Tunnelman tähden

Kuume oman punaisen pikkutorpan saamiseksi kävi niin pahaksi, että Johanna alkoi nähdä sellaisia kaikkialla. Se oikea löytyi lopulta Joutsasta – ilon ja rauhan paikaksi.

Pikkuruisen torpan kuistilta pilkottaa kenkiä ja pätkä räsymattoa, keittiöstä kuuluu astioiden kilinää. Johanna Barkman ja hänen miehensä Tommy Barkman keittävät teetä ja asettelevat pöytään Tommyn leipomaa banaanileipää tuoreiden vadelmien ja mustikoiden kera.

”Meillä kotona Uudessa-Seelannissa banaanileipä on yleinen tuliainen, kun mennään kaverille kylään”, jo 32 vuotta Suomessa asunut Tommy kertoo.

Tunnelma sisällä on intiimi. Alakerta muistuttaa perinteistä hellahuonetta eli on keittiö, huone ja siinä nukkumasyvennys. Yläkerrasta löytyy talon leveydeltä lisätilaa, mutta korkeus ei salli puhua varsinaisista huoneista.

”Mielessä oli vahva kuva, että haluan vanheta tällaisessa paikassa.”

Kakkoskodin hankinnassa oli alun perin kyse vain Johannan projektista. Hän sai kuutisen vuotta sitten selvän mielikuvan: punainen tönö pitäisi saada. Vaikka kerrostaloasunto Jyväskylässä on rakas, sieltä puuttui maaseudun rauha ja tunnelma. ”Vähän niin kuin joillekin tulee autokuume tai vauvakuume, minulla oli mielessä vahva kuva, että haluan vanheta tällaisessa paikassa.”

Kriteerejä paikalle oli muutama: Sen piti sijaita taajamassa, jotta paikalle pääsee julkisilla, sen tuli olla niin hyvässä kunnossa, ettei isompia remontteja tarvita, ja siinä piti olla kunnan vesi. Pieni koko oli plussaa, koska pienissä tiloissa mahdolliset tulevat remontitkin olisivat pieniä.

”Koska kyse oli nimenomaan minun suuresta unelmastani, en halunnut sitouttaa Tommya projektiin, joka olisi vaatinut paljon remontoimista. Ei meillä kummallakaan ollut kokemusta rakenteellisista kunnostustöistä.”

Johanna ripusti sadekuurossa katkenneet pionit narulle kuivumaan. Maljakossa ne ilahduttavat vielä hetken.

Ei tätä noin vain osteta

Muutaman kuukauden ajan Johanna ja Tommy viettivät illat netissä sitä oikeaa etsien. Lopulta finaaliin pääsi kaksi rakennusta: Willa Ilo ja eräs toinen Oriveden suunnalta. Willa Ilo voitti, koska oli paremmassa kunnossa ja sen sisäilma tuntui raikkaalta ja terveelliseltä.

Kyse ei varsinaisesti ollut rakkaudesta ensi silmäyksellä. Paikka tuntui toki viehättävältä, mutta sen värimaailma oli edellisten omistajien aikaan erilainen kuin mistä Johanna tykkäsi. Ikkunat oli vaihdettu uusiin, ja vaikka ne osoittautuivatkin järkeväksi valinnaksi, Johanna oli haaveillut pieniruutuisista vanhoista ikkunoista.

Pian kävi myös ilmi, ettei torppaa niin vain ostettu, sillä omistajat halusivat tutustua ostajiin. Johanna ja Tommy kävivätkin useamman kerran kahvittelemassa eläkeikäisen pariskunnan kanssa. Yhteinen sävel löytyi kuitenkin nopeasti, ja lopulta päästiin kaupantekoon.

”Paikka oli heille tärkeä, ja he halusivat varmistua, että se siirtyy hyviin käsiin eikä esimerkiksi purettavaksi”, Johanna kertoo.

Piharakennukseen Tommy teki itselleen studion ja harjoitustilaa. Hän opiskeli alun perin klassista kitaraa, mutta soittaa nykyään etupäässä rootsia, countrya ja bluesia.

Mikä ihmeen Joutsa?

Joutsa paikkakuntana ei sen kummemmin soittanut pariskunnalla etukäteen kelloja. Se oli tuntunut hyvältä vaihtoehdolta lähinnä siksi, että torppa haluttiin Jyväskylän eteläpuolelta, jotta aikuiset lapset pääsevät helposti käymään Etelä-Suomesta. Aiempaa sidettä paikkakuntaan ei pariskunnalla ollut.

”Kun ensimmäistä kertaa kävin työreissun ohessa katsomassa paikkaa, ajoin koko Joutsan ohi, kun tienhaara oli niin huomaamaton”, Johanna nauraa. Hän halusi ennakkoon myös ottaa selvää Joutsan hengestä esimerkiksi sosiaalisen median keskustelupalstoilta. Paikallisessa puskaradiossa keskusteltiin niin positiiviseen ja suvaitsevaiseen sävyyn, että se teki Johannaan ja Tommyyn vaikutuksen.

Hyvä henki on näkynyt käytännössä siten, että uudelta paikkakunnalta on löytynyt mieleistä seuraa ja välit naapureihin ovat erinomaiset. Tommysta kylän tunnelma tuntuu samalta kuin Uudessa-Seelannissa. ”Kun lapset olivat pieniä ja kävimme kotipuolessa, lapset ihmettelivät, onko isä julkkis, kun kaikki moikkailivat. Se on vain siellä tapana.”

Tärkeä vetovoimatekijä oli myös lähellä sijaitseva Taidelaitos Haihatus, jonka kulttuurista pariskunta nauttii. ”Meidän oli alun perin vain tarkoitus olla omissa oloissamme eikä edes tutustua kehenkään, mutta täällä on ollut tosi ystävällistä porukkaa”, Johanna sanoo.

Perheen pojan kaveri totesi kerran talon sisustuksesta: ”Sun äiti on saanut toteuttaa itseään täysin!” Johanna nauraa, että se pitää paikkansa.

Maalais- ja kaupunkielämää

Alakertaa lämmittää puuhella sekä kaksi sähköpatteria, kun taas yläkertaa ei erikseen lämmitetä. Ensimmäiset vuodet Johanna vietti torpassa paljon aikaa ympäri vuoden, muun muassa suurimman osan korona-ajasta. Pikkuhiljaa Tommykin on alkanut tehdä samoin. Nykyään Johanna viihtyy talven pimeimpään ja kylmimpään aikaan paremmin pariskunnan Jyväskylän asunnossa, mutta Tommya ei kylmyys haittaa.

”Uudessa-Seelannissa taloja ei lapsuudessani lämmitetty, joten jos ulkona oli kahdeksan astetta, suurin piirtein sama oli sisälläkin. Ehkä siksi tykkään nukkua viileässä.”

”Pitkässä parisuhteessa on hyvä, kun on omaakin tilaa.”

Ulkorakennukseen Tommy on rakentanut musiikkiharrastukselleen studion ja harjoitustilan. Neliöitä siis riittää kummallekin puolisolle, mutta pariskunta tykkää viettää aikaa myös erikseen: toinen kaupungissa ja toinen maalla.

”Pitkässä parisuhteessa on hyvä, kun on omaakin tilaa”, Tommy sanoo. Hän ja Johanna osallistuvat myös kumpikin paljon etäpalavereihin, Tommy hoitoalan ja Johanna psykologin työssään. ”Eri paikoissa saamme enemmän työrauhaa.”

Kirjahylly on peräisin lähiseudun vinttikirppikseltä ja muodoltaan niin kätevä, että Johannan ja Tommyn mukaan siitä voisivat puusepät ottaa oppia.

Pieni tila haastaa

Johanna ja Tommy kutsuvat esittelykierrokselle pienen rakennuksen tiloihin. Sisustus on kokonaan Johannan käsialaa – Tommy ei ole aiheesta niinkään kiinnostunut.

”Kaikki lähti siitä, että rakastan vanhoja suomalaisia tapetteja sekä vanhoja esineitä”, Johanna kertoo. Yksi intohimoista ovat vanhat kaapit. Eräskin ohimennen kirpparilta löydetty pikkukaappi kulki polkupyörän selässä kotiin – kaikkien ruokakauppaostosten kera.

Pienten tilojen sisustamisessa on ollut omat haasteensa. Mikä mahtuu mihinkin, entä miltä esineet pienissä huoneissa näyttävät? ”Erästä kaappia ostaessani mittasin kaiken aivan millintarkkaan ja rakensin jakkaroista vastaavan kokoisen kasan, jotta pystyin arvioimaan, näyttääkö ahtaalta.”

Punainen kattila toimii biojäteastiana, punainen jakkara on kylänmiehen tekemä ja vanha pullo Valtion koulukodeilta. Valokuvassa näkyy pariskunnan edesmennyt koira Roope.

Pihanhoitoa rentous edellä

Tulevaisuuden haaveena pariskunnalla on kunnostaa talossa sauna ja kylpyhuone. ”Haaveilen myös isommasta lasiverannasta pikkuisen kuistin tilalle”, Johanna paljastaa.

”Toisella puolella pihaa kukkii aina jotain pörriäisille.”

Vajaan 2 000 neliön tontilla on rakennusoikeutta vielä jäljellä 200 neliötä, joten vaihtoehtoja riittää. Piha on pariskunnan mielestä kaupunkilaisille vähän liiankin iso. Tärkeintä on, että sitä onnistutaan hoitamaan ilman stressiä.

”Ruoho ajetaan alue kerrallaan niin, että aina toisella puolella pihaa kukkii jotain pörriäisille. Hoidan puutarhaa rennolla kädellä”, Johanna kertoo.

Yläkerta on lämmittämätön. Sieltä löytyy nukkumis- ja leffankatselupaikkoja.

Rauhan ja ilon paikka

Ihaninta Willa Ilossa on sen nimen mukaisesti tunnelma. Pariskunnan aikuiset lapsetkin kuvailevat sitä paikaksi, jossa on helppo rauhoittua ja kuunnella itseään ja jonne kaupungin paineet eivät seuraa.

”Istun tuossa sohvalla ja näen koko torpan sekä Tommyn laittamassa ruokaa. Tulee vieläkin näin monta vuotta kauppojen jälkeen sellainen olo, että voiko tämä olla todellista. Onko paikka oikeasti meidän?” Johanna pohtii.

Tommyn mielestä erityisen hienoja ovat ne hetket talviaamuina, kun herätessä on aivan hiljaista ja pimeää. ”Silloin aika tavallaan hidastuu.”