Siirry sisältöön

Kuuran tai lumihunnun peittämät puut ja pensaat tekevät maisemasta satumaailman niin luonnossa kuin puutarhassakin. Leikkaamatta jätetyt perennat ja koristeheinät sekä marjat ja kuihtuneet hedelmystöt koristavat talvista puutarhaa.

Erityisen somia ovat sorvarinpensaiden oksilla kevääseen asti kimppuina riippuvat punaiset kotahedelmät. Portit, kaaret, pergolat, huvimajat ja pihakoristeetkin näyttävät lehdettömänä aikana erilaisilta.

Jo suunnitteluvaiheessa kannattaa miettiä, miten puutarhasta saa näyttävän kaikkina vuodenaikoina. Talvella pihamaalle katsotaan usein sisältä. Kasveja ja rakenteita onkin hyvä sijoitella niin, että myös ikkunoista avautuu miellyttäviä näkymiä. Istutusten ja kulkureittien muodoilla voi vaikuttaa pihan tunnelmaan myös talvikaudella.

Suorakulmaiset linjat ovat selkeitä, kun taas kaarevat muodot tuovat enemmän luonnonmukaisuutta. Lumilinnat ja -veistokset sekä lumesta puhdistetut käytävät tekevät talvipuutarhasta kutsuvan.

Vihreää talvellakin

Lumettomana aikana havupuiden ja pensaiden sekä ainavihantojen kasvien merkitys korostuu. Niitä istuttamalla vihreydestä saadaan nauttia myös syksyllä ja talvella. Matalat havut piiloutuvat hangen alle, sen sijaan kartiovalkokuuset, kääpiöserbiankuuset ja pylväsmäiset tuijat kohoavat usein lumikinoksia korkeammalle.

Tervalepän sirot oksat ja käpymäiset norkot piirtyvät kauniisti pimenevän illan taivasta vasten.

Pihdat, hemlokit ja marjakuuset tuovat puutarhaan vihreän eri sävyjä tutumpien lajien rinnalle. Monet havut selviävät talven myös piharuukuissa.

Lehtipuiden ja -pensaiden muodot pääsevät talvella esille aivan eri tavalla kuin kesän vehreydessä. Mustavalkoisessa maisemassa vaahterat, tammet ja jalavat paksuine, lumikerroksen peittämine oksineen ovat kuin maalauksia. Tervalepän sirot oksat ja käpymäiset norkot piirtyvät kauniisti pimenevän illan taivasta vasten.

Kalusteet talvipuvussaan

Sateenvarjojalavat, riippahernepensaat, riippajapaninlehtikuuset, kyy­nelkoivut ja rautatienomenapuut ovat talvellakin kauniita. Peikonpähkinän kiharaiset oksat ovat melkeinpä veistoksellisia. Korallikanukan punaiset ja keltaoksakanukan keltavihreät versot erottuvat lumisesta maisemasta, samoin tuohituomien kuparinruskeat ja pennsylvanianvaahteran valkoraitaiset rungot.

Talvisessa puutarhassa muotoillutkin kasvit pääsevät esille. Pyramidin muotoon leikattu kuusi on tehokas katseenvangitsija paitsi kesällä myös talvella kuuran kimaltaessa. Usean kasvin ryhmäksi istutetut rungolliset pallotuijat tuovat väriä ja rytmiä maisemaan. Keijuangervo kestää hyvin leikkausta, ja pensaista on helppo muotoilla esimerkiksi erikokoisia palloja.

Kasvien lisäksi talvisen puutarhan koristeina toimivat myös erilaiset rakenteet. Portit, köynnöskaaret ja pergolat korostuvat talvisessa puutarhassa kehystäen ja rajaten näkymiä. Lumipeitteen saanut huvimaja tai sisältä valaistu, jääkukkien koristama kasvihuone on ilo silmälle. Kestävät valurautaiset pihakalusteet ja ruukut ovat kuin veistoksia ja kaunistavat pihaa talvellakin.

Valo viimeistelee

Kun kasvukausi on ohi, pihapatsaat ja muut koriste-esineet tulevat esille jopa paremmin kuin kesällä, etenkin kuuran huurtamina. Pihavajasta saattaa löytyä vanhoja käyttöesineitä ja muita aarteita puutarhassa hyödynnettäviksi. Esimerkiksi vanhasta potkukelkasta saa hyvän lyhdynpidikkeen ja maahan syksyllä isketyistä heinäseipäistä telineen valosarjalle.

Talvisen tunnelman viimeistelevät kynttilä-, lumi- ja jäälyhdyt sekä kausivalot, joissa nykyisin riittää valikoimaa. Pohjolan lyhenevissä päivissä kaamosasuinen puutarha kaipaakin valaistusta. Hyvin valitut ja harkiten viritetyt valot tuovat puutarhan kauneuden esiin.

Talvisen tunnelman viimeistelevät kynttilä-, lumi- ja jäälyhdyt sekä kausivalot, joissa nykyisin riittää valikoimaa.

Mainos – sisältö jatkuu alla

Tutustu Kodin Pellervoon

Kodin Pellervo on ystävä, jonka seuraan jokainen voi tulla juuri sellaisena kuin on. Jutuistamme välittyy mummolan kiireetön tunnelma, vaikka ne ovat raikkaasti tätä päivää. Elämme leppoisasti ja annamme toistenkin elää.

Mainos päättyy