Jokainenhan tietää, että jos ensimmäinen perhonen jonka näkee on keltainen, niin kesästä tulee hauska, kirjoittaa Tove Jansson muumikirjassa Taikurin hattu. Mutta onko se edes mahdollista, Suomen perhostutkijain seuran toiminnanjohtaja Jari Kaitila?

”Keltaista sitruunaperhosta todennäköisemmin ihan ensimmäisenä näkee monivärisen nokkosperhosen. Niitä voi Etelä-Suomessa tavata jopa maaliskuun puolella, sillä aikuisena talvehtineet lähtevät liikkeelle heti, kun tulee vähänkään lämmintä.”

Sitä ei tiedetä, miksi juuri nokkosperhonen lehahtaa nopeimmin siivilleen. Ehkä se on geneettistä, Kaitila arvelee. Tai ehkä se johtuu suotuisista talvehtimispaikoista, joita kevätaurinko lämmittää enemmän kuin muilla lajeilla.

Ihmisiä voi huolettaa, miten siivekkäät pikkukaunottaret selviytyvät kevätkoleassa, varsinkin jos ne virkoavat kylmissä rakennuksissa kovin aikaisin. Kaitila luottaisi kuitenkin luontoon.

”Aikuinen perhonen selviytyy kyllä yleensä hyvin. Leskenlehdet kukkivat heti kun vähän lämpenee, ja perhoset ruokailevat niillä. Koiraat myös imevät kivennäisiä kosteasta maasta.”

Vasta vähän nokkosperhosten jälkeen havahtuvat aikuisena talvehtineet sitruunaperhoset hauskaa kesää lupaamaan. Niitä seuraavat aikuistalvehtijoista neitoperhoset, suruvaipat ja herukkaperhoset. Huhtikuun lopulla ja toukokuun alussa alkavat kuoriutua myös ne päiväperhoset, jotka talvehtivat kotelovaiheessa.

”Ensimmäinen niistä on tavallisesti kangasperhonen, joka näyttää vihreältä siipien alapuolen värin vuoksi. Sitten tulevat valkoiset lanttuperhoset ja siniset paatsamasinisiivet, Suomen kansallisperhoset.”

Muumeille valkea lanttuperhonen tietäisi rauhallista kesää. Oranssi-kelta-tumma-valkokirjavasta nokkosperhosesta muumilaaksolaiset eivät ennusta mitään, mutta jokin on silti varmaa: kun silmissä vilahtaa nokkosperhonen, kesä kurkkii jo nurkan takana.

5 x Perhonen

1. Piilossa

Kesä ja perhoset kuuluvat ihmisen mielessä yhteen siinä missä kesä ja kärpäset. Harva tulee ajatelleeksi, että perhosia on aina Suomessa melkein yhä paljon kuin suvella. Niitä vain ei huomaa, koska ne elävät kylmän yli lepotilassa ja ihmissilmältä piilossa; joku munana, toinen toukkana, kolmas kotelona ja muutamat lajit aikuisina.

2. Sisuksissa

Kielikuvissa tuntuu perhosia vatsassa. Ne lepattavat tummanpuhuvina tai iloisina kuten esikuvansa, sillä hermosto ja hormonit saavat sisuskalut levottomiksi pelosta ja jännityksestä mutta myös jostain ihanasta kuten rakastumisesta.

3. Teoriassa

Jo 1970-luvulla perhoset ilmestyivät kaaosteoreetikkojen pohdintoihin. Perhosvaikutus-termi viittaa pieneen muutokseen, kuin perhosen siiveniskuun, josta voi lopulta seurata mullistus. Heti tulee mieleen vaikkapa pieni virus. Jossain se tarttuu eläimestä ihmiseen, ja kuinkas sitten käykään.

4. Vedessä

Liekö perhonen antanut idean amerikkalaiselle valmentajalle, joka 1930-luvulla keksi perhosuinnin. Siinä uimarin kädet nousevat vedestä yhtä aikaa kuin siipinä. Uusi tekniikka antoi vauhtia, mutta ei lentäjän kepeyttä. Moni pitää perhosuintia raskaana ja vaikeana.

5. Sanoissa

Perhosrukat. Puheissaan ihminen liittää teihin kaikenlaista ikävää. Prostituoitua saatetaan kutsua yöperhoseksi – joita muuten on noin 2100 Suomen reilusta 2 300 perhoslajista. Päiväperhosiksi sanotaan huikentelevaisia ihmisiä ja ohikiitäviä muoteja. Perhonen sentään!

Jaa artikkeli