Vapaaksi menneisyyden taakasta

Väkivaltaisessa kodissa kasvanut Minna Marsh selviytyi, kun uskalsi kohdata omat traumansa. Hänestä tuli kliininen hypnoterapeutti, joka auttaa muita traumoista kärsiviä.

Minna Marshin lapsuus oli turvaton. Hänen isänsä oli väkivaltainen alkoholisti, joka tyrannisoi perhettään. Alistuva äiti ei kyennyt suojelemaan lastaan, vaan katsoi isän julmuuksia vierestä.

”Äitini tuli raskaaksi 18-vuotiaana. Hän ei ollut varma, haluaako hän pitää minut, mutta isä tahtoi äidin ja puhui tämän ympäri. Ehkä siksi koin lapsena suurta ulkopuolisuutta. En saanut näkyä, kuulua tai häiritä, joten piileskelin monta vuotta omassa huoneessani.”

Seksuaalisen, fyysisen ja henkisen väkivallan uhka oli kuitenkin jatkuvasti läsnä. ”Isäni haukkui ulkonäköäni, arkuuttaani ja tapaani puhua. Hän hermostui, kun hiivin pelokkaana enkä uskaltanut katsoa häntä. En ole koskaan kokenut isäni rakkautta, ja lapsuuteni rikkoi minut pirstaleiksi."

Marshin mukaan traumatisoitunut ihminen tekee mitä tahansa paetakseen menneisyytensä demoneja. Helpotusta haetaan esimerkiksi työstä, pelaamisesta, syömisestä, shoppailusta tai itsensä viiltelystä. Se tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin kohdata sitä, mitä ei kestä.

Huonoa oloaan Marsh alkoi 16-vuotiaana vaimentaa alkoholilla. ”Pistin pääni pensaaseen. Juominen oli vain kipuni turruttamista eikä todellinen lääke tunnehaavoihin.”

"Yksi iso muutos on ollut se, etten anna enää kenenkään kohdella minua epäkunnioittavasti", Minna Marsh kertoo. Marshin sylissä rescuekoira Happy.

Mieli yrittää unohtaa

Minna Marshin mukaan moni asia voi lisätä traumatisoitumisen riskiä, mutta samat tilanteet vaikuttavat ihmisiin eri tavoin. Joku kasvaa köyhyydessä ilman traumaa, kun taas toista köyhyys voi haavoittaa syvästi, jos siihen liittyy häpeää, pelkoa ja jatkuvaa turvattomuutta. Joku näkee kotona riitoja ilman traumatisoitumista, mutta toista riidat järkyttävät pahasti, jos hän jää yksin pelkonsa kanssa. Joku sopeutuu vanhempiensa avioeroon hyvin, joku toinen kokee tulevansa hylätyksi tai jäävänsä ilman turvaa.

”Yksi haavoittava tekijä on perheen tunnekylmyys. Tunnekylmässä kodissa tunteita ei näytetä, niistä ei puhuta eikä lapsen tarpeisiin vastata lämmöllä. Vaikeat asiat lakaistaan maton alle. Monia traumatisoi isän alkoholismi. Perinteisesti Suomessa äiti on alistunut, vaikka poikkeuksiakin on.”

Traumasta kärsivä ei välttämättä muista tapahtumia kokonaan, ehkä ei ollenkaan. Se on kehon ja mielen keino suojata ihmistä liian suurelta kivulta. Marsh kertoo, ettei hänellä ollut juuri mitään muistoja kodin tapahtumista ennen yhdeksää ikävuotta.

”Kotona oli ollut niin pelottavaa, että mieleni näytti niistä kokemuksista vain tyhjää. Lopulta aloin löytää sirpaleisia johtolankoja, joiden avulla pystyin muistamaan jo enemmän.”

Kipu varastoituu

Trauma on tunnehaava, joka on jäänyt käsittelemättä. Hoitamaton trauma jättää jälkensä mieleen, tunteisiin ja kehoon. Se voi oireilla kehossa esimerkiksi lihasjännityksenä, rytmihäiriöinä, kroonisena kipuna tai puristavana tunteena rinnassa. Minna Marshia vuosikymmeniä kiusannut aurallinen migreeni katosi hänen asuessaan Yhdysvalloissa, mutta vaiva palasi, kun hän tuli takaisin Suomeen lapsuutensa maisemiin.

”Arjessa trauman jäljet voivat näkyä jatkuvana varuillaanolona. On vaikea rentoutua ja tuntuu kuin jokin itsessä ei olisi vapaa.”

Kipeä kokemus varastoituu alitajuntaan ja kehoon ja alkaa ohjata ihmistä sisältäpäin. Sen vuoksi moni huomaa ajautuvansa yhä uudelleen vaikeisiin tilanteisiin, jotka muistuttavat tutuista kokemuksista. Niin kävi myös Marshille.

”En saanut isäni hyväksyntää, joten päädyin vuosikymmeniä etsimään rakkautta isäni kaltaisilta epäluotettavilta ja arvaamattomilta miehiltä. En liioin kyennyt lähtemään suhteista, vaikka minua kohdeltiin epäkunnioittavasti.”

”Aikuisena olin kiltti tyttö aivan liian pitkään.”

Pyrkimys miellyttää toisia oman itsen kustannuksella on yleinen traumasta johtuva käyttäytymismalli. Marshin mukaan toisten miellyttäminen voi pelon ilmapiirissä olla lapselle järkevä tapa selviytyä. Hän oppii lukemaan aikuisen mielialoja ja sopeutumaan niihin.

”Aikuisena olin kiltti tyttö aivan liian pitkään. Hain sillä turvallisuutta ja hyväksyntää. Jatkuva miellyttämisen tarve kääntyy kuitenkin helposti itseä vastaan. Toisille alkaa sanoa kyllä, vaikka haluaisi sanoa ei.”

Toipumisen tielle

Parikymppisenä Minna Marsh teki irtioton. Puolen vuoden au pair -pesti Los Angelesissa venähti viideksi Amerikan-vuodeksi. Kaliforniassa hän otti toipumisen ensiaskeleet. ”Amerikkalaiset ystäväni puhuivat yllättävän avoimesti omista ongelmistaan. Opin, että vaikeita kokemuksia ei tarvitse hävetä ja piilotella.”

Tilanne ajautui kuitenkin kestämättömäksi. Marsh eli väkivaltaisessa suhteessa, eikä hänellä ollut enää rahaa eikä työlupaa.

”Masennuin ja join joka päivä. Minulla oli myös itsetuhoisia ajatuksia. Viimein soitin hätänumeroon. Poliisi vei minut käsiraudoissa kunnan mielisairaalaan, jossa puhalsin aamuyöstä 3,5 promillea. Puhuin lääkärin kanssa vaikeasta lapsuudestani. Jotenkin tajusin, että en voi alkaa eheytyä, ennen kuin lopetan ensin juomisen."

”Opin, että vaikeita kokemuksia ei tarvitse hävetä ja piilotella.”

Suomeen palattuaan Marsh opiskeli yliopistossa englantilaista filologiaa ja työskenteli viestinnän ja markkinoinnin parissa. Se sai jäädä, sillä Marshin kutsumustyö on ihmisten auttaminen. Hänestä tuli Suomen ensimmäinen mentaalivalmentaja.

”Täällä ei ollut siihen koulutusta, joten olen täysin itseoppinut. Hankin osaamisen ja tietotaidon etsimällä aiheesta tehdyt tutkimukset. Rakensin ja testasin menetelmiä.”

Osaamiselle oli tilausta. Pian Marsh jo koulutti Suomen jääkiekkoliiton valmentajia ja yritysjohtajia. Vuonna 2022 hän opiskeli kliiniseksi hypnoterapeutiksi ja perehtyi traumahypnoterapiaan. Siitä Marsh sai avaimet myös omien, syvien tunnekipujensa purkamiseen.

"Menetelmä auttoi ymmärtämään, että rikki mennyt ihminen voi alkaa korjaantua. Usein lapsuuden traumojen työstäminen vaatii sitoutumista itsensä hoitamiseen koko loppuelämäksi. Se ei ole asiantuntijoilla ramppaamista vuodesta toiseen, vaan vastuun ottamista siitä, mitä tarvitsee ja millaisia valintoja alkaa tehdä. Yksi iso muutos on ollut se, etten anna enää kenenkään kohdella minua epäkunnioittavasti."

Marsh sanoo oppineensa, että ihminen on harvinaisen vahvaa tekoa. Moni jatkaa sinnikkäästi eteenpäin, vaikka olisi lapsena särkynyt pirstaleiksi. ”Ehkä jossain keski-iän kohdalla alkaa tuntua siltä, että pitäisi päästä eroon lähes koko elämän mukana kulkeneesta epämääräisestä paskasta olosta.”

Yhteydessä itseen

Traumasta voi toipua, kun lopettaa välttelyn ja on valmis menemään kipuaan kohti. Minna Marsh sanoo ymmärtävänsä heitä, joita tilanne pelottaa. Pelko ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jokin olisi pielessä, vaan että on liikkumassa oikeaan suuntaan.

Useimmiten ihminen tarvitsee traumoihinsa ammattiapua. Marsh painottaa, että itselle sopivan auttajan löytäminen on tärkeä osa paranemisen polkua. ”Hyvän auttajan seurassa on riittävän turvallinen olo. Voi tulla nähdyksi juuri sellaisena kuin on.”

Moni työstää traumojaan keskusteluterapiassa, mutta Marshin mukaan eri ihmisille sopivat eri lähestymistavat. Hyvä auttaja voi hänen mielestään olla myös esimerkiksi henkinen valmentaja. Olennaista on, että auttaja ymmärtää, miten trauma vaikuttaa mieleen, kehoon ja tunteisiin.

”Hyvän auttajan seurassa on riittävän turvallinen olo.”

Traumahypnoterapia on tällä hetkellä Marshin elämäntyö. Se on vanha menetelmä, jota käytettiin jo maailmansotien aikana sotilassairaaloissa. Siinä traumaa puretaan alitajunnan tasolla syvissä, tunnin mittaisissa hypnooseissa. ”Joillekin prosessi on voimakas ja mullistava. Toisilla prosessi etenee pehmeästi, ja lähes huomaamatta elämä alkaa muuttua.”

Marsh muistuttaa, että traumasta vapautuminen on harvoin suoraviivaista. Se tapahtuu kerros kerrokselta sen mukaan, mitä ihminen kestää. Kivun juuret ovat usein syvällä.

”Kun yhteys itseen alkaa palautua, trauma ei enää sanele elämää. Tarve turruttaa, miellyttää tai suorittaa alkaa hellittää. Avautuu tilaa rakentaa uutta ja olla yhteydessä itseensä.”

Marshille itselleen eheytyminen on elämän mittainen prosessi. ”Elämään kuuluu vaikeita oloja ja asioita, mutta toipumisen myötä mitään ei enää tarvitse vältellä ja sisäinen turva kasvaa.”

Lähteenä myös Minna Marsh: Traumasta rauhaan. Menneisyyden tunnehaavat ja eheytymisen taito (Aviador Kustannus 2026).