Kuin kotona konsanaan

Hoitaja- ja rahapula uhkaavat vanhustenhoidon tulevaisuutta. Löytyykö ratkaisu kodinomaisesta perhehoidosta?

Kotihoidossa työskennellessään Pekka Yrjänä ei voinut kiireen vuoksi hoivata vanhuksia niin kokonaisvaltaisesti kuin olisi halunnut. ”Täytyi vain sulkea ovi ja lähteä seuraavaan paikkaan.”

Asia häiritsi samaa työtä tehnyttä vaimoakin. Lopulta Pekka ja Maiju Yrjänä perustivat perhehoitokodin, jossa voisivat toimia arvojensa mukaisesti. Nyt Yrjänöiden luona asuu kolme ikäihmistä ja yksi lapsi, joista kaikista on tullut perheenjäseniä.

”Työtä on paljon, mutta se kaikki on omien rakkaiden hyväksi”, Pekka Yrjänä kiteyttää.

Ylikiiminkiläiset Yrjänät kuuluvat kasvavaan joukkoon, joka hankkii elantonsa perhehoitajana. Perhehoidossa huolenpitoa tarvitseva henkilö asuu hoitajansa kotona tai saa kiertävän perhehoitajan omaan kotiinsa hyvinvointialueen palveluna.

Tilastot kertovat, että vuosina 2017–2021 ikäihmisten määrä perhehoidossa pomppasi 1 300:sta 3 300:een, mikä hipoi jo kevyen palveluasumisen asiakasmäärää. Tuoreempia tilastoja ei ole, mutta palvelumuodon tiedetään edelleen kasvaneen.

Olisiko perhehoidosta Suomen vanhustenhoitojärjestelmän pelastajaksi?

Punkasta puuhommiin

Vanhusten perhehoito tuli lakiin vuonna 2010. Perhehoitoliiton kehittämispäällikkö Sanna Kosonen on siitä saakka raivannut sille tietä. Hän on muun muassa valmentanut perhehoitajia, auttanut perhekotien perustamisessa sekä nostanut perhehoitoa ihmisten tietoisuuteen.

”Työtä tarvitaan, että aikuisten perhehoito tulee tunnetuksi elinkeinona ja hoitomuotona.”

Kaikille vanhuksille ei nykyisin tahdo löytyä kuntoa vastaavaa hoitopaikkaa. Pienen perhekodin perustaminen ei edellytä hoitoalan koulutusta. Kososen mukaan perhehoito sopisi esimerkiksi monille muistisairaille, jotka ovat fyysisesti hyvässä kunnossa, mutta tarvitsevat jatkuvaa tukea ja ohjausta.

”Perhehoidon tuella ja turvalla mahdollistetaan omannäköisen elämän ja kodin läsnäolo jopa elämän loppuun saakka. Tärkeintä ovat samana pysyvät, pitkäaikaiset kiintymyssuhteet.”

Vanhukset voivat perhehoidossa osallistua kodin askareisiin halunsa ja kykynsä mukaan. Virikkeellisellä ympäristöllä, maukkaalla kotiruoalla, säännöllisellä vuorokausirytmillä ja ulkoilulla voi olla vointiin hämmästyttävä vaikutus. Sanna Kosonen on työssään nähnyt, kuinka puhumaton ja liikuntakykynsä lähes menettänyt seniori voi perhehoidossa kuntoutua takaisin aktiiviseen arkeen.

”Sama ihminen saattaa tulla halkokuorman kanssa vastaan, kun seuraavan kerran menen käymään.”

Perhehoito laitoksen vaihtoehtona voi tukea myös omaishoitajien jaksamista. Kaikki eivät tahdo viedä läheistään hoitolaitokseen, vaan jättävät mieluummin lakisääteiset lepopäivänsä käyttämättä.

Huonekaverista turvaa

Muistisairas Aila, 79, ei säästele kehuja perhehoitopaikastaan.

”Olen ottanut tämän omaksi kodikseni. Täällä on niin hyvät hoitajat, ettei ole mitään hätää. Olen tykännyt olla niin, että jään tänne lopuksi ikääni.”

Aila jakaa huoneen toisen asukkaan kanssa.

”Jos jommallekummalle tulee hätä, toinen hakee apua. On turvallista olla.”

Irene, 87, asuu perhehoitokodissa miehensä kanssa. Muutto tuli ajankohtaiseksi, kun Irene halvaantui eikä enää pystynyt huolehtimaan puolisostaan ja kodinhoidosta. Irenellä on kokemusta myös laitosasumisesta. Suurin ero on hänen mukaansa vapaus.

”Tämä ei ole niin sairaalamaista. Kaikki on tavallaan kuin kotona olisi.”

Irenestä tuntuu mukavalta, että hoitopaikka järjestyi aivan hänen synnyinkotinsa naapurista. ”Tunnemme hoitajien kanssa samoja ihmisiä ja tiedämme samoista asioista.”

Kotona kuusi mummoa

Siskokset Johanna Ahlholm ja Anna Kuhmonen pitävät perhehoitokotia Joensuun Hammaslahdessa. Vanhaan kyläkouluun remontoidussa kodissa on tilaa seitsemälle asukkaalle. Ahlholm ja Kuhmonen päätyivät perhehoitajiksi, koska kumpikin halusi työllistää itsensä ja asua maalla.

”Lisäksi äitimme oli perhehoidossa. Se oli ihana esimerkki siitä, millainen perhehoitokoti voi olla.”

Äiti muutti tyttäriensä hoiviin, kun nämä aloittivat uudessa ammatissaan. Ahlholmin nuorimmainen, tuolloin alle kouluikäinen poika osallistui innokkaasti uusien perheenjäsenten hoitoon ja järjesti näille puuhaa. Laajennetun perheen ihmissuhteita kuvaa tapa, jolla poika myöhemmin luonnehti tilannettaan.

”Hän kertoi koulussa, että hänellä on kotona kuusi mummoa ja Joensuussa seitsemäs.”

Tulee myös kotiin

Perinteisten perhekotien rinnalle on viime vuosina vakiintunut kotiin annettava perhehoito, jossa tuttu perhehoitaja käy asiakkaiden luona. Siinä missä kotihoidon työntekijät pistäytyvät nopeasti, kiertävä perhehoitaja on kohteessa koko päivän tai jopa yön yli. Sairaanhoidosta huolehtii kotihoito.

Yhteiskunnalle kiertävät perhehoitajat ovat mieluisa järjestely.

”Etelä-Savon hyvinvointialue laski, että kotihoidon keskimäärin 19 minuutin käynnin hintalappu on noin sata euroa. Perhehoitoa saa kolme tuntia noin 50 eurolla”, Perhehoitoliiton Kosonen vertaa.

Kokonaisuutena perhehoito voi nyt hänen mukaansa hyvin, sillä osa hyvinvointialueista on ryhtynyt määrätietoisesti lisäämään ja kehittämään palvelua. Joillakin alueilla hoitomuoto on vielä lapsenkengissä, mutta Kosonen uskoo tilanteen kohenevan.

”Kasvun mahdollisuudet ovat hyvät. On kyse myös arvovalinnoista.”

Perhehoitaja Pekka Yrjänä arvioi, että palvelumuoto voisi vielä laajentua todella paljon.

”Maaseudulla on paljon isoja omakotitaloja. Ihanne olisi, että joka kylällä olisi muutamia perhekoteja, jotta ikäihmiset saisivat olla omalla kylällään elämänsä loppuun asti.”

Työn sitovuuden vuoksi Johanna Ahlholm ja Anna Kuhmonen eivät usko perhehoidon räjähdysmäiseen kasvuun. He toivovat yhteiskunnan ottavan kopin jokaisesta perhehoitajaksi haluavasta ja tarjoavan näille kaiken mahdollisen tuen.

”Tähän lähtevän täytyy osata ajatella, mitä tämä tarkoittaa omalle elämälle ja taloudelle.”

”Jos perhehoitajalle ei ohjaudukaan nopeasti asiakkaita, hän jää Kelan peruspäivärahan varaan”, Perhehoitoliiton Kosonen avaa elinkeinon haasteita. ”Siihen täytyisi löytyä parempi ratkaisu.”