Koira on lapselle aina kaveri, mutta Watti on tukikoira.
Pomarkun Isonevan parkkipaikalle kaartaa harmaa auto. Autosta nousee kaksi ihmistä ja yksi koira. Mikael Juhala, Kaisu Meusel ja jackrussellinterrieri Watti suuntaavat syksyn väreissä hehkuvalle suolle.
Pienen metsikön takaa alkavat pitkospuut. On valittava lyhyt tai pitkä lenkki. Yhdessä valitaan pitempi lenkki, joka vie Kakkurinlammen lintutornille.
Watti kulkee terhakkaasti pitkospuilla. Mikael huolehtii, ettei koiran talutushihna tartu mihinkään kiinni. Mennään koiran havaintojen tahdissa. Mikael miettii, mitä Watti nuuhkii. Olisiko lakkoja vielä jäljellä? Niitä ei löydy, karpaloita kyllä.
Mikael ja Watti näkevät lintutornin takana yksinäisen valkoposkihanhen. Hanhi tarkkailee tulijoita, muttei lähde pois. Mikael ottaa linnusta kuvan.
Kaisu nostaa eväät esiin. Lämmin kaakao maistuu. Vietetään Mikaelin nimipäivää, ja Wattikin saa karjalanpiirakasta palan.
Päivä Kuuskajaskarilla
Yhdeksänvuotias Mikael käy kaksi kertaa kuussa Watin ja sen emännän Kaisun kanssa lenkillä. ”Me tavattiin kaksi vuotta sitten. Totuimme jo toisella kerralla toisiimme. Koiran kanssa on jotenkin kiva olla. Myös luontoharrastus on meillä yhteinen”, Mikael kertoo
Mikael pohtii tapaamisista saatua kokemusta: ”Osaan isompana hoitaa koiria ja voin ottaa useamman lemmikin. Osaan hoitaa myös kissoja, koska meillä on kaksi kissaa kotona.”
Kaisulla ja Mikaelilla on yhteinen vihko, jonne tapaamisista vuoron perään kirjoitetaan. ”Ensimmäisellä kerralla oltiin koirarannalla, toisella kerralla Kirjurinluodossa. Toukarin Lintutornilla löydettiin ensimmäiset pajunkissat. Heittelin silloin lumipalloja Watille”, Mikael luettelee muistiinpanoja selaillen.
Tekstin lisäksi Kaisu on liittänyt juttuihin kuvia. Kuvissa ollaan Meri-Porissa paistamassa makkaraa ja koirien raunioradalla, aurinkoisella uimaretkellä tai Kaisun luona paistamassa pullaa. Yhdessä kuvassa on maja, jota Mikael korjaili ja paranteli. Vihossa on merkintä metsästä, jonka kalliolta löytyi pari kiinnostavaa pikkuluolaa.
Kuuskajaskariltakin on kuvia. ”Se oli meidän isoin retki. Oltiin siellä koko päivä. Se oli vähän kuin linnakepuisto, mutta siellä oli isoja tykkejä. Juoksuhautoihinkin pääsi sisälle. Minä menin sinne. Tässä on yksi tykki”, Mikael näyttää ja kertoo, että Kuuskajaskarin retkellä mentiin uimaan ja löydettiin lampaita Watin iloksi.
”Viime kerralla oltiin meren rannalla. Meri-Porissa päin ja tutkittiin saarta. Siellä oli paljon eri kaloja. Nähtiin iso sade. Semmoinen tuli juuri meidän päälle. Näimme puun, joka oli kaatunut ja kasvoi vielä.”
”Kirjoitamme vihkoon joka toinen kerta. Jos unohtaa, joutuu kirjoittamaan kaksi kertaa peräkkäin”, Mikael selvittää.
Vapaaehtoisia ilmoituksella
Mikael, Kaisu ja Watti seikkailevat yhdessä joka toinen viikko.
Kaisu Meusel ohjautui Erityishuoltojärjestöjen liitto EHJÄ ry:n tukihenkilöiden vapaaehtoistoimintaan lehti-ilmoituksen luettuaan. Siinä haettiin osanottajia Ressu-tukihenkilökoulutukseen.
”Minulla on koira, jonka olen pienestä opettanut tykkäämään lapsista. Ajattelin, että lemmikistä voisi olla jotakin hyötyäkin. Minua haastateltiin ja koiraa testattiin, jonka jälkeen meidät hyväksyttiin koulutukseen.”
Monipuolisen koulutuksen jälkeen Kaisu ja Waltti olivat valmiit kohtaamaan Mikaelin. Lapsen tapaamisten lisäksi tukihenkilö tapaa säännöllisesti lastensuojelun väkeä. EHJÄ-yhdistyksen tukihenkilötapaamisissa saa vertaistukea.
“Tukitapaamisissa tavataan omaa koulutusryhmää ja muiden ryhmien jäseniä. Vuosittain käydään sekä lapsen että koiran tilanne läpi.”
Tavallinen kotikoira
Tukisuhteessa koiraksi kelpaa ihan tavallinen kotikoira. ”Olen lastenlasteni kanssa kouluttanut Watin pienestä asti niin, ettei se hypi lapsia päin ja että se menee hitaalle ja istuu odottamaan silityksiä. Watti on hauska tyyppi”, Kaisu kiittää.
”Tämä on kivaa toimintaa. Kun olen eläkkeellä, niin on aikaa. Sovimme tapaamiset koulun lukujärjestyksen mukaan. Koulu on ykkönen, ja Mikaelin pitää ehtiä välillä huokaista.”
Kaisu raportoi tapaamisista kuukausittain sosiaalitoimeen ja neljännesvuosittain EHJÄ-yhdistykseen. ”Muistan raportteja varten aina vihkosta katsoa, mitä me ollaan tehty. Joskus mietitään yhdessä, mihin mennään, vaikka useimmin minä sen suunnittelen.
Koira rajoittaa vierailukohteita hieman. “Nyt on mukavasti löytynyt sisätiloja, joihin mennä koiran kanssa. Pääsimme kirjastoon ja luontomuseoon. Se oli kiva yllätys, sillä Waltti on meillä aina mukana.”
”Toivoisin, että kaverikoiratoiminta laajenisi joka puolelle Suomea. Varmasti löytyy koiranomistajia, jotka ovat kiinnostuneita jakamaan aikaansa eri-ikäisten lasten kanssa. Lapselle on tärkeää saada aikuisen jakamaton huomio”, Kaisu Meusel sanoo.
“Ihan tavallinen aikuinen riittää. Ja ihan tavallinen koira, joka on luotettava. Koulutukseemme osallistui koiria tosi pienestä isoon newfoundlandilaiseen. Koira voi olla toki sekarotuinenkin.”
Lisää tietoa: www.ehja.fi/toiminta ->Ressu-toiminta.
KAIJA UNHOLA, teksti ja kuvat
