Kissa ja reissumies
Suussa maistuu savuahven ja korvissa soi musiikki, kun tämä pari kurvaa tien päälle. Aamuisin ratkeaa, mihin suuntaan viiksikarvat tänään vipattavat.
Kissat, koirat ja muut kaikenkarvaiset ystävämme – metsässä, kotona, asuntovaunussa ja veneessä. Jutun lukeminen on kuin lemmikkiä silittäisi.
Suussa maistuu savuahven ja korvissa soi musiikki, kun tämä pari kurvaa tien päälle. Aamuisin ratkeaa, mihin suuntaan viiksikarvat tänään vipattavat.
Kerttu-karitsa kasvoi koiran kaverina rivitalossa, loikoili sohvalla, lenkkeili valjaissa ja matkusti kassissa. Sitten sen oli opittava taas lampaaksi.
Aino Krohnin lagottokoirat löytävät maan povessa piilottelevaa, huippuarvokasta herkkua. Tryffeleitä ylistettiin jo antiikin aikaan, ja ne ovat yhä himoittua herkkua.
Saku Koivisto ja hänen koiransa Jekku seilaavat Saimaalla lähes puolet vuodesta. Jekku taitaa veneilyn monet metkut.
Heinäkuisena yönä syntyi tumma, pitkähäntäinen prinsessa, jolla oli pieni valkoinen pilkku rinnassa.
Lampurilla on paljon kavereita, jotka ovat mielellään mukana kaikessa. Kävelyretkillekin päkäpäät lähtevät emäntänsä keralla.
Kun ihminen katoaa metsään, viranomaiset tarvitsevat pelastuskoirien apua. Työvaljaisiin puettu koira pitää tehtäviä ja harjoittelua haasteellisena leikkinä.
Lemmikin omistaja ei yleensä riemuitse irtokarvasta, mutta entä jos koiranvillaa käyttäisikin hyödyksi?
Kirje saapuu sähköiseen postilootaasi ja tuo tullessaan hyvän mielen.
Välttämättömät evästeet pitävät sivuston toiminnassa. Luvallasi käytämme myös evästeitä ja vastaavia tekniikoita kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Niiden avulla näemme, mitkä sisällöt kiinnostavat. Voit muuttaa valintaasi milloin tahansa evästeasetuksista.