Pelargonit viihtyvät sisällä ja ulkona. Lajeista ja lajikkeista ei ole puutetta.
Pelargonit eli pielikit koristivat aikoinaan sekä torpan ikkunoita että kartanoiden saleja. Välillä pelakuita väheksyttiin vanhanaikaisina, mutta jälleen ne ovat päässeet kukkaikkunoiden ja istutusten somistukseksi.
Kauppoihin tulee joka vuosi uusia komeakukkaisia lajikkeita, mutta myös alkuperäislajit ja niin sanotut luonnonpelargonit ovat saaneet ystävänsä. Niin ikään tuoksupielikkien joukko on suuri ja vaihteleva.
Pelargoniharrastus on suosittua. Saatavilla onkin useita oppaita, joista riittää ammennettavaa.
‘Princess Caroline’ kuuluu ruotsalaisiin Mårbacka-pelakuihin.
Haikaran kukkanen
Pelargonit (Pelargonium) ovat kotoisin Etelä-Afrikasta ja ne kuuluvat kurjenpolvikasvien heimoon. Suvun nimi tulee kreikan sanasta pelargos, haikara. Useimmat ovat karujen, aurinkoisten paikkojen kasveja ja muodostavat vuosien mittaan matalan, puuvartisen pensaan.
Pelargonit tunnistaa kukkien muodosta ja lehdistä, joissa on usein vyöhykemäinen kuvio, sekä tuoksusta. Myös muissa kuin tuoksupielikeissä on tunnistettava tuoksu.
Kotipelakuut eli vyöhykepelargonit (P. Zonale -ryhmä) ovat tavallisia. Niitä ostetaan ikkunalaudoille ja kesäkukiksi parvekkeille ja kuisteille.
Monet lajikkeet luokitellaan kukkien tai lehtien muodon mukaan. Tulppaanipelargonin kerrannaiset kukat eivät avaudu kokonaan, vaan jäävät pikku tulppaanin muotoon. Ruusunnuppupelargonin kukka näyttää ruusukimpulta. Tunnettuja lajikkeita ovat muun muassa ’Drottning Ingrid’, ’Appleblossom’ ja ’Mary’.
Neilikkapelakuun kukkien reunat ovat sahalaitaiset, kun taas kaktuspelargonin terälehdet ovat ohuita ja kiertyneitä.
Munankuori- ja linnunmunapielikin kukissa on läiskiä ja pilkkuja. Tähti- ja sormipelakuun lehdet ovat liuskaiset vaahteran tapaan. Kääpiö- ja miniatyyripelargonit ovat nimensä mukaisia, pieniä. Koristelehtisellä kirjavien lehtien sävyt vaihtelevat ruskeasta keltaiseen ja valkoiseen. Kirjavalehtisiä löytyy muistakin ryhmistä.
‘Drottningholm’ -lajikkeen kukat muuttuvat vaaleanpunaisiksi.
Rentoa ja rönsyilevää
Riippapelargonien (P. peltatum) kasvutapa on rento. Lehdet ovat kourasuonisemmat kuin tavallisen pielikin ja muistuttavat hieman murattia. Kukat ovat joko kerrannaiset tai yksinkertaiset.
Kerrannaiskukkaiset Royal-lajikkeet ovat suosittuja värivalikoimansa, sopusuhtaisen kasvutapansa ja runsaan kukintansa vuoksi. Toinen suosittu ryhmä ovat ryöppy- eli Cascade-lajikkeet. Niiden kukat ovat yksinkertaiset, mutta niitä kehittyy runsaasti.
Calliope-pelakuut ovat tavallisen pelargonin ja riippaoksaisen risteymiä, puoliksi riippuvia. Kukat ovat isot ja muistuttavat enemmän kotipelargonia.
Tulppaanipelargoni.
Uljasta ja tuoksuvaa
Jalo- eli englanninpelargonit (P. Domesticum -ryhmä) ovat vanhoja tuttuja. Kerrannaiset tai yksinkertaiset kukat ovat suuria, halkaisijaltaan jopa seitsemän senttiä, väri on voimakas ja yleensä keskellä on muusta värityksestä poikkeava osa. Lehdet ovat sahalaitaiset.
Kukinta ei ole yhtä pitkä kuin tavallisilla pielikeillä. Se alkaa yleensä alkukesällä. Nuppujen muodostumiseen tarvitaan viileän sään jakso.
Enkelipelargonien (P. Enkeli -ryhmä) jalostuksessa on käytetty muun muassa jalo- ja sitruunapelargonia (P. crispum). Niinpä niiden lehdet ovat pienehköt, poimulaitaiset ja usein sitruunantuoksuiset.
Kukat ovat yksinkertaiset ja pienehköt, runsaslukuiset, usein kaksiväriset ja orvokkia muistuttavat. Enkelipelargonit kestävät erinomaisesti ulkona, kunhan vesi ei jää seisomaan ruukkuun. Talvehtimispaikan pitää olla valoisa ja viileä.
Calliope lajikkeiden uutuus ‘Rose Splash”.
Makua ja aromia
Tuoksuvien pelakuiden eteeriset öljyt ovat voimakkaan aromiset. Onpa niistä valittu erityisiä gourmetpelargoneja, jotka sopivat ruoanlaittoon. Kasvin lehdet voivat olla kirjavia, isoja, pieniä, liuskaisia, sileitä tai pehmeänukkaisia. Kukat ovat usein vaatimattomat.
Lajikkeita ovat muun muassa siro- ja liuskalehtinen lääkepelargoni (Pelargonium radens), piparminttupelargoni (P. tomentosum), ruusuntuoksuinen palsamipelargoni (P. x graveolens) ja muskottinen tuoksupelargoni (P. x fragrans) sekä sitruuna- ja sukaattipelakuu (P. citronellum). Useimmista lajeista löytyy lisäksi lajikkeita.
Kasvit kestävät paremmin kuivuutta kuin liiallista kastelua. Mullan onkin hyvä antaa kuivahtaa.
Aurinkoa ja lämpöä
Auringosta pitävinä pielikit viihtyvät parhaiten valossa ja lämmössä. Tavalliset ja enkelipelargonit sietävät sadetta ja tuulta, jalopelargonit ovat sisätilojen kaunistuksia. Riippaoksaiset kestävät paahdetta, kuivuutta ja sadetta.
Liiallista kastelua pitää välttää. Jotta kasvit kukkisivat taukoamatta, niille annetaan kastelulannoitetta vähintään kerran viikossa. Myös pitkävaikutteisia lannoitepuikkoja voi käyttää.
Kuihtuneet kukat poistetaan taittamalla koko kukkavarsi tyvestä. Yksinkertaiset ja riipat siivoavat itsensä.
Talvettaminen on tuloksekkainta, kun valoisassa tilassa lämpötila pysyttelee 5–10 asteen tienoilla. Omat pelargonini viettävät talven autotallissa LED-lampun alla. Mullan pidän tasakosteana. Viimeistään maaliskuussa leikkaan taimet ja nostan ne valoisalle ikkunalaudalle lämpimään.
Versoista voi ottaa helposti juurtuvia pistokkaita. Pielikkejä voi lisätä myös siemenistä. Kylvö hiekansekaiseen multaan on tehtävä jo tammi-helmikuussa, jos mielitään kukkivia kasveja samana kesänä. Siemeniä kannattaa liottaa 12−24 tuntia ennen kylvöä. Itäminen saattaa silti kestää jopa neljä viikkoa. Taimet latvotaan haaroittumisen edistämiseksi, tosin kukinta viivästyy tällöin parilla viikolla.
Kirjallisuutta: Susanna Rosén: Suuri pelargonikirja. Lena Ljungquist ja Eve Tingström: Intohimona pelargonit.
LEENA NURMI, teksti ja kuvat
