vuokaan, jonka halkaisija noin 25 cm

Juustovoitaikina

125 g voita
125 g emmentalraastetta
125 g vehnäjauhoa

Leikkaa voi pikku kuutioiksi ja nypi jauhojen kanssa. Lisää juustoraaste ja sekoita taikinaksi. Voitele piirasvuoka hyvin. Painele taikina ohuelti vuoan pohjaan ja reunoille. Nosta hetkeksi kylmään odottamaan.

Täyte

200 g kantarelleja
100 g pekoniviipaleita
2–3 pientä sipulia & silputut varret
muutama tuoreen timjamin oksa
suolaa ja mustapippuria
200 g ranskankermaa
2 kananmunaa
1 rkl kokojyväsinappia
kourallinen emmentalraastetta

Leikkaa pekoni noin sentin pätkiksi. Silppua sipulit ja suikaloi varret. Revi sienet pariin kolmeen palaan.

Käristä pekoni pannussa rapsakaksi. Lisää sienet ja sipuli. Paista kunnes sienistä on vesi haihtunut, mausta suolalla, pippurilla, timjamilla ja silputuilla sipulinvarsilla.

Anna jäähtyä hetkisen. Sekoita sillä aikaa ranskankerma, munat ja sinappi vispilällä.

Lusikoi sienipaistos piiraspohjalle ja kaada ranskankermaseos päälle. Raasta pinnalle vielä hiukan juustoa. Paista 200-asteisessa uunissa 25–30 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt ja piiraan pinta saanut väriä.

Anna jäähtyä hiukan ennen tarjoilua.

Jaa artikkeli