan sisältöä kuvastavan koristeen.

Paljon eri vihreän sävyjä sisältävän Bildatlas öfver växtriket -teoksen selkään Tarja valikoi vaaleanvihreää pehmeää nahkaa. Sitomiseen hän käytti eri sävyisiä silkkilankoja.

”Halusin tuoda kirjan kuvien värit selkään. En pystynyt päättämään, minkä kukan valitsisin, niin ajattelin laittaa kaikki peliin ja käytin sateenkaaren värejä. Selkäompelu on ainoa koriste, joka kirjassa on.”

Leikatut ja taitellut paperiniput rei’itetään piikillä sapluunan avulla.

Pieni taiteilijasielu

Tarja kokee olevansa taiteileva kirjansitojamestari, ei taiteilija.

”Sisälläni asuu kyllä pieni taiteilijasielu. Intohimonani on tehdä taidesidoksia eli ottaa kirja, jolla on sisältö, ja sitoa se uudelleen arjesta poikkeavalla tyylillä. Kansi voi olla erikoinen, hieno nahkakansi tai jotain muuta, kokeellista tai ehkä veistoksellista, teknisesti uutta luovaa. Samalla tulkitsen kirjan sisältöä taiteellisesti.”

Kantta voi kuvittaa sisällön mukaan, mutta myös rakenteeseen voi ujuttaa kirjan teemoja. Esimerkiksi Pikku prinssiä sitoessaan Tarja ompeli teoksen selkään lähteen ja tähtiä taivaalla.

Kilpailuihin ja näyttelyihin Tarja osallistuu, jotta pääsee tapaamaan samanhenkisiä ihmisiä ja haastamaan itsensä. Häntä kiehtoo se, että prosessi on vaikea ja aiheuttaa harmaita hiuksia.

”On hieno tunne, kun saa tuotteen valmiiksi ja on saanut tulkittua sisältöä oman näköisellä tyylillä. Haluan kuulua niiden hullujen ihmisten ryhmään, jotka tekevät tällaisia taiteellisia kirjoja, vaikka teokset useimmiten päätyvät omaan hyllyyn kököttämään”, Tarja nauraa.

Rei’itetyt vihkoniput sidotaan neulalla ja vahatulla pellavalangalla. Vanhat mestarit käyttävät tähän työhön ompelutelinettä.

Rakkautta ensisilmäyksellä

Kirjansidonta vei Tarjan sydämen ensitapaamisella lähes kolmekymmentä vuotta sitten. Nahkatöihin hän oli ihastunut jo Inarin kansanopistossa saamenkäsitöitä opiskellessaan, mutta kirjansidonta tuli vastaan Kuopion käsi- ja taideteollisuusakatemiassa erityistekniikoiden alan vapaavalintaisella kurssilla.

”Rakastuin tekniikkaan heti ihan kauheasti, eikä ollut enää muita vaihtoehtoja, kun se nielaisi koko elämäni. Tuntui, että kirjansidonnassa kaikki ihanat asiat yhdistyvät: erilaiset materiaalit, kiehtova perinne ja se, että voi luovasti käsitellä vanhaa ja uutta.”

Kirjansitojamestarin tutkinnon suorittaneella Tarjalla oli intoa yrittäjyyteen jo opintojen alussa, mutta myös opetustyö oli mielessä, ja hän halusi suuntautua molempiin. Tällä hetkellä elanto tulee kirjansidontakursseista, joita Tarja pitää eniten kotikaupungissaan Sastamalassa. Yksi opettamisen parhaita puolia on yhteisöllisyys, mutta Kirjatar-yrityksen toiminta kulkee koko ajan rinnalla.

”Yritys on minulle henkisesti todella tärkeä. Voin tehdä tilaustöitä sekä toteuttaa omaa luovuutta, kuten tuotteiden suunnittelua, valmistusta ja taiteellista sidontaa. Samalla opettaminen ruokkii taiteellista ajatteluani, kun minun pitää kehitellä uusi kurssiaihe tai soveltaa lähes tyhjästä uusi kirjan rakenne.”

Taidesidonnan lisäksi Tarja korjaa vanhoja teoksia sekä sitoo tyhjäsivuisia kirjoja, joita voi käyttää esimerkiksi päivä- tai vieraskirjoina. Lisäksi hän sitoo minikirjoja, joista valmistaa koruja.

Kirjan selkämyksen liimaus käy helposti, kun kirja on puristettu prässiin.

 

Palkinto – ja toinenkin

Englannissa selvisi, että Tarja tuli toiseksi. Osallistujia oli 150. Palkittu teos jäi Englantiin Wormsley Libraryn yksityiskokoelmiin. Samana vuonna hän voitti myös Taito-Finlandian, jonka saajan valitsi Jenni Haukio.

Seuraava taiteellinen projekti on jo vireillä. Tarja sitoo Antoine de Saint-Exupéryn romaanin Yölento ranskalaiseen kilpailuun. Materiaaleja, kuten tummia ja dramaattisia koristepapereita, hän on katsellut ja ostellut sen mukaan, mikä näyttää yölennolta.

”Yritän keksiä uuden tavan, jolla ymppäisin pergamenttia kirjan de­signiin, ja kehitellä sidontaan taas jonkin ihan uuden sovelluksen. Ideat ovat jo hautumassa paperipinossa ja alitajunnassa.”

Valmis kirja pitää lähettää Ranskaan toukokuussa. Sen Tarja jo tietää, että pari edeltävää viikkoa ovat taas kiireiset.

Tarja haaveilee, että joskus ehtisi sitoa kirjan, jonka kannet olisivat joko lasia tai keramiikkaa.

Jaa artikkeli