Tämä matka suuntautuu Lissabonin eteläpuolelle, Alentejon alueelle. Vierailemme useissa paikallisissa työpajoissa, joissa käsityöläiset jakavat kokemuksiaan ja taiteensa. Kirjonta, matot, huonekalumaalaus ovat esimerkkejä vierailukohteista. Paikalliseen kulttuuriin kuuluu taiteen lisäksi omaperäinen gastronomia. Tukikohtamme on taianomainen Évoran kaupunki, joka jo itsessään on kaunis kuin koru.

Alustava matkaohjelma

4.9. maanantaimatkapäivä, saapuminen Évoraan (I) 

Finnairin suora lento Lissaboniin. Suomalainen matkanjohtaja Elisa Melo on vastassa Lissabonin lentoasemalla. Majoittuminen Èvoraan ja tervetuloillallinen.

5.9. tiistai | Évoran kävelykierros ja juustola (A, L)
Kävelykierros Évorassa tutustuen sen tärkeimpiin nähtävyyksiin. Roomalaiselta kaudelta säilyneiden kaupunginmuurien suojassa sijaitseva Évora on kuuluisa keskiaikaisista palatseista ja luostareista sekä kauniista kappelista, jonka päärakennusaineena on käytetty ihmisen luita. Évora tunnetaan myös yliopistostaan, johon tutustumme paikallisen isäntämme Andrén johdolla. Tutustumme myös juustolan toimintaan. Varsinkin lampaanjuusto on osa Alentejon perinteistä juustoperintöä.

6.9. keskiviikko | Montemor – o – Novon käsityön perinteitä (A, L)

Montemor-o-Novo on harmoninen sekoitus menneisyyttä ja nykyisyyttä. Käymme tutustumassa huonekalujen maalausperinteisiin Dona Etelvinan työpajassa. Tällä hetkellä Dona Etelvina on yksi harvoista tätä työtä tekevistä käsityöläisistä. Huonekalumaalauksen lisäksi hän restauroi huonekaluja, freskoja, laattoja ja opettaa piirtämistä. Käymme myös luostaripajoissa tutustumassa alueen käsityöläisiin ja siihen, kuinka digitaalinen aika yhdistyy perinteisiin.

7.9. torstai | Evoramonte ja korkkitehdas (A, L)

Evoramonten kylän silhuettia hallitsee keskiaikainen linna ja sen valkoisella kalkilla maalatut talot ja niiden värikkäät keltaisin tai sinisin maalatut ovien ja ikkunoiden pielet ovat hauska näky. Koska Portugali on maailman suurin korkin tuottaja, käymme tutustumassa myös sen historiaan ja käyttöön.

8.9. perjantai | Reguengosin viinejä ja kutomotaidetta (A, L)

Reguengos on tunnettu viineistään, joihin pääsemme tutustumaan Herdade do Esporão -viinikellareissa viininmaistelun ja lounaan merkeissä. Käymme tutustumassa myös kudontapajaan, jossa valmistetaan mm. peittoja ja mattoja. Raaka-aineena on merinovilla ja niitä valmistetaan edelleen 1500-luvulla luoduilla menetelmillä.

9.9. lauantai | Lissabon ja kotimatka (A)

Ennen lentoa ehdimme vielä tutustua Portugalin pääkaupunki Lissaboniin. Aikaa jää myös ostoksiin ja omatoimiseen lounaaseen. Finnairin lento Lissabonista Helsinkiin.  

Ateriat: A=aamiainen, L=lounas ja I=illallinen  

Matkan hinta alkaen 

2083 € / hlö jaetussa kahden hengen huoneessa

Matkan hintaan sisältyy  

  • suora lento Helsinki–Lissabon–Helsinki
  • majoitus jaetussa 2-hengen huoneessa aamiaisineen ja veroineen
  • ohjelman mukaiset kuljetukset
  • ohjelman mukaiset retket sisäänpääsymaksuineen
  • ateriat: 4 x lounas ja 1 x illallinen ruokajuomineen
  • suomalaisen paikallisoppaan palvelut kohteessa
  • Kodin Pellervo – lehden edustaja mukana koko matkan ajan
  • palvelu- ja toimistomaksut 

ILMOITTAUTUMISET verkkokaupassa www.kontiki.fi, puh. 09 466 300 tai
ilmoittautumiset@kontiki.fi

Jaa artikkeli