Pohjoispohjalainen Alpua valittiin vuoden 2015 kyläksi. Kunnialle on aihetta kyllin. Sisuuntuneet kyläläiset eivät ole periksi antajille edes etäistä sukua.

Vihannista Alpuaan johtava tie on hiljainen. Metsäistä maisemaa pilkkoo pari peltotilkkua. Pakkasta on 26 astetta. Viima puhaltaa. Yksinäinen harakka istuu männyn oksalla ja tuijottaa ohikulkevaa autoa. Autokuskina toimiva flunssainen kuvaaja hörppää välillä kuumaa teetä termospullosta.

Kaarretaan tyhjälle pysäköintipaikalle. Talon seinässä lukee Alpuan Valinta. Tien toisella puolella on Osuuspankki. Olemme Alpuan keskustassa. Pankki näyttää olevan avoinna iltapäivällä keskiviikkoisin. Potkukelkka nököttää kaupan portaiden vieressä.

 
Kauppias Jukka Koistinen ei ole katunut kauppansa avaamista.

Kauppias Jukka Koistinen, 39, tervehtii tiskin takaa. Edeltäjä löi hanskat tiskiin vuonna 2013. Kylä oli lähes vuoden ilman kauppaa. Kyläläiset etsivät sinnikkäästi uutta kauppiasta, ja omasta väestä sellainen löytyikin. Vakuutusalan yrittäjänä toiminut Jukka avasi kaupan ovet maaliskuussa 2014.

”Kauppa sai alkupääoman Kyläyhdistyksen ja Alpuan Kehitys ry:n tuella. Ensimmäinen vuosi oli tappiollinen, mutta viime vuosi meni jo hyvin”, kauppias kertoo.

“Tässä toimivat myös posti ja veikkaus. Mahdollisuuksien mukaan koetamme pitää tarjolla myös rauta- ja rakennuspuolen tarvikkeita, ettei kyläläisten tarvitsisi aina lähteä hakemaan niitä kauempaa. Jos jotakin puuttuu, yritämme toimia välittäjänä.”

Aikoinaan vilkkaalta kylältä katosivat vähitellen kaikki palvelut, viimein myös posti ja kauppa. Vihannin kuntaan kuulunut Alpua liitettiin kuntayhdistymisen myötä Raaheen vuonna 2013. Jo pari vuotta ennen liitosta lakkautettiin koulu ja kunnallinen päiväkoti. Moni kylä olisi sopeutunut väistämättömään. 430 asukkaan Alpua ei antanut periksi.

Kauppa saatiin henkiin ja sen yhteyteen postipalvelut. Lisäksi kyläläiset perustivat Alpuan Kehitys ry:n. Sen nimissä ostettiin koulurakennus. Tavoitteena on kehittää entisestä koulusta monipuolinen palvelukeskus. Jo nyt siellä toimii kylän ja päiväkotiyrittäjän yhteistyönä yksityinen päiväkoti. Koululla pidetään myös seurakunnan päiväkerhoa, pianopiiriä ja kirpputoria. Toisessa koulurakennuksessa on kuntosali. Se on kyläläisille aina avoinna.

Alpualaiset perustivat myös sähkön- ja lämmöntuotantolaitoksen, joka tuottaa energian koulukiinteistöön. Ylimääräinen sähkö myydään valtakunnan verkkoon. Sähköautonkin kylä omistaa. Auto on yhdistysten käytössä.


Elli Kotilan mukaan Alpualla on pitkät perinteet paitsi pesäpallon pelaamisessa myös yhteisten asioiden hoitamisessa.

Nappaamme potkukelkan omistajan kiinni ja pääsemme puheisiin. Elli Kotila, miksi kylä on niin vireä?

”Alpualla on aina asunut aktiivista väkeä. Tänne perustettiin aikoinaan Vihannin alueen ensimmäinen osuuskassakin vuosisadan alkupuolella, ja nuorisoseura on toiminut jo toistasataa vuotta. Alpualla on hyvä tulevaisuus, jos nuoret vain ottavat mallia kyläyhdistyksen väestä!”

Siirrymme tien toiselle puolelle, Osuuspankin taloon. Sivuovesta pääsemme suoraan hierojan työtiloihin. Jaana Ikonen, 51, on pehmittänyt Alpuan ja lähialueen väen selkälihaksia jo neljännesvuosisadan.

”Olen hyvin tyytyväinen asukas. Täällä on puuhaihmisiä, jotka jaksavat pakertaa ja innostaa muitakin mukaan. Asenne tulevaisuuteen on luottavainen, vähällä ei anneta periksi, vaan ainakin yritetään mennä eteenpäin.


Hieroja Jaana Ikosen työkalenteri on täynnä. Nyt saa asiakas vyöhyketerapiaa.

Lue koko juttu painetusta tammikuun 2015 Kodin Pellervosta. Tilaajana löydät lehden myös e-arkistosta osoitteessa www.pellervo-e-lehdet.fi.

EIJA HUUSARI, teksti
HARRI HEMMILÄ, kuvat

Jaa artikkeli