Lapsuudessa koettu voimakas stressi vaikuttaa terveyteen vielä aikuisenakin. Ruotsiin evakuoiduilla sotalapsilla on ikätovereitaan enemmän sydänsairauksia ja kakkostyypin diabetesta.

Pertti Kaven syntyi jatkosodan syttymisvuonna 1941 Helsingissä. Isä joutui rintamalle, poika jäi äidin kanssa Nervanderinkadulle. Suurpommitusten alkaessa helmikuussa 1944 Pertti vietiin turvaan mummolaan Iisalmeen. Kolme kuukautta myöhemmin pakomatka jatkui osoitelappu kaulassa Ruotsiin Länsi-Götanmaalle.

Kaksi ja puolivuotias Pertti ei ymmärtänyt tilanteesta yhtikäs mitään. Äidin jättämien jäähyväisten jälkeen hänet lennätettiin potkurikoneella Brommaan 30 muun sotalapsen kanssa. Terveystarkastuksista päästyä edessä oli junamatka Tukholmasta Tibroon.

Ensimmäisinä päivinä stressi laukaisi koko kehoa kihelmöivän ihottuman. Hämmentynyt pikkumies istui hiljaa keittiön pöydän alla. Se oli ollut turvapaikkana kotonakin, kun venäläiset pommittivat Helsinkiä.

 

Professori Johan Eriksson on tutkinut lapsuudessa koettujen traumojen jättämiä jälkiä seuraamalla, miten sotalapsuus vaikuttaa terveyteen.

”Erokokemus aiheutti pienessä lapsessa voimakasta pelkoa ja hätää, kun hänet lähetettiin ilman vanhempia vieraaseen maahan vieraiden ihmisten luo. Sisaruksetkin sijoitettiin eri perheisiin.”

Evakkomatkan pituus vaihteli muutamasta kuukaudesta useampaan vuoteen. Nuorimmat sotalapset olivat sylivauvoja, vanhimmat yli kouluikäisiä.

Erikssonin johtama tutkimus tehtiin hyödyntäen Helsingin syntymäkohorttia. Kyseessä on suomalainen pitkittäistutkimus, johon on osallistunut yli 13 000 vuosina 1934–1944 Helsingin Naistenklinikalla ja Kätilöopistolla syntynyttä miestä ja naista. Tutkittavien joukossa oli 1 778 sotalasta.

Talvi- ja jatkosodan aikana Ruotsiin ja Tanskaan evakuoitiin noin 80 000 suomalaista lasta. Eriksson sanoo, että todennäköisesti sotalapsia on ollut vielä enemmän, sillä lapsia lähetettiin ulkomaille myös tuttavien ja ystävien hoiviin. Näistä siirroista ei ole jäänyt merkintöjä Kansallisarkiston lastensiirtoarkistoon.

Järkytyksestä huolimatta Pertti sopeutui uuteen ympäristöön nopeasti. Jo muutamassa viikossa hän alkoi puhua ruotsia.

”Kasvattivanhempani Helmer ja Svea Johansson olivat sydämellisiä ihmisiä. Tunsin olevani rakastettu ja tervetullut. 15-vuotias Siv hoivasi minua kuin omaa pikkuveljeään. 18-vuotias Eine suoritti henkivartiokaartissa asepalvelusta, mutta kävi kotona lomilla.”

Vapaapäivinä retkeiltiin ja pyöräiltiin yhdessä läheiselle uimarannalle. Naapurissa asui Hasse, samanikäinen sotalapsi Helsingin Pitäjänmäeltä. Pojista tuli hyvät kaverit.

”Välillä teimme kepposiakin. Joskus pihistimme ruokakomerosta Svea-äidin leipomia piparkakkuja. Erään kerran ongimme purosta etanoita, jotka ryömivät purkista ompelukoneen päälle. Huutia siitä tuli, mutta koskaan en saanut selkääni.”

Tibrossa oli mahdollisuus nauttia rauhasta ja mukavasta elintasosta. Automaateista sai jopa suklaata. Mustavalkoisessa valokuvassa Pertti ajaa lahjaksi saamallaan kolmipyöräisellä, jollaisesta Suomessa saattoi vain unelmoida.

Sotalapsuus oli kuitenkin väliaikaista, eivätkä turvalliset olosuhteet poistaneet kalvavaa koti-ikävää. Eriksson kertoo, että monet lapsista kokivat syyllisyyttä siitä, että kaipasivat vanhempiaan.


Pertti Kaven teki tuttavuutta lapsuutensa kanssa tekemällä sotalapsioperaatiosta väitöstutkimuksen.

Paluu Suomeen toukokuussa 1945 oli Pertille kova paikka. Kotimaa tuntui kolkolta, oikeat vanhemmat vierailta. Yhteistä kieltäkään ei enää ollut. ”Äiti oli Helsingin eteläsatamassa vastassa. Käänsin selkäni, sillä en muistanut häntä lainkaan.”

Kerran katkaistut tunnesiteet eivät palanneet ennalleen. Kotona äidin huomiota vei kolmen kuukauden ikäinen pikkuveli. Pertti halusi takaisin Ruotsiin papan ja mamman luokse.

”Elämältä oli mennyt pohja pois. Huusin, itkin ja karkailin. Ahdistus ja polttava ikävä kestivät vuosia. Koulussa sotalapsitausta herätti paheksuntaa. Luokkatovereiden mielestä olimme olleet ryssää piilossa ruotsalaisten selän takana.”

Johan Erikssonin mukaan kotiinpaluu saattoi muodostua hyvin traumaattiseksi. ”Jotkut lapset joutuivat kokemaan lähtemisen, eron ja paluun jopa kolmesti. Heidän stressinsä siis moninkertaistui.”

Pertin suhde omiin vanhempiin jäi etäiseksi. Äidille esikoisen kiintymyksen menettäminen oli raskasta ja jäi varjostamaan elämää. Joskus äidin hyvää tarkoittavat teot vain lisäsivät pojan ahdistusta.

”Hän laittoi minut ruotsinkieliseen kansakouluun pitääkseen kielitaitoani yllä, vaikka olin siinä vaiheessa jo täysin suomenkielinen. Viruin kolme vuotta tarkkailuluokalla, koska olin opettajan tekemän päätelmän mukaan kiltti, pieni debiili.”

Kesälomat Pertti vietti Ruotsissa. Yhteys Helmeriin ja Sveaan säilyi heidän kuolemaansa saakka.

Erikssonin johtama tutkimus paljastaa, että varhaislapsuuden erokokemukset saattavat altistaa vakaville sairauksille aikuisiässä. Sotalapsilla vaikutukset olivat sitä suuremmat, mitä vanhempi lapsi oli eron hetkellä ja mitä kauemmin ulkomailla asuminen kesti.

Psyykkiset seuraukset näkyivät lisääntyneenä riskinä sairastua mielenterveyshäiriöihin kuten narsismiin, epävakaaseen persoonallisuushäiriöön ja epäsosiaalisuuteen. Entisillä sotalapsilla oli myös enemmän päihteiden väärinkäyttöä ja masennusta kuin muilla samanikäisillä.

”Yllättävää oli, kuinka varhaislapsuudessa koettu stressi vaikutti fyysiseen terveyteen. Entisillä sotalapsilla oli aikuisina enemmän sepelvaltimotautia ja kakkostyypin diabetesta. Lisäksi heillä oli korkeampi verenpaine.”

Pertti Kavenilla on ollut verenpainelääkitys kymmenkunta vuotta. Verensokerin arvot ovat tarkassa seurannassa, mutta ainakin vielä lukemat ovat pysyneet turvallisissa rajoissa.

”Puhumattomuus jouduttaa sairauksien puhkeamista. Kokemuksia on päästävä jakamaan ainakin muiden kohtalotovereiden kanssa”, Helsingin Seudun Sotalapset ry:tä vuonna 1995 perustamassa ollut Kaven muistuttaa.

 
Polkupyörästä saattoi Suomessa vain unelmoida.

Tutkimuksessa havaittiin myös, että sotalapsuudella oli vaikutusta taloudelliseen hyvinvointiin. Se ilmeni heikompana tuloskehityksenä ja suurentuneena todennäköisyytenä joutua taloudellisesti heikompaan asemaan kuin oma isä.

Armeijan kognitiivisissa testeissä sotalapsipojat pärjäsivät hieman tovereitaan heikommin. Kun testi uusittiin 67-vuoden iässä, tulokset olivat edelleen keskivertoa huonompia. Sotalapsuus ei kuitenkaan vaikuttanut vanhenemiseen liittyviin kognitiivisiin muutoksiin.

Yhteys oireisiin löytyy elimistön stressihormonijärjestelmästä eli pääasiassa kortisoliaineenvaihdunnasta.

”Sotalasten stressihormonijärjestelmä ohjelmoitui uudelleen koetun stressin takia, ja vaikutukset jäivät pysyviksi. Kortisoliaineenvaihdunnalla on suuri merkitys niin masennuksen, sepelvaltimotaudin, diabeteksen kuin verenpaineenkin kehityksessä”, Eriksson kertoo.

Koettu varhainen stressi on riskitekijä, mutta siihen voi vaikuttaa omalla terveyskäyttäytymisellään. ”Terveellinen ruokavalio, säännöllinen liikunta ja tupakoimattomuus toimivat myös tässä tapauksessa.”

Ihmetyttää, miksi sotalasten hyvinvointia tutkitaan vasta nyt.

”Sotalapsuus oli vaiettu asia, tabu. Evakuoinneilla haluttiin suojella lapsia sodan julmuudelta ja nälänhädältä, mutta henkinen puoli unohdettiin”, Eriksson pohtii.

 
Aikuistuttuaan Pertti Kaven yritti turhaan puhua vanhempiensa kanssa sotalapsiajasta. Kipeät muistot painuivat mielen syvyyksiin.

Aikuistuttuaan Pertti Kaven yritti puhua vanhempiensa kanssa sotalapsiajasta. ”Isä piti Ruotsiin lähettämistäni väistämättömänä. Äiti ei pystynyt puhumaan asiasta lainkaan. Kuinka paljon yksi hyvä keskustelu olisi voinut avata solmuja. Kipeät muistot painuivat mielen syvyyksiin.”

Yhteiskunta vähätteli sotalasten kokemusta eikä oikeastaan ottanut osaa vanhempienkaan kärsimyksiin.

Kaven päätti lähestyä menneisyyttään toista kautta: viisi vuotta sitten valmistui hänen sotalapsiaiheinen väitöstutkimuksensa Humanitaarisuuden varjossa. Sotalapsioperaation tarkoituksena oli varjella lapsia, mutta Kavenin mielestä siitä tuli nopeasti poliittista valtapeliä, jolla oli kauaskantoiset seuraukset.

”Ruotsi halusi auttaa, eikä Suomi voinut sanoa ei. Valtiollinen sensuuri kielsi keskustelun. Poliittiset erimielisyydet salattiin ruotsalaisilta, koska niiden pelättiin loukkaavan avun tarjoajaa.”

Kaven on laskenut, että naapurimaassa saatu hoito pelasti arviolta 2 900 lapsen hengen. Toisaalta Ruotsiin jäi pysyvästi noin 7 100 lasta, joista osa adoptoitiin suomalaisten vanhempien suostumuksella. Vuonna 1949 Ruotsin korkein oikeus teki ennakkopäätöksen, jonka mukaan palauttaminen aiheuttaisi sotalapselle vakavan psyykkisen trauman. n

Lähteet: Mia Eriksson, Katri Räikkönen, Johan Eriksson: Early Life Stress and Later Health Outcomes – Findings from the Helsinki Birth Cohort Study. American Journal of Human Biology 2013. Pertti Kaven: Humanitaarisuuden varjossa. Helsingin yliopisto 2010.

Luettavaa: Pertti Kaven: Sotalapset – toiveet ja todellisuus. Minerva Kustannus Oy 2011

ULLA SAIKKONEN, teksti
JYRKI LUUKKONEN, kuvat