Siirry sisältöön

Otetaanpa ensimmäisenä Kissankultaa! Huuliharput tanssivat vikkelään soittajien suilla – poskilihakset huljuvat rytmikkäästi eestaas. Monen huuliharpun vivahteikas ja pehmeä yhteissoitto saa korvat lepattamaan ja jalat vispaamaan.

Soittajien silmät tuikkivat iloa ja hyväntahtoisuutta. Päijät-Hämeen huuliharpistit kiertävät viemässä eloa palvelutaloihin ja sairaaloihin. Soitanto tuo huoneisiin raikkaan syksyn kirjavat värit, apeisiinkin mieliin toivon kajon.

”Markkina- ja satamasoittojakin meillä on Lahdessa paljon, lisäksi olemme soittaneet erilaisissa tapahtumissa, häissä ja tanssipaikoilla”, Päijät-Hämeen huuliharpistien puheenjohtaja Risto Oksalahti kertoo. Kokoonpanossa soittaa kuusi huuliharpistia ja hanuristi sekä vierailevia tähtiä kuten rumpali tai laulusolisti. Keikkaa orkesterilla riittää, ja vastaanotto on aina kiitollinen.

”Kerrankin, kun olimme kaupunginsairaalassa keikalla ja mammat tuotiin pihalle pedeissä, niin pian jo alkoi peittojen alla jalat vispaamaan”, Esa Svärd kuvailee. Tavatonta ei ole sekään, että palvelutalossa joku herkeää laulamaan tuttua kappaletta sanasta sanaan, vaikka muisti olisi jo muuten hatara.

Ollaan sitten sisätiloissa tai kaupungilla, orkesteri ei jätä ketään kylmäksi. ”Toisen kerran soitimme Lahden torilla kaivonkannella, mutta tulivat häätämään pois, kun olimme kuulemma liian kovaäänisiä”, orkesterin pitkäaikainen jäsen ja entinen puheenjohtaja Pekka Heino naurahtaa.

Laaja ohjelmisto sisältää pääasiassa vanhaa iskelmää 30–60-luvuilta. Mukaan mahtuu vähän poppiakin, kuten Juice Leskisen Norjalainen villapaita. Ja missä ikinä miehet keikkailevatkaan, paikalle mennään pelimannihengessä ja kahvipalkalla.

Turinointia ja musisointia

Treenikämpällä Lahden Okeroisissa Partasen autokorjaamon entisessä rengasvarastossa kokoonnutaan kerran viikossa. Harjoituksiin meno tuo haasteensa, sillä bänditila sijaitsee rakennuksen alakerrassa jyrkkien betoniportaiden päässä. ”Onneksi kaverit auttavat kantamaan harmonikkaani, sillä muuten olisin tullut pää edellä alas monta kertaa”, orkesterin hanuristi Anssi Pääkkönen tuumii.

Hanuristi Anssi Pääkkönen soittaa modernilla digiharmonikalla. Porukka kutsuu häntä huippuhanuristiksi ja jöönpitäjäksi, joka huolehtii, että soittajat pysyvät rytmissä.
Hanuristi Anssi Pääkkönen soittaa modernilla digiharmonikalla. Porukka kutsuu häntä huippuhanuristiksi ja jöönpitäjäksi, joka huolehtii, että soittajat pysyvät rytmissä.

Koettu on sekin harmi, kun yksi soittajista kompastui matonreunaan ja kieri portaat alas. Onneksi hätiin tuli kiinteistön omistaja, eläkkeellä oleva autokorjaamoyrittäjä Martti Partanen. Hän kiidätti portaat pyörähtäneen soittoniekan päivystykseen. Martti on muutenkin aina mukana kuuntelemassa harjoituksia. Orkesterilaiset kehuvat häntä ”oleelliseksi osaksi toimintaa”, onhan hän itsekin muusikko ja hommaa huuliharpisteille muun muassa nuotteja.

Orkesterissa elää vahva sielunveljeys. Porukan keski-ikä on 84 vuotta, joten elämänkokemusta ja meheviä tarinoita on kertynyt kosolti. ”Ikärakenteen takia monilla ei tahdo olla enää kavereita, joten tämä on hyvä paikka muiden tapaamiseen”, Risto sanoo.

"Kun he soittivat Vanhan jatsin, tiesin, ettei minua täältä enää pois saa.”

Ennen soittamista pidetään aina puolen tunnin pienoisparlamentti, jossa käydään läpi kuulumiset. Tauolla keitetään pullakahvit. ”Täällä puhutaan paljon hyviä juttuja, eivätkä ne läheskään aina koske huuliharppua. Myös sellaista tarinaa tulee, ettei se ole julkaisukelpoista”, Pekka ja Risto nauravat.

Risto on porukan kuopus, ainoa alle kahdeksankymppinen. Nestori Pekka on ylittänyt yhdeksänkympin kunnioitettavan rajapyykin. Ikävuodet eivät menoa haittaa, hän käy viikoittain eri puolilla maakuntaa lavatasseissakin naisystävänsä kanssa.

Ikäihmisenäkin voi aloittaa

Porukalla on kirjava musiikkitausta. Jotkut taitavat nuotit, mutta moni soittaa korvakuulolta. Pekka on soittanut koko ikänsä, hän kertoo saaneensa musikaalisuuden ”sukurasitteena”, sillä kaikki lähisukulaiset soittivat. Esalla ja Taisto Mantereella on yli 50-vuotinen kuorolaulutausta, ja Anssi soittaa myös Hollolan harmonikoissa.

Risto on ollut mukana kymmenkunta vuotta. Hän on kannustava esimerkki siitä, että musiikin voi aloittaa ikämiehenäkin. ”Jäin eläkkeelle ja piti ruveta keksimään jotain fiksua toimintaa. Tulin tänne, soitin ovikelloa ja kysyin, voinko kuunnella yhden illan. Kun he soittivat Vanhan jatsin, tiesin, ettei minua täältä enää pois saa.”

Soittopelinä Ristolla oli aluksi kaapin pohjalla vuosia virunut huuliharppu, kunnes kaverit kannustivat ostamaan lisäksi ainakin E-molli- ja F-duuri-harput.

”Niin alusta lähdin, etten ensin tiennyt, miten päin huuliharppua pidetään”, hän muistelee huvittuneena. Onni Koukkari naurahtaa, että hänpä soittaa edelleen huuliharppua väärinpäin. Mitä suotta tottumuksia muuttamaan, kun se ei soitantoa haittaa.

Risto Oksalahti ja Onni Koukkari pelimannihengessä.
Risto Oksalahti ja Onni Koukkari pelimannihengessä.

Orkesterissa laulavat solisteina Matti Myllyniemi tai Esa Svärd. Esa aloitti musiikkihommat jo seitsemänvuotiaana kotiseudullaan Peräseinäjoella, missä hän lauloi kioskin nurkalla pyörivälle nuorisoporukalle. ”Sitten tulin Hollolaan Järvisen suksitehtaalle töihin ja eräs tuttavani toi Saksan matkalta tuliaisena huuliharpun. Siitä se lähti, huomasin miten hieno ja monitahoinen soitin huuliharppu on!”

Salkullinen harppuja

Rakkaalla lapsella on monta nimeä: Huuliharppu eli suuharppu eli munnari eli turpahöylä eli vapaalehdykkäsoitin, miksei myös köyhän miehen haitari...

Vaikka huuliharppuorkesterin kuunteleminen on harvinaista herkkua, itse soitin on useimmille tuttu jo lapsuudesta. Huuliharppu on perinteinen pelimannisoitin, mutta sitä käytetään kaikenlaisessa musiikissa, tunnetuimmin kenties bluesissa ja folkissa.

Länsimaihin huuliharppu on levinnyt 1800-luvulta Saksasta, mutta sillä tiedetään olevan vuosisatojen takaisia juuria myös Kiinassa. Suomen aineettoman kulttuuriperinnön listalle pelimannityylinen huuliharpunsoitto pääsi vuonna 2023.

Huuliharppu taipuu myös monenlaiseen tunnelmaan. ”Muun muassa virsiä olemme soittaneet kirkoissa ja hautajaisissa. Itse olen joskus soittanut myös countrya”, Pekka kertoo. ”Monet nimekkäät nykymuusikotkin kuten Mikko Kuustonen, Michael Monroe ja Ismo Haavisto soittavat huuliharppua”, Risto mainitsee.

Huuliharpunsoitossa kehittymisen mahdollisuudet ovat rajattomat. Päijät-Hämeen taitavat huuliharpistit vakuuttavat, että harrastuksen aloittaminen on helppoa. Eikä käy kalliiksikaan, sillä kelpo soitin irtoaa jo sadalla eurolla.

Huuliharpisteilla kulkee mukana salkku, jossa on harppuja eri sävellajeille.
Huuliharpisteilla kulkee mukana salkku, jossa on harppuja eri sävellajeille.

Harjoituskämpälle saapuessaan herroilla on käsissään komeat salkut, joiden sisältä paljastuu laaja valikoima erilaisia harppuja. Moniäänisessä orkesterisoitossa tarvitaan jokaiselle sävellajille oma harppunsa. ”Siltikään kaikille sävellajeille ei ole erikseen huuliharppua, joten välillä soitetaan yhtä aikaa kahdella, sekä duuri- että molliharpulla”, Anssi kertoo

Anssin moderni digihanuri tuo kappaleisiin reippaan poljennon. Soittokaverit sanovat häntä jöönpitäjäksi, sillä hän taitaa nuotit ja huolehtii, että porukka pysyy rytmissä. Toki taiturillekin sattuu ja tapahtuu. Kerran hän saapui keikkapaikalle ja huomasi, ettei auton takaboksissa ollutkaan hanuria. Ei kun vauhdilla kotiin hanuria hakemaan! ”Ehdin takaisin kuusi minuuttia ennen aloitusta.”

Uudet soittajat tervetulleita

Päijät-Hämeen huuliharpistit ovat menestyneet alan SM-kisoissa sekä orkesterina että yksilösoittajina. 2014 he voittivat maan parhaan viihdyttäjän palkinnon. Uusia soittajia he ottaisivat orkesteriin auliisi mukaan, kunhan heitä vain jostain löytyisi.

”Nuoria on vaikea saada mukaan. Kävin opettamassa muutaman kerran eräällä koululla, mutta innostus ei ollut suuri eikä harppujakaan riittävästi”, Pekka sanoo.

Parin kolmen tunnin soittoharjoitus kuluu kuin siivillä. Uudempia kappaleita hiotaan enemmän, tuttuja käydään läpi jammailuhengessä. ”Mitäs jos otetaan seuraavaksi Elämäntoveri-valssi”, Anssi kehottaa.

Päijät-Hämeen huuliharpistit kokoontuvat treenaamaan viikoittain. Vasemmalta Pekka Heino, Anssi Pääkkönen, Onni Koukkari, Risto Oksalahti, Taisto Mantere sekä Esa Svärd, joka soittaa tällä kertaa vekkulia narubassossa.
Päijät-Hämeen huuliharpistit kokoontuvat treenaamaan viikoittain. Vasemmalta Pekka Heino, Anssi Pääkkönen, Onni Koukkari, Risto Oksalahti, Taisto Mantere sekä Esa Svärd, joka soittaa tällä kertaa vekkulia narubassossa.

Valssi kulkee pehmeästi kuin lokakuun tuulessa keinuva muuttolinnun sulka. Sitten pieni tauko. ”Vaihdetaan C-duuri-harput F-duuriharppuihin ja pannan polkaksi.”

Hyväntuuliset turpahöylärit kirittävät soittopelit Tuusulan polkkaan niin että korjaamokellarin kiviseinätkin ilakoivat. Nyt on treenattava hyvin, sillä tulevaksi maanantaiksi on sovittu tärkeä keikka kuntoutussairaala Jalmarin saattohoito-osastolle.

Mainos – sisältö jatkuu alla

Yllin kyllin ilonaiheita – tilaa Kodin Pellervo jo tänään

Kodin Pellervo on hyvän mielen lehti oman tiensä kulkijoille.

Tervetuloa nojatuolimatkoille hauskoihin kyliin ja pikkukaupunkeihin, vieraaksi asukkaidensa näköisiin koteihin ja tekemään tuttavuutta mielenkiintoisten, tavallisten ihmisten kanssa. Julkkisjuttuja meillä ei ole.

Mainos päättyy