Etätyöt ovat aukaisseet joissain perheissä korkin, eikä lomalla ole helppoa katkaista kierrettä. Parantunut alkoholisti kertoo, kuinka asiat voivat riistäytyä käsistä ja kuinka alkoholismista voi palata normaaliin elämään.
Lomalla ei tarvinnut jarrutella, vaan silloin sattui kaikenlaista. Se oli nokialaiselle Tapio Rautajoelle, 65, ensimmäinen herätys, että hänellä oli alkoholiongelma ja avun tarpeessa.
Hän tilasi ajan lääkärille terveyskeskukseen. Mies oli vasta kolmekymppinen, ja tie raitistumiseen oli pitkä ja kivinen.
Monilla jää kesälomalla herkästi korkki auki ja tissuttelu päälle, vahvistaa A-klinikan avohoitopalveluiden ylilääkäri Markus Partanen.
”Alkoholia kuluu normaalia enemmän, kun grillataan, saunotaan ja tavataan tuttuja. Yksi sixpack olutta ei riitä enää mihinkään. Joillakin se laukaisee juomiskierteen, josta seuraa terveyshaittoja, riitoja ja perheväkivaltaa.”
Partasen mukaan omaa alkoholinkäyttöä tulee helposti arvioitua alakanttiin. Siksi kannattaa pistää paperille jokainen snapsi, olut ja viinilasillinen. Kun vertaa omaa juomapäiväkirjaa suosituksiin, pystyy helpommin tekemään elämänmuutoksen.
“Mikäli käyttö on ollut runsasta – naisilla yli 14 annosta viikossa ja miehillä yli 24 annosta – asialle kannattaa tehdä jotain. On hyvä jutella tilanteesta läheisten kanssa ja hakea apua terveyskeskuksesta tai työterveydestä.”
Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan pelätään lisänneen ja kärjistäneen alkoholinkäyttöä ja päihdeongelmia, kun ihmiset on komennettu neljän seinän sisälle. Monet ovat joutuneet työttömiksi, ja toimeentulo on vaakalaudalla.
”Stressiä yritetään lievittää muun muassa alkoholilla. Lastensuojelu ja perhepalvelu ovat jo nähneet merkkejä tästä. Etätyötä tekevillä alkoholinkäyttö saattaa kiihtyä, koska työkavereiden sosiaalinen kontrolli on jäänyt pois.”
Partasen mukaan päihdepalvelut eivät todennäköisesti pysy muutoksen perässä ja tavoita kotona olevia riittävän hyvin.
”Avuntarve voi monella kärjistyä ja aiheuttaa merkittävää inhimillistä kärsimystä.”
Lääkäri ei ottanut todesta
Tapio Rautajoki kertoo, että hän altistui alkoholismille osaksi työn vuoksi mutta viina maistui jo ennen työuraa.
”Ekan kunnon kännin otin 14-vuotiaana”, hän muistelee.
Juomisesta tuli päivittäistä, kun kauppaopiston käynyt nuori mies palkattiin maata kiertäväksi myyntiedustajaksi. Työpäivät kuluivat matkoilla ja yöt hotelleissa. Kotiin hän ehti vain viikonlopuiksi.
”Siihen aikaan talolla oli tapana tarjota asiakkaille ruoat ja juomat. Piikki oli auki koko ajan. Isommille asiakkaille pidettiin saunailtoja ja tilaisuuksia, joissa olin sponsorina mukana.”
Alkoholinkäyttö pysyi yleensä järkevissä rajoissa, koska aamulla piti olla ajokunnossa.
”Joskus tuli toki ylilyöntejä. Silloin pidin ’konttoripäivän’ ja hoidin työt hotellilta puhelimitse.”
Kun hän ensimmäistä kertaa meni lääkärin pakeille kolmekymppisenä kostean kesäloman jälkeen, ammattilainen ei ollut tehtävänsä tasalla.
”Lääkäri ei ottanut huolestani koppia, vaan tyytyi toppuuttelemaan. Opastuksen sijasta hän totesi, että välillä on ihan hyvä ottaa rennosti ja nollata omat ajatuksensa.”
Hoitoon vaikea päästä
Tapio harmittelee ohi mennyttä mahdollisuutta, koska hän muistaa olleensa juuri tuolloin vastaanottavainen ja valmis parantamaan elämäntapojaan.
”Kukaan ei pyydä turhaan päästä päihdehoitoon”, painottaa kauhajokelainen psykoterapeutti ja sairaanhoitaja Riitta Koivula Helsingin Sanomien Lukijan mielipide -palstalla (HS 30.4. 2019).
“Miten monen luulette hakevan maksusitoumusta ilman pitkällistä kamppailua asian kanssa”, hän kysyy. ”Miten monen luulette tulevan hoitoon turhaan?”
”Se, että hoito evätään päihdehoitoon haluavalta, on sama kuin infarktipotilaalle sanottaisiin, että ’olethan sinä jo pari vuotta selvinnyt ilman uutta kohtausta’. Pahimmillaan tilanne voi johtaa kuolemaan.”
Tapion tilanne ei ole harvinainen. Suomessa yli puoli miljoonaa ihmistä juo alkoholia säännöllisesti yli riskirajan. Varsinaisia alkoholiriippuvaisia on kymmenen prosenttia väestöstä. Työikäisten ryhmässä viina on yleisin kuolinsyy.
Samaan aikaan päihdehoitoon on yhä vaikeampi päästä. Pulaa on sekä rahasta että asiantuntemuksesta.
”Huono-osaisten auttaminen on Suomessa kaikkea muuta kuin muodikasta”, sanoo päihdepsykiatri Pekka Laine Oulun yliopistollisen sairaalan psykiatrian klinikalta.
”Päihdehoidon resursseihin ei haluta panostaa edes taloudellisina nousukausina. Mieluummin keskitytään toistelemaan sitä, kuinka juoppoja ei pidä hyysätä liikaa.”
Kunnat ovat säästäneet laitospaikoissa ja vähentäneet maksusitoumusten kirjoittamista. Hoitojärjestelmiin on pitkät jonot. Osa alkoholiongelmaisista hakee apua yksityisistä päihdehuollon palveluista. Ne ovat kuitenkin kalliita, eikä kuntien pienestä rahakakusta lohkea tarvitseville kuin hippusia.
Päihdepsykiatri Pekka Laine on pitää alkoholismin kierteen katkaisua tärkeänä myös sen vuoksi, että esimerkki juomiseen tapaa periytyä sukupolvelta toiselle. Kuva Tiina Mäki.
Menetykset laukaisivat
Tapio jatkoi ilman apua. Muutamaa vuotta myöhemmin tuli menetyksiä ja takaiskuja, jotka paiskasivat elämässä kaiken nurin.
”Jouduin lopettamaan pienen yritykseni, koska päätoimeksiantajani osoittautui huijariksi. Samaan aikaan vaimo ilmoitti haluavansa erota. Olimme kyllä puhuneet erosta, mutta vasta sitten, kun lapset olisivat täysi-ikäisiä.”
Eron jälkeen pojat jäivät asumaan äitinsä luo. Tapio muutti pieneen yksiöön Kangasalle.
”Se oli kova paikka, joka laukaisi rajun ryyppäämisen. Suljettuani yksiön oven putosin polvilleni ja aloin itkeä. Tunsin menettäneeni kaiken. Tartuin viinakassiin, avasin ensimmäisen pullon ja join, kunnes sammuin.”
Tapio ryyppäsi kolme kuukautta putkeen. Sitten loppuivat rahat. Mielen valtasivat masennus ja itsetuhoiset ajatukset.
”Eräänä päivänä poikani tuli luokseni omilla avaimilla ja löysi minut itkemästä sängyn laidalla. Hän soitti äidilleen, joka hälytti apua.”
TAYS:n psykiatriselta kriisiosastolta Tapio ohjattiin vaikean masennuksen takia Kangasalan mielenterveystoimistoon.
”Psykologin vastaanotolla juomista sivuttiin ohimennen, vaikka olisin tarvinnut ohjausta päihdehoitoon. Yksin en kyennyt apua hakemaan. Olin selvin päin ainoastaan niinä päivinä, kun kävin mielenterveystoimistossa.”
Ihminen ongelman takana
Osa päihdepotilaista hoidetaan perusterveydenhuollossa mutta sieltä puuttuu erikoisosaamista, Laine sanoo. Tämä johtaa siihen, että monet alkoholiriippuvaisista jäävät hoidon ulkopuolelle.
”Huutava pula on esimerkiksi päihdepsykiatreista, joita on Suomessa vain viitisenkymmentä. Monet heistä ovat jäämässä eläkkeelle, eikä päihdepuoli houkuttele psykiatriaan erikoistuvia. Vaikean potilasryhmän hoitaminen ei ole suosittua.”
Alkoholismiin liittyy syyllisyyttä ja häpeää, minkä vuoksi osa hoitoa tarvitsevista ei edes lähde hakemaan apua. Toinen iso este on se, ettei alkoholiriippuvainen näe sairauttaan.
”Tässä kohtaa punnitaan lääkärin asiantuntemus, sillä hänen täytyy osata motivoida päihdepotilas hoitoon.”
Laineen mielestä ratkaisevaa on empaattinen lähestymistapa. Lääkärin tulisi nähdä ihminen päihdeongelman takana ja kohdata ongelmat yhdessä hänen kanssaan.
”Tärkeä työkalu on motivoiva haastattelutekniikka, jolla saadaan purettua syyllisyyttä ja herätellään potilas itse haluamaan muutosta. Kaavakkeiden täyttämisen sijasta on pysähdyttävä kuuntelemaan hänen tarinaansa ja esitettävä oikeat kysymykset: Mikä on tilanteesi? Mitä haet juomisesta? Miten voin auttaa sinua? Millaista elämää haluaisit oikeasti?”
Yhtenä hoitoa mutkistavana tekijänä mainitaan usein se, ettei päihderiippuvainen puhu koskaan totta. Laine on toista mieltä.
”Valehtelulle on aina syynsä. Se on järkevää silloin, kun totuus tuottaa liikaa häpeää ja syyllisyyttä. Kun nämä tunteet saadaan neutraloitua, on helpompi olla rehellinen.”
Torjunta lisäsi häpeää
Mielenterveystoimistosta ei löytynyt ratkaisua. Tapio jäi masennuksen takia kahden vuoden määräaikaiselle sairauseläkkeelle. Alkoholi pysyi elämässä, koska se toi tyhjiin päiviin edes jotain sisältöä.
Vuonna 1997 edessä oli muutto työn perässä Helsinkiin, mutta epäonnea oli matkassa. Uusi työnantaja ajautui puolen vuoden kuluttua velkasaneeraukseen. Viimeksi taloon tulleet joutuivat lähtemään.
”Jäin tuuliajolle. Työpaikkoja tuli ja meni, enkä päässyt irti jatkuvasta tissuttelusta.”
Lopulta hän hakeutui katkaisuhoitoon Keravan terveyskeskukseen.
”Lääkäri otti minut sisään vastentahtoisesti, koska hänen mielestään itse aiheutetut ongelmat kuuluu hoitaakin itse. Se tuntui pahalta, sillä minulla oli iso kynnys pyytää apua. Häpeän tunne voimistui, eikä itsetunnosta ollut enää mitään jäljellä.”
Viinahuuruinen elämä ei päättynyt siihen. Vuonna 2002 Tapio ryyppäsi työpaikkansa.
”Olin taas pettänyt itseni ja läheiseni, jotka olivat pikkuhiljaa alkaneet uskoa selviytymiseeni.”
Moninainen vyyhti
Milloin tavallinen alkoholin käyttö sitten muuttuu ongelmaksi?
”Usein juomiskierteen alkaminen liittyy tilanteeseen, jossa krapulan aiheuttamaa morkkista korjataan krapularyypyillä. Satunnaisesta juomisesta tulee jatkuvaa, koska ei enää kestetä krapulaan liittyviä psyykkisiä oireita, kuten ihmispelkoa, ahdistusta ja kelpaamattomuuden tunteita”, Laine kertoo.
Alkoholiriippuvuutta esiintyy usein suvuittain. Perinnöllinen tausta selittääkin noin puolet sairastumisriskistä. Suomalaisilta ei kuitenkaan ole löytynyt mitään yksittäistä geeniä, joka vaikuttaisi merkittävästi alkoholin käytön määrään.
Laine huomauttaa, että juomisen lisäksi suvusta periytyy muitakin asioita, kuten erilaisia käsityksiä, käyttäytymismalleja tai taipumusta ahdistuneisuuteen.
”Jos ei ole kykyä selviytyä pahasta olosta ja ahdistuksesta muuten kuin juomalla, on vaikea opettaa toisenlaisia keinoja lapsilleenkaan. Vanhat ratkaisumallit siirtyvät seuraavalle sukupolvelle. Alkoholismin taustalla voi olla myös katkeruuksia, traumoja ja selvittämättömiä ristiriitoja.”
Vertaisena muille
Tapion suunta kääntyi, kun hän löysi A-klinikan Helsingin kaupungin terveydenhuollon sivuilta.
”A-klinikalla minut otettiin hyvin vastaan, ja vertaistuki antoi suhteellisuudentajua. En ollutkaan maailman pahin luuseri, vaan oli muitakin elämän kolhimia ja samanlaisten ongelmien kanssa painivia.”
Siitä alkoi toipuminen. Keväällä 2002 Helsingin kaupungin sosiaalitoimi myönsi Tapiolle maksusitoumuksen yhteisölliseen päihdekuntoutukseen Tervalammen kartanon kuntoutuskeskukseen.
”Kuuden viikon jälkeen sain elämäniloni takaisin. Pääsin vihdoin ulos masennuksen ja juomisen noidankehästä.”
Vaikka eteen tuli vielä kaikenlaisia mutkia ja ikäviä yllätyksiä, pullonkorkki pysyi kiinni.
Nyt Tapio Rautajoki on eläkkeellä ja tekee Tampereella keikkoja Mielen ry:n (entinen Muotialan asuin- ja toimintakeskus ry) kouluttamana kokemusasiantuntijana.
”Olen saanut myönteistä palautetta. Asiakkaiden mielestä meille kokemusasiantuntijoille voi puhua kuin vertaisilleen, koska emme katso heitä ylhäältä alaspäin.”
