Juolukkaa on nyt tarjolla metsissä jopa kymmeniä miljoonia kiloja, mutta moni vierastaa tuota vialliselta mustikalta näyttävää terveyspommia.
Jos mustikka-aika ehti mennä ohi, ei hätää. Tarjolla on vielä sen melkein identtinen kaksonen, juolukka, joka on turhaan jäänyt mustikan varjoon. Itse asiassa se on näistä toisiaan muistuttavasta kaksikosta jopa terveellisempi.
Juolukkasato kypsyy elokuun alussa, noin pari viikkoa mustikan jälkeen, ja poimintakausi jatkuu syyskuun puolelle. Sitä kypsyy vuosittain 20–40 miljoonaa kiloa, ja sato vaihtelee vuodesta toiseen vähemmän kuin esimerkiksi mustikan tai lakan.
Juolukka kukkii lähes yhtä aikaa puolukan kanssa, joten se väistää yleensä alkukesän hallan. Lisäksi Etelä- ja Keski-Suomessa kosteilla kasvupaikoilla se ei kärsi kovin herkästi kuivuudestakaan. Lapissa taas on satanut tänä kesänä vettä ihan riittävästi, joten luvassa lienee kelpo sato.
Juolukkaa on helppo kerätä, sillä se marjoo yleensä runsaammin kuin metsävadelma, karpalo tai lakka. Satoa saadaan koko maasta, parhaiten kuitenkin pohjoisesta, erityisesti metsäisestä Lapista.
Juolukan maine kohenemassa
Kanervakasveihin kuuluva juolukka on yleinen kosteiden paikkojen varpu, joka kasvaa lähinnä rämeillä sekä nevojen ja korpien mättäillä. Se viihtyy myös soistuvilla kankailla ja kangasmaiden rantametsissä. Lapissa juolukkaa tavataan kuivemmilla kasvupaikoilla, kuten kangasmetsissä ja tunturikankailla. Etelärannikolla ja merensaaristossa kasvi on harvinaisempi.
Tuntureilla se kasvaa maan myötäisenä, kun taas etelässä korkeutta voi kertyä 70 senttiä, jopa enemmänkin. Sinivihreät lehdet, ruskeakuorinen puutunut varsi ja suuret, harmaansiniset ja usein pitkulaiset marjat erottavat sen parhaiten mustikasta.
Juolukkaa on joskus pidetty myrkyllisenä, ja sen on arveltu aiheuttavan huimausta ja päänsärkyä. Tästä syystä marja on saanut kansan suussa nimet juovukka ja juopukka. Oireiden aiheuttaja lienee Sclerotina megalospora -loissienitartunta, jonka seurauksena marja muumioituu ja kovettuu. Nykytiedon valossa pelkoon ei ole aihetta. Myrkytystietokeskuksen mukaan juolukkaa voi huoletta syödä.
Viime vuosina juolukan ja muiden erikoisempien luonnonmarjojen suosio on kasvanut, mikä johtuu vallalla olevasta villi- ja superruokainnostuksesta sekä uusista tutkimustuloksista.
Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Sveitsissä ja Venäjällä juolukan käytöllä on pitkät perinteet. Marja on ollut tärkeää ruokaa myös monille intiaaniheimoille ja inuiiteille.
Pakkanen antaa aromia
Joulukoita voi popsia sellaisenaan tai nauttia vaikkapa marjamaitona. Jos sekaan heittää hieman mustikoita, maku paranee entisestään. Marjat soveltuvat erinomaisesti myös keittoihin, kiisseleihin, puuroihin, leivonnaisiin ja mehuihin. Niitä voi säilöä pakastamalla, kuivaamalla, survomalla, keittämällä ja mehustamalla.
Juolukan marjat ovat sokeri-, happo- ja vitamiinipitoisuudeltaan lähes mustikan luokkaa. Maultaan juolukka ei ole aivan mustikan veroinen, mutta ensipakkasten jälkeen marja saa lisää aromia.
Juolukan marjat sisältävät runsaasti luonnollisia, sinisiä väriaineita, antosyaaneja. Ne ovat vesiluikoisia flavonoideja, joita juolukassa on enemmän kuin useimmissa hedelmissä ja kasviksissa. Se sisältää erittäin runsaasti myrisetiiniä ja kversetiiniä. Jälkimmäistä on tutkittu paljon, ja sen on havaittu estävän useiden bakteerien ja virusten lisääntymistä, hillitsevän tulehduksia, lievittävän masennusoireita, auttavan eturauhasvaivoissa sekä estävän syövän syntyä ja kasvua. Kversetiini ehkäisee myös allergisia oireita.
Pohjois-Suomessa juolukalla on merkittävä rooli myös maaruskan väripaletissa.
