Kaapin perällä on lähes avaamattomia pakkauksia, mutta silti hankimme lisää. Kun ostamme tuotteen, ostamme usein mielikuvan. Kun unelma on käynyt toteen, tavaran hohto särkyy kuin Tuhkimon lumous.
Kuluttajakansalaisen vatsavaivat alkoivat lokakuussa Hulluilla Päivillä ja pahentuvat marraskuun lopussa Black Fridayna. Kamalin ja samalla ihanin on kuitenkin vielä edessä: joulumarkkinat. Kauppojen hyllyt notkuvat pian tavaraa, imelä musiikki täyttää marketin sisätilan ja mainosplakaatit hyppivät silmille: osta, osta, osta!
Perheenjäsenille pitäisi hankkia pukinkontillinen lahjoja. Eritoten lasten olisi saatava kaikki, mitä he halusivat tai muuten he pettyvät tai altistuvat kaveriensa kiusaamiselle tai sieluun jäisivät arvet lopuksi elämää.
Muitakaan sukulaisia ei oikein voi jättää ilman, jottei tulisi pahoja puheita. Työkavereista ja naapureista selviää onneksi konjakkiputelilla ja konvehtirasialla.
Eikä siinä kaikki. Saan itsekin osani, vaikka minulla on kutakuinkin kaikkea, millä arjessa ja juhlassa pärjäsin. Kaapit ja varastot tursuvat käyttöesineitä kaksin, kolmin kappalein, puhumattakaan turhanaikaisesta krääsästä, jota ei ilkeäisi edes lahjoittaa eteenpäin.
Tarvitsenko oikeasti?
Milloin ihmisellä on liikaa tavaraa? Kuluttajatutkimuskeskuksen professori Eva Heiskasen mielestä vastaus ei ole yksiselitteinen.
”Ehkä silloin, kun hän ei tavallisen toimeliaisuuden puitteissa ehdi käyttää sitä. Uuden harrastuksen aloittaessaan moni hankkii heti ammattilaistason varustuksen, vaikka vähempi riittäisi hyvin ainakin aluksi. Kalliit varusteet voivat jäädä tyhjän panteiksi, jos harrastaminen ei imaisekaan mukaansa vaan hiipuu satunnaiseksi tai jopa tyrehtyy kokonaan.”
Heiskanen arvioi, että monilla on sokeat pisteensä, jolloin shoppailu uhkaa karata käsistä.
”Minulla se on rautakauppa, joka on täynnä jännittäviä kapistuksia. Olisi aina kysyttävä itseltään, tarvitsenko esinettä oikeasti vai yritänkö ostamalla tyydyttää kenties jotakin muuta tarvetta.”
Unelmien jäljillä
Hyvä on myös pohtia, tuoko tyydytystä itse tavara vai ostotapahtuma? Joillekuille ostaminen voi muuttua addiktioksi. Eva Heiskasen mukaan verkkokaupoissa saattaa piillä riskejä.
”Ostaa voi luotolla kotoa käsin mihin vuorokaudenaikaan tahansa, eikä tavaraa näe konkreettisesti. Lasku voi olla suurempi kuin mihin olisi varaa.”
Ihmisen suhde tavaraan on myös omituisella tavalla epämateriaalinen: kun hankitaan uutta, ostetaan ennen kaikkea mielikuvia ja unelmia. Ja kun ne ovat haihtuneet tai kuluneet loppuun, myös konkreettinen esine menettää hohtonsa, vaikka se olisi yhä täysin käyttökelpoinen.
”Onneksi käytettyä, hyväkuntoista tavaraa ei nykyisin heitetä enää roskiin niin usein kuin vielä 10–20 vuotta sitten. Kierrätystä on lisännyt muun muassa konmaritus-ilmiö, jossa turhasta tavarasta luovutaan. Käytetty tavara vaihtaa omistajaa maksusta tai maksutta kierrätyskeskusten ja netin sekä sosiaalisen median sivustojen kautta”, Eva Heiskanen pohtii.
Ekologinen selkäreppu
Tavaran määrää ei voi punnita vain tarpeidemme ja mielihalujemme mukaan. Heinä-elokuun taitteeseen osuu maapallon vuotuinen ylikulutuspäivä, jolloin ihmiskunta on laskennallisesti käyttänyt kaikki kyseisen vuoden uusiutuvat luonnonvarat. Kiintiö täyttyisi jo huhtikuussa, jos kaikki maailman ihmiset kuluttaisivat suomalaisten tahdilla.
”Tavarat ja palvelut tuottavat neljänneksen ympäristökuormastamme, asuminen, liikkuminen ja ravinto loput. Tarvitaan kannustimia, joilla vaikkapa korjauspalvelut saataisiin taas kilpailukykyisiksi. EU:ssa on vuodesta 2009 ollut ekosuunnitteludirektiivi, joka määrittää Euroopassa myytävien laitteiden energiatehokkuuden. Nyt siihen on alettu liittää vaatimuksia myös laitteiden korjattavuudelle ja varaosien saatavuudelle”, Eva Heiskanen kertoo.
Kulutuksen säätäminen kestävälle ja kohtuulliselle tasolle on hänen mukaansa valtava haaste.
”Aikoinaan joulu oli jonkinlainen luvallinen kulutusjuhla. Viime vuosina kulutuksen esteitä on raivattu esimerkiksi kauppojen aukioloaikoja vapauttamalla, jotta kuluttaisimme aina joulun tavoin. Siksi joululla voisi nyt olla jopa päinvastainen tehtävä: ihminen saisi hiljentyä kaikesta tohinasta ja keskittyä aineettomiin asioihin, kuten seurusteluun läheistensä kanssa.”
Systeemin valuvika
Yksilö voi säädellä omaa kulutustaan. Silti yhteiskunnallisella tasolla kulutuksen ja talouden on pakko kasvaa, koska yhteiskuntamme rahoitetaan kasvulla. Silti jatkuva kasvu kuulostaa mahdottomalta yhtälöltä.
”Sitä se onkin. Kyseessä on systeemivirhe, valuvika, joka on syntynyt aikana, jolloin raaka-aineita uskottiin riittävän loputtomasti eikä niiden käytön haitoista tiedetty”, sanoo Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston ympäristöjohtamisen professori Lassi Linnanen.
Järjestelmän perusteita ei kuitenkaan uskalleta muuttaa, koska rakenteisiin kajoaminen olisi työlästä, ja monien edut näyttäisivät olevan niissä kiinni. Kasvua kannattavat kutakuinkin kaikki poliittiset puolueet ja aatesuunnat kaikissa maissa.
”On totta, että kulutuksen kasvu on tuottanut meille hyvinvointia viimeisten 100 vuoden aikana. Siksi siitä on tullut ikään kuin kulttuurinen uskomus tai jopa uskonto. Olemme kuitenkin jo saavuttaneet huipputason, joka tällä toimeliaisuudella on saavutettavissa.”
Ekologia sanelee lopulta kasvun rajat, eivätkä ne ole kaukana. Linnanen arvioi, että ihmiskunnalla on 10 vuotta aikaa tehdä korjausliikkeet, jos se haluaa välttää ison kriisin.
”Asia on ollut pitkään tiedossa, mutta 25 vuotta on mennyt vatuloidessa.”
Nollakasvun maailma?
Lassi Linnasen mukaan meidän ei tarvitsisi muuttaa luoliin asumaan, vaikka hän kuulee siitä jatkuvasti irvailuja.
”Asioita pitäisi vain tehdä fiksummin. Tuhlaamme resursseja kaikilla kulutuksen osa-alueilla. Aluksi olisi irrottauduttava fossiilisista polttoaineista”, hän sanoo.
Ongelmana eivät ole pelkästään käytöstä koituvat päästöt, vaan viidennes maailman materiaalivirroista on fossiilisten polttoaineiden, kuten öljyn, maakaasun ja kivihiilen liikuttelua paikasta toiseen.
”Kiertotalous on osa ratkaisua, mutta sen maksimi on vain 80 prosenttia, ellei fossiilisista päästä eroon”, Linnanen arvioi.
Suuret, globaalit muutokset ovat hitaita, mutta Lassi Linnanen pitää nollakasvun yhteiskuntaan siirtymistä ajan mittaan välttämättömänä.
”Minulla ei ole kaavaa, miten nollakasvuyhteiskunta organisoidaan. Järjestelmä olisi myös koettava yleisesti oikeudenmukaiseksi tai ääriajattelu alkaa kasvaa, kuten nykyisinkin.”
Linnanen hymähtää, että hänetkin on leimattu ääriajattelijaksi.
”Kertoohan se jotakin yhteiskunnan arvoista, jos kohtuuden ja tieteellisten faktojen puolustamista pidetään ääriajatteluna.”
5 turhaketta pukinkonttiin
Näin ystävät vastasivat Facebookissa, kun asiaa heiltä tiedustelin:
1. Muna-ajastin
Nukke, joka laitetaan veteen keitettävien munien kanssa. Nukke muuttaa väriä sitä mukaa, kun munat kypsyvät.
2. Banaanikotelo
Käyrä muovikotelo yhden banaanin kuljettamista varten.
3. Paristokäyttöinen hammaslankain
Tuote värisee, mutta sitä pitää silti liikuttaa hammasvälien muodon mukaan, kuten manuaalisia lankaimia.
4. Hassut lemmikkiasut
Kissa tai koira voidaan pukea supersankariksi tai poplaulajaksi.
5. Robottilelu
Liikkuva, välkkyvä ja piipittävä hahmo, joka hajoaa viimeistään tapaninpäivänä.
