Elämänmuutoksen voi tehdä vanhanakin, kertoo helsinkiläinen Eeva Nuutinen, 60. Hänellä käännekohta oli ystävän kuolema.
”Kolme vuotta sitten hyvä ystäväni menehtyi syöpään. Häneltä jäi kaksi pientä lasta, ja perheessä oli paljon muutakin surua.
Se oli traaginen ja pysäyttävä maamerkki. Tajusin, että ei hemmetti. Olen 57-vuotias perheellinen työnarkomaani, reilusti ylipainoinen ja erittäin huonokuntoinen. Jos jatkan samaan malliin, terveitä vuosia ei ole edessä.
Kaivoin esiin vanhan valokuvan, jossa näytin lösähtäneeltä ja voimattomalta. Juuri sellaiselta ihmiseltä, joka vähät välittää omasta hyvinvoinnistaan.
Kiinnitin kuvan muistutukseksi jääkaapin oveen: Tätä ei enää koskaan. Päätin pysyä terveenä ja hankkia itselleni energiaa ja elämänvoimaa.
Olen tehnyt lähes kaksikymmentä vuotta uraa suomalaisten yritysten sparraajana ja kansainvälistäjänä. Rakastin ja rakastan työtäni edelleen, koska siinä näkee kättensä jäljen. Vähitellen ura oli kuitenkin kahmaissut minut kokonaan. Työasiat pyörivät mielessä aina. Ne imaisivat tietokoneen ääreen kotona, iltaisin ja viikonloppuisin. Aviomies ja lapset eivät tykänneet, mutta he tottuivat siihen, että olin aina töissä.
Jatkuva uurastus kulutti kehoa ja mieltä. En liikkunut lainkaan, söin epäsäännöllisesti ja epäterveellisesti. Oli viimeinen hetki ruveta pitämään itsestään huolta.
Tajusin, etten pysty siihen yksin. Tarvitsin valmentajan. Toisaalta uskoin elämäntapamuutoksen hoituvan kohtuullisen helposti lenkkeilemällä ja painoa pudottamalla. Todellisuudessa tavoitteiden eteen oli tehtävä rutkasti töitä, eikä se muutaman kuukauden jälkeen ollutkaan enää hauskaa.
Valmentajalta kyselin, kauanko tämä vielä jatkuu, sillä halusin päästä taas patojen ääreen syömään karjalanpiirakoita ja muita herkkuja. Vastaus kuului, että koko loppuelämän. Minä ihmettelin järkyttyneenä, että ei kai.
Ei siis ollutkaan kyse mistään ohimenevästä projektista. Minun oli ruvettava ihan tosissaan miettimään, miten elän. En voinut enää jumittua sohvalle tekemään duunijuttujani illat pitkät, sillä meidät on luotu liikkumaan, eikä istumaan kymmentä tuntia paikoillaan tekemässä vain yhtä asiaa.
Lue koko juttu maaliskuun 2020 Kodin Pellervosta. Tilaajana löydät sen myös digilehdestä.
