Ystävykset leipovat yhdessä hapanleipää ja neuvovat sen tekemistä nuoremmillekin.
”Joskus, kun älynväläykset kohtaavat, syntyy isompi poksaus”, Tuire Kettunen, 57, ja Hanna Kaihlajärvi, 54, naurahtavat. Kaksikko oli jo jonkun aikaa törmäillyt toisiinsa Saarijärven Koskenkylällä ja päivitellyt, kun eivät hyvistä aikeistaan huolimatta saaneet kyläiltyä toistensa luona. Sama oli ruisleivän kanssa: vaikka molemmat ovat koulutukseltaan kotitalousopettajia, leipää ei syntynyt.
”Yhtäkkiä älysimme, että rupeamme leipomaan yhdessä. Saadaan limput ja ystävyys samassa paketissa”, naiset muistelevat noin yhdeksän vuoden takaisia ja kilistävät kuohuviinilaseja. He aloittavat leipomuspäivänsä aina juhlavasti kuplien, vuoroin Hannan ja vuoroin Tuiren luona. Joka kuukausi.
”No, kesähelteillä täytyy kyllä leipominen jättää toisinaan väliin, koska leivinuuni kuumentaisi koko talon”, kaksikko täsmentää. Joskus taas jompikumpi voi olla niin kiireinen töidensä ja menojensa kanssa, että toinen leipoo leivät molempien perheille. Pitkiä taukoja leipomiseen ei silti pääse syntymään, siitä pitävät molempien miehet huolta.
”Kun kotona alkaa kaupan ruisleivän tarjoilu, miehet alkavat kysellä, että koskas taas leivotte. Muuten he saattavat kyllä vihjailla, ettei meidän kahden passaisi olla liikaa yhdessä. Silloin voi nimittäin syntyä liikaa ideoita, jotka tietävät hommia heille ja muillekin kyläläisille.”
Kymmenen litran taikinasta syntyy reilut parikymmentä limppua.
Tänään tuli on humissut aamuvarhaisesta lähtien Tuiren leivinuunissa Koskenkylän vanhalla kansakoululla, jonka hän osti ”päähänpistosta” 1990-luvun alussa.
Kylä oli muualla asuvalle Tuirelle lapsuudesta tuttu, sillä hän kävi siskonsa kanssa ratsastamassa Hannan kotimaatilalla. Parikymppisinä Tuire ja Hanna sitten osuivat yhtä aikaa emäntäkouluun ja nukkuivat samassa kerrossängyssä. Lopulta molemmat päätyivät Koskenkylälle, kun Hanna ja hänen miehensä Jaakko Honkonen ottivat Hannan kotitilan hoitaakseen.
Siitä alkoi naisten yhteinen leipämatka. ”Kummallakin on lapsesta saakka ollut himo ruisleipään ja sen leipomiseen. Kyllä meillä riemu repesi, kun ruisleipä valittiin Suomen kansallisruoaksi!”
Iloisina naiset ovat seuranneet myös keskustelua ruisleivän terveellisyydestä, niin runsaskuituisuudesta, B-vitamiineista, kivennäis- ja hivenaineista kuin hapanleipäjuuren tuomista maitohappobakteereistakin.
Hapanleipäjuuri tarkoittaa käytännössä tilkkaa vanhaa taikinaa. Hannan juuri säilyy taikinarippeinä kotitilan ikivanhassa taikinatiinussa, jota ei pestä. Tuire taas sai oman leipäjuurensa Keski-Suomen kotitalousopettajaopistolta ja säilöö kustakin taikinastaan aina muutaman palan pakastimeen seuraavan taikinan juureksi.
”Makueroja emme ole toistemme taikinoissa huomanneet, vaikka juuret ovat erilaiset.”
Lue koko juttu painetusta marraskuun 2017 lehdestä. Tilaajana löydät jutun myös e-arkistosta www.pellervo-e-lehdet.fi.
