Kun syrjäseudulla asuva nuori päättää peruskoulunsa, määrittelevät jatkokouluttautumista ja valintoja tarjonnan niukkuus, pitkät välimatkat ja vanhempien tulot.

Taas on se aika vuodesta, kun peruskoulunsa päättävät nuoret suunnittelevat tulevaisuuttaan. Suomalainen koulutuspolitiikka on 1990-luvulta alkaen liukunut uusliberalistiseen suuntaan. Koulutusvalinnat ovat entistä individualistisempia ja yksilön vastuu valinnoistaan on aiempaa suurempi.

Ihanteena on aktiivinen nuori, joka napsii runsaasta koulutustarjonnasta itselleen sopivan opintien. Parhaiten tämä toteutuu suurissa kaupungeissa. Mutta jos onkin syntynyt seudulle, josta jopa lähimmälle linja-autopysäkille saattaa olla peninkulmien matka, tilanne on toinen.

Vaihtoehtoja ei nykyisin välttämättä löydy edes lähimmästä kaupungista. Vuonna 1990 Suomessa oli 641 ammatillista oppilaitosta. Kymmenen vuotta myöhemmin jäljellä oli 340. Pohjois-Karjalassa vastaavat luvut olivat 23 ja kymmenen.

Myöhemmin kehitys on jatkunut samaan suuntaan. Vuonna 2014 koko maassa oli enää alle 150 ammatillista oppilaitosta.

 

Ensimmäisen kerran

Joukko itäsuomalaisia tutkijoita ryhtyi keväällä 2015 tutkimaan syrjäseutunuorten elämänpolkuja. Tutkimuksen ensimmäinen julkaisu on viime vuonna ilmestynyt Nuorisotutkimusverkoston kustantama Reunamerkintöjä Hylkysyrjästä.

Nyt työ jatkuu 18:n vuonna 2000 syntyneen nuoren kanssa, joita aiotaan seurata 25-vuotiaiksi asti.

”Ideana on katsoa paikan merkitystä ihmisen elämänvalinnoissa. Taustalla on havainto siitä, ettei syrjäseudun nuoria ole kauheasti tutkittu. Heidän arkisissa valinnoissaan oli tutkimusaukko”, yliopistonlehtori Mari Käyhkö kertoo.

Suuri osa maaseutututkimuksesta tapahtuu lähellä kaupunkeja. Myös tutkimuksen lähtökohdat ovat usein urbaaneja.

Todelliseen syrjäseutuun perehtyminen merkitsee tutkijoille samoja realiteetteja kuin siellä asuville nuorille. Matkustamiseen kuluu aikaa ja rahaa.

Rahoitusta tällaiseen on nykypäivänä hankala saada. Tutkijat käyttävätkin sitä akateemista mahdollisuutta, mikä heillä vielä on. ”Olemme yliopistonlehtoreita ja teemme tutkimusta kuukausipalkalla”, Käyhkö kuvailee.

 

Jähmeä järjestelmä

Kun nuori päättää peruskoulunsa, hän on käytännössä täysin vanhempiensa maksukyvyn armoilla. Suomessa opintotukea saa vasta 17-vuotiaana ja täysi-ikäistymiseen asti tukeen vaikuttavat vanhempien tulot.

Kuitenkin syrjäkylällä opiskelemaan lähteminen saattaa merkitä pois kotoa muuttamista jo 15–16-vuotiaana. Kaikki vanhemmat eivät pysty tällaista mahdollisuutta tarjoamaan, taloudellinen tilanne ei kerta kaikkiaan anna myöten.

Peruskoulunsa päättävät ovat myös liian nuoria hakemaan opiskelija-asuntoja. Ammattikoulujen asuntoloilla puolestaan on huono maine, eikä esimerkiksi Joensuussa ole yhtään lukiota, joka tarjoaisi kauempaa tuleville asuntolapaikkoja.

Jähmeässä tukijärjestelmässä näkyy oletus, että toisen asteen opinnot suoritetaan vielä kotoa koulua käyden, Käyhkö kirjoittaa Reunamerkintöjä Hylkysyrjästä -kirjassa.

Monet nuorista eivät myöskään yksinkertaisesti uskalla muuttaa omilleen alaikäisenä. Tämä johtaa siihen, että oma suosikkiala saatetaan automaattisesti rajata opiskelusuunnitelmista pois, jos sitä ei opeteta lähiseudulla.

 

Ylipitkiä koulupäiviä

Kaikki tutkijoiden haastattelemat rajaseudun nuoret ovat jo päätyneet opiskelemaan muualle kuin kotipaikkakunnalleen. 18:sta nuoresta seitsemän on muuttanut kotoaan ja heistä kaksi ihan toiselle puolelle Suomea.

Tällaisissakin valinnoissa saattavat vaikuttaa opiskelumahdollisuuksien lisäksi esimerkiksi vanhempien sisarusten olinpaikat tai sukulaisten ja tuttavien asuinseutu. Aivan tyhjän päälle ei haluta muuttaa.

Loput nuoret matkustavat opintoihinsa arkisin kotoa. Se merkitsee, että koulupäivä matkoineen voi kestää puoli vuorokautta. ”Kotona asuvilla päällimmäinen tunne on väsymys. Koko elämä pyörii koulun ympärillä. Kun kysyimme, mitä he tekevät viikonloppuisin, useimmat vastasivat nukkuvansa”, yliopistonlehtori Päivi Armila kertoo.

Tietenkin osa nuorista lähtee suurempiin kuvioihin mielellään. Tutkijat havaitsivat, että tytöt ovat usein innokkaampia lähtijöitä kuin pojat. ”Pienessä kirkonkylässä asuvat haluavat myös hanakammin pois verrattuina syrjäkylillä asuviin”, Käyhkö yllättää.

Mutta on myös niitä, jotka haluaisivat jäädä kotiseudulleen. Pahimmillaan tällaiset nuoret eivät opiskele lainkaan, jos siihen ei ole mahdollisuutta kotoa käsin.

 

Unohdetut syrjäseudut

Tutkijat kritisoivat poliittisessa päätöksenteossa vallitsevaa uusliberalistista ajattelua, joka ei aina tunnista mahdollisuuksien eriarvoistumista.

”Hyvinvointivaltiossa puhuttiin sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Nyt ovat yksilön ongelmat ja velvollisuudet, mutta se ei ratkaise rakenteellisia ongelmia. Uusliberalistisen suuntauksen vahvistuminen kasvattaa eriarvoisuutta”, Armila näpäyttää.

Uusliberalismi on myös muuttanut aluepolitiikkaa. Kun aiemmin tuettiin kaikkia alueita, on viimeistään pääministeri Paavo Lipposen hallituskausilla siirrytty politiikkaan, jossa tuetaan alueellisia keskuksia. Syrjäseutujen tukeminen nähdään resurssien tuhlauksena.

Nykyään politiikkaa hallitsee entistä enemmän taloudellinen logiikka tulostavoitteineen ja tuottavuuskysymyksineen. Esko Hartikainen ja Leila Hurmalainen puhuvat Reunamerkintöjä Hylkysyrjästä -kirjassa ”yhteisen hyvän ekonomisoitumisesta”.

Markkinatalouslogiikan kyllästämä koulutuspolitiikka ja hyvinvointivaltion rakenteiden purkaminen ovat johtaneet siihen, että pienimuotoiseen toimintaan ei enää ole varaa ja että syrjäseuduille on syntynyt yhä suurempia koulutuksellisia tyhjiöitä, Hartikainen ja Hurmala kirjoittavat.

 

Seitsemän seurantavuotta

Tutkijat aikovat palata haastattelemiensa nuorten luokse noin puolen vuoden välein. Harvinaisessa ja pitkäjänteisessä tutkimuksessa ei keskitytä pelkästään koulutukseen, vaan seurataan esimerkiksi nuorten pariutumista, perheellistymistä tai vaikkapa harrastusmahdollisuuksia paikassa, josta on ”20 kilometriä kaverin luokse ja 80 kilometriä koripalloharjoituksiin”, kuten Päivi Armila kuvailee.

”Tätä on kiva tehdä, kun sattui kivat nuoret haastateltaviksi. Aluksi varsinkin poikia joutui houkuttelemaan mukaan, mutta nyt he kokevat olevansa tärkeitä”, Armila kertoo.

Seitsemän vuoden seurantajakson aikana moni asia nuorten elämässä ehtii muuttua. Nähtäväksi jää, palaako joku lähteneistä kotiseudulleen takaisin.

Reunamerkintöjä Hylkysyrjästä, Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 178, Helsinki 2016.

SAMPSA OINAALA, teksti