Vapaaksi menneisyyden taakasta
Väkivaltaisessa kodissa kasvanut Minna Marsh selviytyi, kun uskalsi kohdata omat traumansa. Hänestä tuli kliininen hypnoterapeutti, joka auttaa muita traumoista kärsiviä.
Pienin askelin kohti hyvää oloa. Meillä ei laihduteta, vaan terveysjutuistamme löytyy lempeitä näkökulmia tasapainoiseen arkeen.
Väkivaltaisessa kodissa kasvanut Minna Marsh selviytyi, kun uskalsi kohdata omat traumansa. Hänestä tuli kliininen hypnoterapeutti, joka auttaa muita traumoista kärsiviä.
Lukiseula auttaa nykylapsia ja -nuoria saamaan tukea lukivaikeuksiin. Marjo Danilsonin lapsuudessa oppimisen haasteet leimattiin usein tyhmyydeksi. Se ei kuitenkaan ole vienyt häneltä opiskelun iloa tai estänyt työuralla etenemistä.
Hoitovirheestä on oikeus valittaa. Vain neljännes hakijoista saa korvauksia, mutta hylkäyspäätökseen ei aina kannata heti tyytyä. Sen huomasi Anne Mäkelä, joka virheen vuoksi menetti työkykynsä pitkäksi aikaa.
Perhe on oma kuplansa niin hyvässä kuin pahassa. Eikä yksikään ole täydellinen. Sen tietää omasta kokemuksestaan myös psykoterapeutti Katriina Järvinen.
Takavuosina oli tapana antaa 50-vuotislahjaksi keinutuoli. Nykyään saman ikäiset – ja paljon vanhemmatkin – saattavat juosta maratoneja. Elämmekö terveempinä ja nuorekkaampina vanhemmiksi kuin ennen?
Kuuntele Kodin Pellervon kesäjatkis 2025. Toinen osa.
Sadoillatuhansilla suomalaisilla on jokin pitkäaikainen ihosairaus. Nelli Nolvilta sairastuminen vei hiukset, mutta ei rohkeutta ja itsetuntoa.
Tuiki tavallinen puuro oli apuna, kun työssään uupunut ravitsemusterapeutti lepäsi ja toipui. Puuroreseptien kehittelystä tuli ilo ja intohimo.
Mitä tehdä, kun mieli syöttää murhetta toisensa perään? Omien ajatustensa kehästä voi päästä yksinkertaisilla harjoituksilla. Vaikka ne tuntuisivat hölmöiltä, kannattaa kokeilla sinnikkäästi.
Introvertti kaipaa hiljaisuutta ja rauhaa, jotta jaksaa seurustella muiden kanssa. Hän saa voimaa sisäisestä maailmastaan.
Tätiparkourporukka loikkii, pomppii ja könyää niin, että nivelet naukuvat riemusta ja lihakset huutavat ilolla hoosiannaa. Laji sieppasi mukaansa leidit, joiden ikähaitari on ”yli eläkeiän, mutta alle sata.”
Aikuis- eli ikänäköä ei voi estää eikä hidastaa. Mutta hoitaa sitä voi. Ilman kunnollisia silmälaseja ei kannata kärvistellä.
Kirje saapuu sähköiseen postilootaasi ja tuo tullessaan hyvän mielen.
Välttämättömät evästeet pitävät sivuston toiminnassa. Luvallasi käytämme myös evästeitä ja vastaavia tekniikoita kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Niiden avulla näemme, mitkä sisällöt kiinnostavat. Voit muuttaa valintaasi milloin tahansa evästeasetuksista.