Juha Katilan käsityötunneilla oppilaat tekevät laserleikkureita ja useless-bokseja – mopojakin rassataan. Oppitunteja odotetaan, eikä kuriongelmia ole.
Riihikosken yhtenäiskoulu Pöytyällä loistaa uutuuttaan. Tilat ja laitteet ovat hyvät, mutta yksi asia oli ennen paremmin. Vanhassa koulussa oli varastotilaa runsaammin kuin täällä. Suoraan sanoen siellä oli teknisiä töitä opettavan Juha Katilan aarrekammio.
Koulun määrärahat tarvikehankintoihin ovat rajalliset, ja sen vuoksi tuttavaverkosto toimittaa miehelle materiaaleja, tarpeettomia laitteita tai niiden osia. Näin syntyy yhdessä oppilaiden kanssa kierrätysmateriaaleista vaikka puinen Coca-Cola-jääkaappi, mönkijä, kauko-ohjattava ruohonleikkuri tai CNC-leikkuri muutamalla kympillä. Onpa hän rakentanut hylkytavarasta jopa 3D-tulostimen opetuskäyttöön.
”Täällä saa tehdä mitä haluaa”, vahvistaa kolme ysiluokan poikaa liki yhteen ääneen.
Paikalla ovat Eemeli Laukkanen, Arttu Kujansuu ja Antti Aarnio, jotka tänä syksynä aloittavat opinnot ammattia varten – Eemeli maaseutuoppilaitoksessa, Arttu sähköalalla ja Antti logistiikkapuolella.
Matkalla uusiin haasteisiin pojat saivat teknisten töiden tunneilta mukaansa jotain, jolle on elämässä enemmän käyttöä kuin leikkuulaudalla – yhtään sitäkään vähättelemättä.
Arttu Kujansuulle, Eemeli Laukkaselle ja Antti Aarniolle tekniset työt olivat yläasteen mieluisimmat tunnit.
Liian kivaa?
Tässä vaiheessa muutaman isän ja äidin, mummon ja vaarin kulmakarvat kohoavat. Ettei vain oppilailla olisi niin mukavaa käsityötunneilla, että lukuhalut karisevat ja ammattikoulu kutsuu liian varhain?
Katila näkee asian juuri toisin päin.
”Olenhan itsekin käynyt lukion ja yliopiston. Toivon sitä myös oppilailta. Suomi tarvitsee insinöörejä, joilla on laaja perusymmärrys. Olen tavannut huipputason inssejä, joiden tietämys on kyllä huipputasoa kapealla sektorilla mutta hyvin puutteellista monissa tekniikan perusasioissa.
Lukion jälkeen Katila oli jo hakeutumassa luokanopettajakoulutukseen. Juuri ennen pääsykokeita hän kuitenkin oivalsi, että käsitöiden opettajaksihan hänen piti ryhtyä. Ja niin kävi.
Se oli onnenpotku. Mies pohtii, ettei oma motivaatio olisi pitemmän päälle riittänyt kaikkien aineiden opettamiseen. Nyt hän saa tehdä oppilaiden kanssa itseään kiinnostavia ja kehittäviä projekteja.
Oppitunneilla syntyi kierrätysosista tehty, levyjä leikkaava plasmaleikkuri. Se on hyvä esimerkki laitteesta, jonka hankkiminen uutena olisi ollut koululle tyyris investointi.
Into syntyi kotona
Juha Katilan intohimo laitteisiin syntyi jo lapsena. Isoisä ja isä olivat aktiivisia käsityöharrastajia, joten kotona oli aina hyvät mahdollisuudet edistää käden taitoja monipuolisesti.
Todellinen puuhamaa avautui 15-vuotiaalle nuorukaiselle, kun perhe muutti vanhaan meijeriin. Tilaa oli runsaasti, ja käytössä olivat hyvät työstövälineet puulle ja metallille. Jo ennen muuttoa hän oli rassannut mopoja, ajanut kartingia ja huoltanut niiden moottorit 10-vuotiaasta lähtien.
Mopojen tunteminen oli silloin kovaa valuuttaa yläasteikäisten keskuudessa – samoin nyt. Katilan tunneilla korjataan mopoja, jotta kaikilla oppilailla olisi mahdollisuus saada edes perustiedot ja taidot polttomoottorista. Lisäksi harvoilla on mahdollisuuksia korjata mopoa kotona, kuten ennen.
Jokaisen laitteen korjaus ja huolto lisäävät tietopankkia. Sen ansiosta seuraavan koneen korjaaminen on aina helpompaa.
Katilan maine on kiirinyt myös koulun ulkopuolelle. Hänelle on kiikutettu jos jonkinmoista elektroniikkaa ja laitetta korjattavaksi.
”Jonkin verran olen ylpeä, että Sunrise Avenue -yhtyeen jäsen toi kerran luokseni vahvistimen korjattavaksi”, Juha toteaa.
Hän toteaa, että laitteiden korjaamisessa on loppujen lopuksi usein hyvin samanlainen logiikka.
Etäopiskelu hidasti Antin, Artun ja Eemelin projekteja keväällä.
Se pieni ero
Käsityö on oppiaineena mullistunut viime vuosien aikana. Ennen kopioitiin tarkasti opettajan mallityö, eikä omalla suunnittelulla ollut niin suurta roolia. Nykyään toivotaan oppilaan suunnittelevan lähes kaikki, ideasta valmiiseen tuotteeseen.
Suunnitteluvaiheessa huomaa sukupuolten välisen eron. Siinä missä pojat hahmottavat laitteet neliöiksi tai suorakulmioiksi, tytöt piirtävät monimutkaisia muotoja. Se ei kuitenkaan ole ongelma, koska CNC-jyrsin tai laserleikkuri valmistavat yhtä helposti niin suorat kuin kaarevatkin muodot.
”Joskus sanon pojille, että tällä kertaa neliöt ja suorakulmiot ovat kiellettyjä. Sitten seuraa hiljaisuus ja joku hihkaisee ’Jeee, kolmio’, Katila naurahtaa.
Katila uskoo, että luottamus omiin taitoihin myös käsitöissä kasvattaa itseluottamusta kokonaisuudessaan.
”On paljon parempi tapa pönkittää itseluottamusta kädentaidoilla kuin vaikkapa pukeutumisella tai jollain muulla ulkoisella asialla. Itse arvostan halua oppia uusia asioita ja valmiutta työskennellä niiden eteen.”
Katila myöntää, että kaikki ei motivoi laitteiden tekeminen suunnittelusta lähtien mutta hän yrittää löytää jokaiselle sopivan tavan opiskella käsitöitä.
Kaikkea jo on
Viime vuosina on ollut yhä hankalampi keksiä mielekkäitä aihepiirejä oppilastöille, sillä kodeissa useimmiten jo on kaikki mieluinen tai ainakin tavarat, joiden valmistaminen on mahdollista koulussa.
Aika on ajanut ohi leipälaudoista ja kynttilänjaloista sekä vasaroista ja muista käyttöesineistä – jopa bluetooth-kaiuttimista, jotka sentään muutama vuosi sitten olivat monen oppilaan toivelistalla teknisissä töissä.
Katilan tunneilla tehdään näennäisesti myös hyödyttömiä asioita, kuten useless-bokseja. Siinä napsautetaan katkaisijasta virta päälle ja laatikosta ilmestyy sormi, joka laittaa sen pois päältä saman tien. Moni tulisi yhtä lailla toimeen ilman kissanruokinta-automaattiakin.
Nämä ovat kuitenkin oppilaiden toiveita, joille ehkä joskus hymähdeltiin. Katila uskoo, että tärkeintä on oppia tavalla tai toisella laitteiden toimintaperiaatteet ja oppia ratkaisemaan ongelmia. Sellaisesta monet hyötyvät tulevissa ammateissaan ja jokainen vähintään arjessa, kun jokin laite menee rikki.
”Kun ymmärtää laitteiden toimintaperiaatteet, ei tule niin helposti myöskään mainoksien höynäytettäväksi”, Katila lisää.
Toisinaan projektit ovat niin mielikuvituksellisia, että niiden onnistumisesta ei voi olla varma. Sekin vain lisää homman mielekkyyttä.
”Toisaalta jos oppilas haluaa, että jokin tietty työ valmistuu lukuvuoden loppuun mennessä, se varmasti valmistuu. Jos oppilaan motivaatio riittää työn loppuun viemiseksi, olen valmis auttamaan.
Arttu Kujansuu valmisti taustalla näkyvän työkaluvaunun.
Tieto luo auktoriteetin
Katila ei miellä itseään perinteisessä mielessä opettajaksi.
”Olisi jäätävän raskasta, jos pitäisi miettiä, kuinka tunneilla saisi säilymään järjestyksen ja pidettyä auktoriteetin. Joudun tosi vähän puuttumaan oppilaiden käyttäytymiseen.”
Syy on selvä. Oppilaita kiinnostava tieto antaa auktoriteettia ja karismaa.
”Mun pää ei kestäisi enää yhtään opiskella”, parkaisee yksi oppilaista, Eemeli Laukkanen väliin.
Todellisuudessa Katilan tunneilla kyllä opiskellaan – ja lujasti. Hän kertoo oppineensa kantapään kautta, että ennen töihin ryhtymistä on hyödyllistä oppia ainakin tietty määrä teoriaa.
”Sähkölampun ja partakoneen toiminta pitää ensin opiskella teoriassa niin, että voi piirtää kaavion niiden toiminnasta.”
Katila pitää tärkeänä luoda ilmapiiri, jossa teoriatunneilla on lupa vastata väärin.
”Väärin vastaaminen herättää usein uusia kysymyksiä, jotka auttavat asian ymmärtämistä. Siksi väärä vastaus on joskus oikeaa vastausta parempi. Kenenkään ei pidä pelätä oman taitonsa näyttämistä, saatikka kokea, että opettaja väheksyy.”
Samalla kun vempeleiden toiminnan ymmärtää, voi valmistaa yhä monimutkaisempia laitteita. Elektroniikka ja automaatio -valinnaisaineessa oppilaat suunnittelevat ja valmistavat itse esimerkiksi laitteiden piirilevyt.
Parhaimmassa tapauksessa laitteiden sielunelämä muuttuu itsestään selvyydeksi.
”Arttu valmisti tänä lukuvuonna koodilukon, mutta luulen, ettei hän osannut olla asiasta edes ylpeä”, Katila kiittelee oppilastaan.
Eemeli Laukkanen näkee tulevaisuutensa olevan maatilalla, missä koneiden ymmärrys on tärkeä taito.
Vapaat kädet
Katilan mukaan opetussuunnitelma ei sano mitään konkreettista, ja sillä on puolensa. Jos opettaja päättää vetää tunnit vasemmalla kädellä tai pysymällä perinteisellä linjalla, siihen on vaikea puuttua. Toisaalta se antaa viitseliäälle opettajalle paljon mahdollisuuksia.
Katila uskoo, että yleisesti ottaen opetuksen taso on parantunut ja monipuolistunut. Eniten hän kantaa huolta käsityönopettajien koulutuksen laadusta.
”Olen huomannut, että monilta valmistuneilta puuttuvat omakohtaiset käsityötaidot ja taito käyttää koneita. Siinä on omat riskinsä. Syynä on opetusohjelma, joka on leikannut olennaisten käsityötaitojen opetuksen määrää rajusti.”
Eniten Katilaa ilahduttavat muistot, kun jotkut oppilaat ovat hänen tunneillaan löytäneet suunnan elämänuralleen.
”Eräskin oppilas oli erityisen taitava käsitöissä, ja hänestä olisi tullut järkyttävän hyvä metallimies. Hän kuitenkin innostui elektroniikasta käsityötunneilla niin paljon, että päätyi automaatioalalle. Nyt meillä on huippu automaatio-osaaja, joka ymmärtää tekniikkaa laajemminkin. Tällaiset työntekijät ovat todella arvokkaita työnantajille.”
Lopputyönään tämä oppilas oli tehnyt kolikoiden erottelijan eli laitteen, joka lajitteli kolikot ja ilmoitti sitten summan LCD-näytöllä.
Kun katsoo kolmea Katilan oppilasta töidensä parissa ja palavan innon heidän silmissään, ymmärtää, että loppujen lopuksi kaikessa on kyse motivaatiosta.
“Täällä saa tietoa, jolla voi prassailla”, Eemeli heittää.
Katila suomentaa vieressä, että se saattaa tarkoittaa esimerkiksi ymmärrystä automaatiosta, joka auttaa vaikka korjaamaan traktoria.
JUHA KATILA, 50
Mitä tekee: Lehtorina Pöytyän peruskoulussa. Opetettavat aineet: tekninen työ ja automaatio/elektroniikka.
Asuu: Kotoisin Pöytyältä mutta asuu nyt Loimaalla. Perheeseen kuuluvat puoliso ja kaksi aikuista lasta.
Mistä tunnetaan: Opettamiseen ennakkoluuloton asenne, joka tempaa oppilaat mukaansa.
Haaveet: ”Oman tontin läpi virtaava puro olisi mahtava, siitä saisi sähköä silloinkin, kun aurinkopaneelit eivät tuota riittävästi.”
