Vaikka elämme 2000-lukua, nainen veturinkuljettajana on monelle matkustajalle yhä ihmetyksen aihe. Tiina Halla-ahon mielestä ammatissa on tärkeämpää hyvät unenlahjat kuin sukupuoli.
Veturinkuljettaja Tiina Halla-ahon työpäivä alkoi ennen kukonlaulua, sillä hän antoi Riihimäen veturitallilla aloitusilmoituksen klo 4.17. Lopetusilmoituksen hän teki klo 13.33. Siinä välissä hän seurasi vuorolistaa, joka vilisi minuutintarkkuudella kellonaikoja rataosuudella Lahti–Helsinki–Riihimäki.
”Paluumatka Helsingistä oli helppo, sillä oppilas suoritti ajokoenäyttöä enkä joutunut itse ajamaan.”
Veturinkuljettajat elävät vuorokauden ympäri pyörivää kellopeliä. Äärimmäisen täsmällisyyden lisäksi tarvitaan lehmänhermoja, hyvät unenlahjat ja ketterät ruokailutottumukset.
”Ruokatuntini oli tänään klo 8.34. Ei siihen aikaan ruoka maistu, vaikka kyllä urheimmat syövät jo perunaa ja jauhelihakastiketta”, hän naurahtaa.
Monet veturinkuljettajat ovat hioutuneet nukahtamisen mestareiksi. Kuorsaus saattaa kuulua tunninkin tauolla.
”Tänään Lahden taukohuoneella höpöttelin konnarinaisten kanssa ja sitten pidin jonkin aikaa silmiä kiinni, mutta joskus nukunkin.”
Tiina ajoi kolme ja puoli vuotta vetureilla rahteja. Matkaa tehtiin vieraisiin kaupunkeihin, joiden taukotuvissa nukuttiin lakanavuoteissa. Pienten lasten äitinä hän halusi työvuorojen jälkeen kotiin ja vaihtoi tavarakuljetuksen lähiliikennejuniin.
Lue koko juttu maaliskuun 2020 painetusta Kodin Pellervosta. Tilaajana löydät sen myös digilehdestä.
