
Puolen aarin ihanuus
Lempikasvit ja kauniit muistot seurasivat mielessä mukana, kun omakotitalon iso puutarha vaihtui leskeyden myötä rivitalon pikkupihaksi.
Lempikasvit ja kauniit muistot seurasivat mielessä mukana, kun omakotitalon iso puutarha vaihtui leskeyden myötä rivitalon pikkupihaksi.
Sadoillatuhansilla suomalaisilla on jokin pitkäaikainen ihosairaus. Nelli Nolvilta sairastuminen vei hiukset, mutta ei rohkeutta ja itsetuntoa.
Oululla on maine maailman parhaimpana talvipyöräilykaupunkina. Polkijoita ei pysäytä pakkanen eikä hyytävä merituuli. Reitistön kuntoon kaupungissa satsataan tosissaan.
Pellillä pannarin tyyliin paistettu blini päästää kokin vapaalle hellan äärestä ja suo seurustelurauhan.
Kakun muheva rakenne on arkisen raejuuston ansiota. Kakku vain paranee makujen tekeytyessä muutaman päivän.
Tuiki tavallinen puuro oli apuna, kun työssään uupunut ravitsemusterapeutti lepäsi ja toipui. Puuroreseptien kehittelystä tuli ilo ja intohimo.
Sokeus ei vienyt Markku Jaakolan elämäniloa eikä estänyt työntekoa. Hän luo käsillään tavaroita hyödyksi ja iloksi.
Kun eräharrastaja asettui rivitaloon, alkoi asuntokin henkiä pohjoisen luontoa ja mystiikkaa. Oma kolo on juuri sopiva itselle ja koirakaverille.
Mitä tehdä, kun mieli syöttää murhetta toisensa perään? Omien ajatustensa kehästä voi päästä yksinkertaisilla harjoituksilla. Vaikka ne tuntuisivat hölmöiltä, kannattaa kokeilla sinnikkäästi.
Rivitalokodin atriumpihasta tuli rehevä viherhuone, kuin suloinen salapuutarha.
Anna sukkulan lentää! Tummanpunainen kaitaliina tuo juhlan pöytään.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.