Unohtuu ikä ja ammatti

Ratsastusharrastus kokoaa erilaiset yhteen. Tallilla ei tarvitse olla kenekään pomo tai alainen, äiti tai puoliso. Saa vain nauttia hetkestä ja yhteydestä upeaan eläimeen.

Niina ja Outi vaihtavat uittoretkellä välillä hevosia. Tällä kertaa Elmerin selässä Niina ja Tupun selässä Outi.

On maanantai-iltapäivä ja kello viisi. Kahden tunnin päästä alkaa aikuisratsastajien tunti Tallinmäen ratsastuskoululla Kempeleessä. Illan tunnilla säännöllisesti käyvistä harrastajista pisimpään yhdessä ovat ratsastaneet Tiina Haapakoski, Eija Karhu, Niina Kunnas ja Outi Niemelä.

Useamman päivän on satanut vettä, ja olosuhteet ulkona olemiseen ovat rehellisesti sanoen aika epämiellyttävät. Voisi olettaa, että ainakin joku peruisi tuntinsa. Harrastukselleen omistautuneiden ratsastajanaisten suhteen tämä oletus menee kuitenkin pieleen. Kukaan ei peru.

Naisten mukaan tallille on aina mukava tulla. Kaikki neljä ovat käyneet Tallinmäellä jo reilusti yli kymmenen vuotta.

”Joka kerta tallillakäynti on omanlaisensa elämysmatka”, Eija sanoo. ”Huippua ovat myös samanhenkiset ja toinen toistaan kannustavat ratsastuskaverit.”

Niinan mielestä on hyvä ratsastaa eri hevosilla. Jokainen hevonen on omanlaisensa yksilö, jolta oppii eri asioita. Niinan ratsuna on nyt Amor.

Puhdas innostus yhdistää

Naiset tulevat tallille eri taustoista ja elämäntilanteista. Niina on yliopistonlehtori ja Outi eläinlääkäri. Tiina on tehnyt työuransa VR:llä ja Eija Puolustusvoimissa. Nyt molemmat ovat eläkkeellä.

Nelikkoa yhdistää puhdas innostus hevosiin ja ratsastukseen. Hevosten lähellä on heistä hyvä olla, sillä ne peilaavat kaikkia tunnetiloja ja ovat vahvasti läsnä.

”Ratsastaessa ei voi ajatella omia asioitaan, joten se on hyvin puhdistavaa mielelle. Tallilla en myöskään ole missään roolissa: en kenenkään äiti, puoliso, opettaja tai alainen”, Niina sanoo. Outinkin mielestä ratsastaminen kiinnittää tehokkaasti hetkeen ja hävittää turhaa ajatusten kohinaa. ”Erityisen onnellinen olen siitä, että saan unohtaa ammattini tallilla.”

Hevosten seurassa Outi sanoo analysoivansa sekä omaa että hevosen toimintaa ja käyttäytymistä. ”Osaksi se on varmasti luonneominaisuus, mutta osaksi johtuu iästä ja ammatista.” Hän on seurannut tallilla myös lastensa tapaa harrastaa ja oppia ratsastusta. ”Lapset kehittyvät hurjan nopeasti. Joskus tuntuu, että oma kehitys on siihen verrattuna tuskastuttavan hidasta. Toistoja kaikkeen tarvitsee moninkertaisesti enemmän.”

Outista ratsastus on varsin tehokasta liikuntaa ja motivoi pitämään omasta kunnosta huolta. Outin ratsuna Elmeri. Taustalla laukkaavat Tiina, Eija ja Jaana ratsuinaan Lola, Kingi ja Tuumaus.

Oletko tätiratsastaja?

Ennen ratsastustuntia hevoset pitää harjata hyvin, jotta lika ei hierrä varusteiden alla ihoa rikki. Eijan hevosena on tänään Tuumaus. Hän häärii sen ympärillä, harjaa, putsaa kaviot ja taas harjaa. ”Vuosien saatossa minulle on tullut rohkeutta toimia erilaisten hevosten kanssa. Olen myös oppinut pitkäjänteisyyttä.”

”Tätiratsastaja ja heppatyttö ovat ihania nimityksiä.”

Kellään naisista ei ole ratsastuksen suhteen suuria tavoitteita. Hevospiireissä sentyyppisestä harrastajasta käytetään usein ilmausta tätiratsastaja. Sana täti ei välttämättä viittaa ikään, vaan ennemmin siihen, että ratsastaja ei tähtää kilpakentille vaan ratsastaa omaksi ilokseen.

Tätiratsastaja on useimmiten hieman humoristinen ilmaus, mutta joskus se voi olla vähättelevä – riippuen siitä, kuka sanaa käyttää ja missä yhteydessä. Eijasta, Tiinasta, Outista ja Niinasta se on heille aivan osuva nimitys eikä herätä negatiivisia tuntemuksia.

”Minulle sopii tätiratsastaja siinä missä heppatyttökin”, Niina sanoo. ”Ne ovat ihania nimityksiä.”

Kaikki käyvät uimassa. Tupun selässä Niina, Tapauksen selässä Iida ja Elmerin selässä Outi.

Itsesuojeluvaisto lisääntyy

Hevosten hoitamisen ja varustamisen lomassa naiset vaihtavat kuulumisia ja kokemuksia. Tiina kertoo, että hän sai kerran tunnille hevosen, joka oli ennen ratsastuskouluun tuloa kilpaillut pitkään maastoratsastuksessa.

”Sillä meni tunnilla yhtäkkiä maastoratsastusmoodi päälle. Se alkoi vain laukata ympäri kenttää eikä kuunnellut epätoivoisia pysähdyspyyntöjäni. Aikani roikuin kyydissä ja ajattelin, että en tipu, en tipu, en tipu… Tipuin kuitenkin, mutta ei onneksi käynyt kuinkaan.”

”Vaikka joskus tuntuu, että kaikki menee ihan pieleen, toisella kertaa saa taas nauttia onnistumisen tunteesta”, Tiina sanoo. Ennen kaikkea ratsastus antaa hänelle iloa ja hyvää mieltä.

”Aina kun ratsastimme pehmeää hiekkatietä, Jasu laskeutui piehtaroimaan.”

Tiinan muisteluksista Niinan mieleen palaa Hemppa, iso, musta puoliverinen, jolla hän kerran hyppäsi esteitä. ”Ennen estettä Hemppa löi liinat kiinni, ja minä lensin yksin esteen yli.”

Siinäkään ei käynyt sen kummemmin, mutta Niina sanoo, että iän myötä itsesuojeluvaisto on kyllä lisääntynyt. ”Lapsena oli vain sitä mukavampaa, mitä hurjempia esteitä hevosen kanssa sai ylittää.”

Outi kuuntelee toisten juttuja ja hymyilee. Hänelle muistuu mieleen maastoretki Jasu-nimisellä hevosella. ”En varsinaisesti pudonnut, mutta Jasulla oli sellainen taipumus, että aina kun ratsastimme pehmeää hiekkatietä, se laskeutui piehtaroimaan. Yritin hoputtaa sitä eteenpäin, mutta en kyennyt estämään sen aikeita.”

Outi, Eija, Tiina ja Niina ovat ihan mielellään tätiratsastajia. Ratsuina Lola, Tuumaus, Leevi ja Elmeri.

Syvää keskittymistä

Ratsastustunnilla alkulämmittelyjen jälkeen ratsukoiden ensimmäisenä tehtävänä on mennä pohkeenväistöä kentän pitkältä sivulta keskelle päin. On siis tarkoitus saada hevosessa aikaan sivuttaisliikettä.

Jotta annetuista tehtävistä tunnilla suoriutuu, täytyy ratsastajan löytää yhteys sekä omaan kehoon että hevoseen. ”Haluamme oppia pyytämään hevosilta asioita selkeästi ja kauniisti”, naiset pohtivat ennen tuntia.

Mitä vaikeammiksi tehtävät menevät, sitä enemmän ratsastajien olemus kääntyy sisäänpäin. Katseet ovat vakavia, melkein tuimia. Voisi luulla, että asian kanssa ollaan enemmänkin kuin tosissaan, jos ei tietäisi, että vakavuus johtuu syvästä keskittymisestä. Hetkittäin syntyy oivalluksia, onnistumisia ja hymyjä.

Opettajakin ilahtuu: ”Hyvä Niina, erittäin hienoa Elmeri!”

”Haluamme oppia pyytämään hevosilta asioita selkeästi ja kauniisti.”

Laukkatehtävänä on nostaa laukka pitkän suoran alussa, laukata suora ja siirtyä raviin ennen päätyä. Hevoset liihottavat laukkaa niin, että harjat hulmuavat.

Outi ratsastaa ohitse ja huudahtaa, että nyt hän ei kyllä enää tiedä, mitä piti tehdä seuraavaksi. ”En ehtinyt kuulla, mitä opettaja sanoi.” Eija viilettää Outin perässä omalla hevosellaan ja huikkaa: ”Älä mitään, minulla on ollut tänään koko tunnin korvat vain koristeena.”

Mukana olleista hevosista kaikki menevät mielellään uimaan. Etualalla Elmerin selässä Outi.

Merihevosia ja merenneitoja

Kuluu reilu viikko. Ilma muuttuu miellyttävän kuivaksi ja lämpimäksi, ja päästään normaaleihin ratsastusolosuhteisiin. Viikoittaisilla ratsastustunneilla hevoset vaihtuvat, mutta yhteinen innostus ja tunnelma säilyvät.

Halukkaat pääsevät myös uittamaan hevosia. Niina ilahtuu mahdollisuudesta. ”Uittoreissulle pääsy on tae kesän onnellisimmasta päivästä!” Niinan ja Outin lisäksi uittoreissulle lähtee myös Outin tytär Iida Kielinen sekä neljä muuta ratsastuskoulun asiakasta. Hevosia mukaan lähtee viisi.

Ratsut lastataan hevoskuljetusautoon ja suunnataan parinkymmenen kilometrin päähän Ouluun Perämeren rantaan. Kun kyseessä on elävä olento, jonka kanssa harrastetaan, kaikessa tekemisessä on taustalla aina joku, joka kantaa vastuun hevosten hyvinvoinnista. Niin kuin useimmiten muulloinkin, uittoreissulla vastuun koko retkestä ottaa Riikka Lamberg. Hän omistaa Tallinmäen ratsastuskoulun miehensä Hanski Määtän kanssa.

”Uittoreissulle pääsy on tae kesän onnellisimmasta päivästä!”

Riikka on pitkän linjan ammattilainen hevosalalla ja tuntee hevosensa. Hän antaa selkeät ohjeet, miten missäkin tilanteessa tulee toimia. ”Pysykää yhdessä, ettei kukaan hevosista turhaan hätäänny. Kaikki kyllä tykkäävät mennä ihan syvälle asti”, Riikka ohjeistaa ennen kuin päästää ratsukoita mereen.

Hevoset kahlaavat kauas rannasta, jotta pääsevät ihan kaulaa myöten uimasilleen. Joku puoleksi sukeltaakin, ja kaikilla on hauskaa. Lopuksi ratsukot saavat viilettää reippaampaa tahtia pitkin merenrantaa. Ratsastajien olemuksesta loistaa onni ja silmissä tuikkii ilo. Tämä taitaa olla niitä hetkiä, kun arjen haasteet ja työpaineet tyystin unohtuvat.

Aika luotettava vahvistus ajatukselle tulee, kun hevoset pyyhältävät ohitseni. Vesi roiskuu niin, että pärskeitä lentää ylös ja ympäri – ja kaikki kastuvat. Kuuluu vain naurua, ja joku huutaa: ”Ihan parasta!”