
Kierrätyksen kuningas
Kari Cavén innostuu romusta. Varastot täyttyvät muille kelpaamattomista tavaroista, ja osa niistä muuttuu taiteeksi.
Kärsivällisyyttä, yritystä ja erehdystä. Helmihetkiä ja onnellisia tuokioita. Käsityöllä on tekijänsä.
Kari Cavén innostuu romusta. Varastot täyttyvät muille kelpaamattomista tavaroista, ja osa niistä muuttuu taiteeksi.
Jouluvalmistelut ovat millintarkkaa työtä silloin, kun juhlaa vietetään nukkekodissa. Pienoismallin tekijältä kysytään kekseliäisyyttä, intohimoa ja sorminäppäryyttä.
Ylöjärveläisellä Juha Käkelällä on menossa kerrassaan pähkähullu projekti. Vuoden 2020 jokaisena päivänä hän veistää moottorisahalla jonkinlaisen mesikämmenen.
Aiemmin viljanviljelyyn keskittynyt sukutila on nyt alpakoiden koti. Siellä ne työllistävät kiireisinä päivinä kolme sukupolvea ja erityisesti tilan nuorta yrittäjää.
Pariskunnan vanhasta puuliiteristä kasvoi pieni ja tehokas keramiikkatehdas, jossa luodaan aikaa kestäviä tyyliastioita.
Juha Katilan käsityötunneilla oppilaat tekevät laserleikkureita ja useless-bokseja – mopojakin rassataan. Oppitunteja odotetaan, eikä kuriongelmia ole.
Kuvataiteilija virkkaa kotikylänsä väkeä luonnollisen kokoisiksi veistoksiksi.
Yheksän hevosta tallissa ja yksi ympäri kiertää. Mikä se on? Tikkuröijykuelma, kun tehdään Hailuodon perinteistä villapaitaa.
12-vuotias Arvi Martikainen tienasi hevosrahat tekemällä koruja. Nyt on tallissa Valko.
Mestarileipurit tulivat meren takaa Ruotsiin pitämään kursseja. Koska taikinanjuuret ovat tärkeitä, ne otettiin matkalle mukaan.
Soja Murron ammatti on harvinainen, niin harvinainen, ettei hän tunne toista kansallispuvuilla elävää.
Palmikoidut hiukset ovat ajattoman kauniit. Raumalainen Matti Airola opetteli taidon ja laatii nyt sievät kampaukset pikkuisille tyttärilleen.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.