Lapsiperhe muutti 200-vuotiaalle tilalle ja ryhtyi pelastamaan sitä. Vähitellen talovanhus on alkanut paljastaa salojaan.
Maalaistalo hirrestä
tupakeittiö, sali ja kaksi kamaria, noin 125 neliötä
• Koti: Skärmolan Västergård, joka sijaitsee Varsinais-Suomessa noin 10 kilometriä Paraisten keskustasta. Talo on rakennettu 1800-luvun alussa, ja tontilla on kokoa 9 000 neliötä.
• Asukkaat: Heidi Salviander-Wahe, Matti Wahe ja lapset Oliver, 13 ja Venla, 10.
• Motto: Elämässä pitää olla haasteita.
Joskus huono onni johtaa hyvään. Heidi Salviander-Waheella ja Matti Waheella oli Turussa autokorjaamo, joka tuhoutui dramaattisesti tulipalossa. Matin piti keksiä äkkiä muita töitä.
”Ajelin naapurissa kaivinkonetta. Kaveri kertoi, että viereisen talon omistaja on juuri kuollut. Sanoin leikilläni, että soittelepa, jos paikka tulee myyntiin.”
Matti nappasi vielä kuvan ja lähetti sen Heidille.
”Sieltä kilahti vastaus, että älä veetuile”, Matti hekottaa.
Nyt Matin maanrakennusyritys toimii tilan ulkorakennuksessa.
Waheet asuivat Paraisten keskustassa 1970-luvun omakotitalossa, mutta olivat pitkään haaveilleet vanhasta hirsitalosta. Niitä tulee Paraisilla myyntiin harvoin, joten sopivaa ei ollut löytynyt.
”Tämä näytti todella hurjalta. Taloa tuskin näkyi heinikon keskeltä”, Heidi kuvailee.
Skärmolan Västergård on Paraisten kantatiloja. Yläkerran kerskailukerros on 1950-luvulta.
Ikää jo 200 vuotta
Kuka olisi uskonut, että pian Heidi on umpirakastunut taloon.
”Siitä tuli ihan pakkomielle. Tiesin, että emme ikinä löydä toista yhtä hienoa paikkaa.”
Villiintyneen pihan keskellä piilotteli sievä, oljenkeltaiseksi maalattu paritupa. Ikää sillä on lähes 200 vuotta. Papereissa rakennusvuodeksi on merkitty 1830.
Kiinnostuneita ostajia oli kolme. Ensin näytti pahalta, ja jännitys kasvoi sietämättömäksi. Sitten puhelin soi. Heille kerrottiin, että tila jaettaisiin kolmeen osaan. Yksi sai paljon peltoa, toinen metsää ja perheelle jäi tilakeskus sekä 9 000 neliön tontti.
”Kai te tiedätte, että avioero- ja itsemurhariski on näissä projekteissa huomattavasti noussut”, avuksi palkattu perinnerakentaja lohkaisi kierreltyään ensi kertaa talossa.
Talo oli päässyt ränsistymään, vaikka autiona se ehti olla vain noin vuoden. Sitä ennen siitä huolehti pitkään yksin vanhempi rouva, joka asui lähinnä tuvanpuoleista päätyä.
”Hänen sukunsa oli omistanut talon 1900-luvun alusta. Rouva itse syntyi talossa 1930-luvulla. Hän oli hyvin eläinrakas. Perikunnalta saimme valokuvan, jossa hevonen on vierailulla tuvassa”, Heidi kertoo.
Sokkeli oli tuvan kohdalla voimakkaasti ulospäin pullistunut. Rotatkin olivat tehneet tuhojaan ja nakertaneet lieden johdot.
”Sähköt oli uusittava hetí. Kun sähkölaitteen veti irti seinästä, pistorasia tuli mukana. Purettaessa sieltä täältä löytyi pieniä mustuneita palon alkuja. On ihme, ettei talo ollut palanut poroksi.”
Matti Wahe ja Heidi Salviander-Wahe antoivat ränsistyneelle talovanhukselle uuden elämän.
Multapenkistä rossipohjaan
Heidi ja Matti kantoivat jätelavalle 4 000 kiloa tavaraa, kuten suuren kasan pilalle menneitä matonkuteita vintiltä. Imuauton avulla vintistä ja tuvan lattian alta poistettiin lisäksi noin 40 kuutiota purua ja jätettä. Talon historiaan liittyvät vanhat paperit toki säilytettiin.
”Meillä on monta jätesäkkiä asiakirjoja odottamassa, että ehdimme perehtyä niihin.”
Myös vanhat työkalut säilytettiin, kuten neljät kangaspuut.
Tuvan aiempi perustus oli ikiaikainen, niin sanottu multiaisperustus. Talon ulkokehällä oli kiviä, mutta sisäosa oli täytetty mullalla lähes lattiatasoon saakka. Perustustapa eristi tehokkaasti kylmää mutta usein lahotti alimpia hirsiä, joten isännän oli uusittava niitä aika ajoin.
Perustustapa toimi melko hyvin, jos rakennus paikka oli kuiva eivätkä jälkipolvet lähteneet tunkemaan lattialankkujen alle lasivillaa ja muita nykyajan eristeitä. Näin oli käynyt täälläkin, eikä tuvan lahonnutta lattiaa voitu enää pelastaa.
Perustus päätettiin muuttaa tuvan alla rossipohjaksi, jossa ilma kiertää eristetyn lattian alla. Tilaa oli sen verran vähän alapohjassa, että holvatusta kivikellarista päätettiin luopua.
Suuri urakka oli kaivaa tuvan lattian alta multapenkki pois. Remonttikuvissa lattian tilalla ammottaa valtava kuoppa. Nyt ilma kiertää alapohjassa ja estää kosteuden nousun puurakenteisiin.
Lattian muuttaminen rossipohjaksi ei ole Heidin mielestä vaikeaa, kun hyviä neuvoja on tarjolla. Hän rakensi uuden lattian lähes yksin.
”Otimme perinnerakentajat vaihtamaan talon alimmat hirret uusiin, ja he neuvoivat auliisti. Sain joka päivälle uuden tehtävän.”
Heidi toteaa jälkiviisaasti, että ehkä olisi pitänyt harkita myös multapenkin korjaamista. Heidin ja monen muun perinnerakentajan mielestä multapenkkiperustus toimii ja turvallinen, jos se on tehty oikein.
Talossa on yhä multapenkkiperustuksia ainakin osin jäljellä. Ne paljastuvat sitten, jos ja kun perhe päättää avata lattioita muualla kuin tuvassa.
Oliver, (vas.) Matti, Heidi, Rita ja Venla rentoutuvat syreenimajassa.
Esi-isien jäljillä
Heidin mummi Brita Keskinen ja äiti Rita Salviander ovat tutkineet suvun ja talon historiaa. Heidän ansiostaan Heidille selvisi jo ennen talon ostoa, että rakennuksella on yhteys suvun tarinaan.
”Tämä on kantatila, josta Skärmolan kylän muut talot lohkottiin. Esi-isiämme muutti tänne 1700-luvun lopulla.”
Talon paikalla ollut alkuperäinen rakennus purettiin ilmeisesti 1800-luvun alussa. Nykyisen talon hirret ovat perinnerakentajan arvion mukaan 1700-luvun savupirtistä, joka on purettu ja siirretty tänne.
Omat sukujuuret kiehtovat Heidiä. Kun pienet nahkatöppöset löytyivät vintiltä, hän näki mielessään lapsen kirmaamassa niillä pitkin pihaa vuosikymmeniä sitten.
”Ehkä kengät ovat kuuluneet kaukaiselle esi-isällemme.”
Taloon jääneistä kalusteista käyttöön pääsivät heti kirjoituspöytä, pikkuinen kaappi ja pöytä, tuoleja sekä puusohva. Muut odottavat vuoroaan varastoissa.
”Hankimme huonekalut muutoinkin kierrätettyinä ja keräilemme kaikkea vanhaa”, Matti kertoo.
Pariskunnan parisänky on tehty entisistä kirkonpenkeistä, joissa näkyvät vielä numerot 1 ja 13. Ne ovat tiettävästi peräisin Velkuan saaristokirkosta.
”Saimme sängyn lahjoituksena ehdolla, ettemme koskaan myy sitä vaan annamme seuraavalle tarvitsijalle. Siinä nukkuu oikein makeasti.”
Vain ripaus romantiikkaa
Perhe muutti pelastamaansa taloon marraskuussa 2017 puolen vuoden uurastuksen jälkeen. Ensimmäinen yö nukuttiin tuvassa.
”Ihailimme mahtavia kattohirsiä ja nautimme kaikesta kodikkuudesta. Tupa on yhä lempihuoneemme.”
Perheessä on kaksi lasta, Oliver, 13, sekä Venla, 9, joka on keksinyt talolle lempinimen.
”Tämä on joutsen, koska tämä on ihan joutsenen näköinen!”
Rakennus on 17 metriä pitkä, ja molemmissa päädyissä on jonkinlainen tupa tai sali. Keskelle sijoittuvat porstua ja kaksi kamaria. Malli ei ole enää ihan perinteinen paritupa, sillä 1950-luvulla taloa lyhennettiin ja korotettiin kaksikerroksiseksi. Vintille rakennettiin portaat, kattolyhdyt ja ikkunat. Asuinhuoneita ei ylös tehty, vaan se on pelkkä “kerskailukerros” – kaksikerroksisuus oli tuolloin Paraisilla kovassa huudossa.
Sokkeli ja vuorilaudoitus ovat kesken, mikä ei haittaa asumista. Talo saa joka tapauksessa jäädä huvikumpumaiseksi. Romantikkoja emme kuitenkaan ole, Heidi ja Matti kieltävät jyrkästi.
”Romantikko istuu kynttilänvalossa lipittämässä punaviiniä. Elämä vanhassa talossa on kovaa työtä”, Matti linjaa.
Kerran Heidi tosin valmisti vanhaan kylpyammeeseen yhteisen yrttikylvyn keskelle pihamaata. Oli kaunis kesäilta, joten se meni hiukan romantiikan puolelle.
”Matti väitti, että kaivovesi on liian kylmää.”
Venla, Oliver ja Roxy-koira viettävät paljon aikaa ulkosalla avarassa pihapiirissä.
Haaveissa omavaraistalous
Eräänä päivänä pihassa seisoi pikkuinen rouva. Aikaisemman asukkaan sisar oli tullut yllätysvisiitille lapsuudenkotiinsa. Heidi ja Matti kulkivat vieraan perässä, kun tämä tarinoi elämästä talossa. Vierailusta tuli Heidille ja Matille lämmin mieli.
”Saimme taas lisää tietoa talosta ja aikaisemmista asukkaista. Täällä on aiemminkin viihdytty.”
Syttyi myös kipinä, että puutarha pitää vielä palauttaa vanhaan tyyliinsä.
”Saimme kuulla perennojen, pensaiden ja puiden paikoista ja historiasta. Päärynäpuitakin on ollut ja puilla nimet: äidinpuu, isänpuu ja niin edelleen. Venla oli ehtinyt nimetä pihapuut meille kaikille, joten samankaltaisuutta löytyi.”
Heidi on lisännyt omavaraisuutta. Kanat muuttivat tilalle hiljan pari päivää sitten, ja kukko kiekuu jo iloisesti. Lisäksi talon takana on porkkana- ja perunamaa ja laidunmaata.
”Olisi ihana palauttaa tänne myös lampaat. Olisimme vielä enemmän naimisissa tämän paikan kanssa, mutta minnepä täältä lähtisi.”
Suvun historia kiertyy taloon
Talon tarina on kuin 1700-luvulle ajoittuvasta historiallisesta romaanista. Isä Henrik Simonsson työskenteli vuokraviljelijänä Qvidjan kartanossa (suomeksi Kuitia), kun hän kirkkomatkalla sai järkyttävän tiedon, potkut. Perhe menetti näin kotinsa Bollstadin, missä oli asuttu sukupolvien ajan.
Henrik ja vanhin poika Simon pystyivät kuitenkin yhdessä ostamaan tilan kodiksi. Simon Henrikssonista tuli Skärmolan isäntä vuonna 1784, ja muu perhe muutti tuolloin Rymättylään.
Myös lähinaapurin historia yhdistyy heidän tilaansa.
”Heidän talonsa Södergård lohkottiin talostamme Simon Henrikssonin tyttären Anna-Stinan aikana. Anna-Stina sai seitsemän lasta ja kuoli vasta 75-vuotiaana 1858. Täällä tuntuu yksi jos toinenkin olevan hänelle sukua, ja samalla kaukaisesti meille”, Heidi hymyilee.
Heidillä ja naapurin isännällä yhteiset esivanhemmat löytyivät 1700-luvulta.
