Kun ihminen katoaa metsään, viranomaiset tarvitsevat pelastuskoirien apua. Työvaljaisiin puettu koira pitää tehtäviä ja harjoittelua haasteellisena leikkinä.
Iso kaveriporukka vietti kosteaa iltaa Ylä-Sallaajärven laavulla. Varhain aamulla kaverit huomasivat, että Vellu on kadonnut eikä hänen puhelimeensa saada yhteyttä.
Tästä lähtökohdasta alkaa jyväskyläläisten pelastuskoiraharrastajien harjoitus. Etsintää johtava Mikko Koljander Vapaaehtoisesta pelastuspalvelusta kokoaa joukkojaan kuusten reunustamalla pikkutiellä.
”Kaverit ilmoittivat katoamisesta hätäkeskukseen kello kuusi. Jos Vellu on siitä asti ollut metsässä vähissä vaatteissa, rupeaa olemaan kiire”, hän sanoo.
Kello on nyt vähän yli kaksi iltapäivällä. Lämpö ulkona on laskenut nollan tuntumaan.
Pelastuskoirat ovat auttaneet ihmisiä kadonneiden etsimisessä ainakin 1800-luvulta lähtien. Keski-Suomen pelastuskoirat -yhdistyksen harjoitusta seuratessa huomaa, miten ylivertaisia etsijöitä tarkkanenäiset eläimet ovat.
Sileäkarvainen collie Pitko hyppää reippaasti pois emäntänsä autosta. Se saa ylleen pelastuskoiran valjaat ja tietää heti, mitä on luvassa.
Vaikka pelastuskoirat tekevät yhteiskunnallisesti merkittävää työtä viranomaisten apuna, koiralle etsintä on hauska piiloleikki. Onnistuneesta suorituksesta saa palkaksi makupalan tai leikkihetken sekä tietysti roppakaupalla kehuja ja rapsutuksia.
Tiina Salminen, 39, ei vielä päästä Pitkoa talutushihnasta. Vaikka etsijät ovat pysäköineet hiljaisen maalaistien varrelle, mutkasta voisi koska tahansa ilmestyä auto. Koiranohjaajan pitää varmistaa myös haravoitavan alueen turvallisuus.
”Nyt kun etsintä alkaa laavulta, siellä voi olla ihmisiä. Jos joku pelkää koiria, hän voi säikähtää hirveästi, jos sinne ryntää joku koira haukkumaan.”
Koirakon kintereillä tarpoo apuohjaaja Tiia Liukko, 25. Hän avustaa Salmista huolehtimalla muun muassa radiopuhelinviestinnästä.
Salminen pysähtyy näyttämään puhelimensa karttaa.
”Tuo on meidän etsintäalue. Mites meillä menevät tässä kohdin tuulet?”
Tuulella on merkitystä, sillä Pitkon on määrä työskennellä ilmavainuisesti eli nuuhkia ilman mukana kulkevia hajuja. Nyt tuulee lännestä, noin kaksi metriä sekunnissa.
Pelastuskoiria koulutetaan myös jälkityöskentelyyn, jossa koira seuraa ihmisen maahan jättämiä hajujälkiä. Tällöin maalimiehen pitää käydä rämpimässä maastossa tunteja tai jopa vuorokausi ennen harjoitusta, jotta haju ehtii vanheta riittävästi.
Kelpo pelastuskoira hallitsee ilma- ja maavainuisen etsinnän. Käytännössä koirakolle muodostuu omien vahvuuksiensa pohjalta päälaji, jota toinen etsimistapa tukee.
Pitko on vahva ilmavainussa.
”Hakee!” antaa Salminen lähtökäskyn, ja Pitko lähtee jolkottamaan kohti laavua.
Ei mene kuin hetki, kun pelastuskoira alkaa haukkua. Joko Vellu löytyi?
Ei, Pitko vain merkkasi kaksi retkeilijää, jotka istuvat laavulla paistamassa makkaraa. Pitko ei tiedä, miltä juuri Vellu tuoksuu. Niinpä se ilmoittaa ohjaajalleen kaikista ihmiseen viittaavista hajuhavainnoista.
Collie jatkaa matkaansa polkua pitkin. Yhtäkkiä se pysähtyy tuuhean kuusen juurelle ja alkaa haukkua vimmatusti. Salminen ja Liukko saapuvat paikalle ja huomaavat tumman hahmon kyyhöttämässä kuusen juurella.
Piiloleikki on ohi.
”Vapepasta päivää!” Liukko huudahtaa käyttämällä Vapaaehtoista pelastuspalvelusta tuttavallisempaa nimeä ja kumartuu tarkistamaan Vellun tilaa.
Mies on onneksi elossa.
Tositilanteessa henkeä pelastava hätäetsintä on paljon monimutkaisempaa. Etsintäalue voi olla hyvin laaja, minkä lisäksi työskentelyä saattavat haitata pimeys, hankalat maastot ja sääolot.
Tehtävien vaativuuden vuoksi seula sankarikoiraksi on tiukka. Ennen kuin koirakko pääsee hälytysryhmään, sen pitää käydä läpi vuosien koulutus ja suorittaa onnistuneesti tukku etsintävalmiuksia mittaavia kokeita. Sen jälkeen osaaminen on todistettava vuosittain.
Parhaiten pelastustehtäviin soveltuvat keskikokoiset, ketterästi liikkuvat koirat. Luonteeltaan eläimen pitää olla ystävällinen, eikä se saa hätkähtää vähästä. Ohjaajansa kanssa koiran tulee kyetä saumattomaan yhteistyöhön.
”Yhteyttä rakennetaan koiran koko elämä – kaikessa, mitä sen kanssa tehdään”, Liukko kiteyttää.
Koiranohjaajalta harrastus edellyttää sitoutuneisuutta ja hyvää stressinsietokykyä. Hälytysryhmät ovat valmiudessa vuoden jokaisena päivänä vuorokaudenajasta riippumatta.
Kutsu etsintöihin tulee aina viranomaisilta. Koska kyse on vapaaehtoistyöstä, hälytyksestä on mahdollista kieltäytyä. Esimerkiksi sairaanhoitaja ei edes voisi irrottautua etsintään kesken työvuoronsa, mutta joissakin ammateissa asiasta on mahdollista sopia työnantajan kanssa.
Ammattiopiston tuntiopettajana työskentelevä Tiina Salminen on muutaman kerran lähtenyt hälytystehtävälle kesken päivän, jos kalenterissa ei ole ollut opetustunteja. Lähtiessä on varauduttava siihen, että reissu kestää jopa puoli vuorokautta.
”Voi olla, että käyn kotona vain vaihtamassa kalsarit ja menen töihin samoilla silmillä.”
Keski-Suomen pelastuskoirat ovat vuosittain mukana noin 25–30 etsinnässä. Koska vapaaehtoiset ovat vaitiolovelvollisia, he voivat kertoa kokemistaan tositilanteista vain yleisellä tasolla.
Kari Hirvonen, 65, on ollut pelastuskoiratoiminnassa mukana jo kolme vuosikymmentä. Kadonnutta henkilöä hän on ollut etsimässä satoja kertoja.
”Mieleen jäävät nuoret ihmiset”, hän kertoo.
Takavuosina tyypillinen kadonnut oli iäkäs marjastaja, joka kadotti suuntavaistonsa harppoessaan marjamättäältä toiselle. Nykyään monella aktiivisella eläkeläisellä on älypuhelimessaan 112 Suomi -sovellus, joka välittää soittajan tarkat sijaintitiedot hätäkeskukseen.
Digiaikana pelastuskoiria työllistävät usein muistisairaat vanhukset. Pelastuskoiria tarvitaan myös kadonneiden lasten etsintään.
Keskimäärin kadonneen ihmisen etsintä päättyy onnellisesti, arvioi Keski-Suomen pelastuskoirien puheenjohtaja Mikko Koljander.
”On hieno tunne, kun kadonnut löytyy elävänä ja omaiset huojentuvat.”
Koljander, 44, ja hänen kultainennoutajansa Vili ovat löytäneet kadonneen kaksi kertaa. Toinen tapauksista päättyi onnellisesti, mutta toisella kertaa apu ei ehtinyt ajoissa.
Konkari osaa jo suhtautua surullisiinkin löytöihin ammattimaisesti.
”Vaikka kadonnut löytyisi menehtyneenä, totta kai löytyminen on omaisille tärkeää, etteivät he jää epätietoisuuteen.”
Etsijöillä on aina tunteita nostattavan löydön jälkeen mahdollisuus käsitellä kokemaansa yhteisissä purkukeskusteluissa. Vili on saanut löydöistään Keski-Suomen kennelpiirin Sankarikoira-palkinnon”.
Veli-Matti Paananen, 54, kertoo miettineensä, mikä saa hänet lähtemään etsintöihin kerta toisensa jälkeen. Hän on ymmärtänyt haluavansa olla mukana mahdollistamassa inhimillisesti tärkeää toimintaa.
”Jos minä tai läheiseni olisi kateissa, tiedän, että on ihmisiä, jotka lähtevät etsimään.”
Vaikka etsinnöissä on kyse elämästä ja kuolemasta, harrastukseen mahtuu myös paljon hupaisia hetkiä. Jyväskyläläiset koiranohjaajat kertovat nauttivansa lajin haasteista, sen mukanaan tuomista kehittymismahdollisuuksista sekä sosiaalisista suhteista.
”Olen saanut paljon uusia, ihania ystäviä”, Tiina Salminen summaa.
”Se on avartanut maailmankuvaani.”
Kodin Pellervo on ystävä, jonka seuraan jokainen voi tulla juuri sellaisena kuin on. Jutuistamme välittyy mummolan kiireetön tunnelma, vaikka ne ovat raikkaasti tätä päivää. Elämme leppoisasti ja annamme toistenkin elää.
Tätiparkourporukka loikkii, pomppii ja könyää niin, että nivelet naukuvat riemusta ja lihakset huutavat ilolla hoosiannaa. Nuorten miesten suosima laji sieppasi mukaansa leidit, joiden ikähaitari on ”yli eläkeiän, mutta alle sata.”
Ilman vapaaehtoisia jäisi moni tapahtuma pitämättä ja työ tekemättä. Mutta mikä saa talkoilemaan – ja jopa maksamaan siitä?
Suomi jakautuu joukkoliikenteen tarjonnassa ennennäkemättömällä tavalla. Korona näivetti muutosten kourissa ollutta alaa entisestään. Ensi kesänä vaikkapa Valamon luostariin ei enää linjurilla pääse.
