Kimppakatiska on järvessä. Yhteisssauna lämpiää. Kylätilassa touhutaan kuutena päivänä viikossa, seitsemäntenä onkin ehkä jo juhlan aika.
Kaunis kellotorni keskellä kylänraittia näyttää aikaa ryhdikkäitten, ruskeatiilisten rakennusten rivistössä. Maisema piirtyy peilikuvana Fiskarsinjoen tyyneen pintaan.
Korvapuustien tuoksu tulvahtaa kadulle. Cafe Antiquen Samuli Sundström leipoi ensimmäiset korvapuustinsa 4-vuotiaana. Pulla on pehmeä, täyteläinen ja suussa sulava.
”Jos on tehnyt 10–100 000 korvapuustia, sen taidon osaa.”
Samuli Sundström jatkaa äitinsä jalanjäljissä kahviloitsijana tyttöystävänsä Jenny Mobergin kanssa.
Kahvila on sisustettu antiikkihuonekaluin. Kauniita vanhoja esineitä on ikkunalaudoilla ja hyllyillä. Niitä voi täältä myös ostaa, kuten taidekirjojakin. Samulin äiti Ulla Sundström aloitti kahvilatoiminnan Fiskarsissa 29 vuotta sitten.
”Ensimmäiset työni taisivat olla irtokarkkien pussitusta. Jo yläasteikäisenä leivoin täällä kesätöikseni.”
Kun Ulla Sundström lähti antiikkikauppiaaksi Porvooseen, Samuli otti veljensä Oskari Sundströmin kanssa vastuulleen kahvilan noin kuusi vuotta sitten.
”Nyt veljeni on suuntautunut enemmän politiikkaan. Vastaan tyttöystäväni Jenny Mobergin kanssa kahvilan toiminnasta. Talvella meillä on neljä töissä, kesällä enemmän. ”
“Normipäivään kuuluu kaikkea kahdeksan ja yhdentoista välillä. Kesällä suljemme kahvilan iltakuudelta. Sen jälkeen leivotaan seuraavan päivän kakut ja piirakat.”
Samulin lapsuusaikaa Fiskarsin kylä oli paljon hiljaisempi.
”Silloin vielä veitsitehdas oli toiminnassa eikä turisteja ollut niin kuin nyt. Teininä ajelimme mopoilla lähiseudulla ja kalastimme innokkaasti. Noin kolmen kuukauden välein kävimme kääntymässä Helsingissä. Olen itse yrittänyt muutaman kerran muuttaa pois, mutta aina palannut takaisin. Koulukavereita omalta luokaltani täällä on vähän, mutta ikäisiäni uusia tulijoita paljon ”, kertoo 3D-mallintajaksi kouluttautunut Samuli.
Parasta työssä ovat ihmiset. Fiskarsin omakotialueella asuva Samuli ei ehdi kylän yhteiseen toimintaan juuri osallistua.
”Tai no osallistunhan minä leipomalla eri tilaisuuksiin pullaa ja keittämällä kahvia. Vaikka vapaa-aikana en aina ehdi kylällä sosialisoimaan, on kahvilalla kiva vaihtaa kuulumisia kyläläisten kanssa.”
Pekka Palsanen joutuu asioilleen mopolla.
Fiskarsin rautaruukki perustettiin 1649. Nykyään kylässä on kuutisen sataa asukasta. Fiskars on erityisesti käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden suosiossa. Matkailukohteessa vierailee vuosittain 150 000 turistia.
Keskeinen kyläraitti on nimeltään Peltorivi. Ennen vanhaan ruukkilaisilla oli raitin varressa oma peltopalsta. Tietä reunustavat vanhat punamultaiset asuinrakennukset. Nyt isot talot on jaettu moneen pienempään vuokra-asuntoon.
Oikeastaan Fiskarsissa on kaikki, mitä elämiseen tarvitaan. On ruokakauppa, koulu ja päiväkoti. Torin kupeessa sijaitsee lasten leikkipuisto, jonka keskellä komeilee suuri seikkailulaiva.
Kylästä puuttuu vain Alko, pankkiautomaatti ja apteekki. Pohjan kirkonkylä palveluineen on kuitenkin vain muutaman kilometrin päässä. Kyläläiset ovat oppineet elämään omaa elämäänsä turistikeskuksessa. Toisinaan matkailijat saattavat luulla, että kaikki alueen rakennukset ovat museoita ja astelevat vahingossa yksityisille pihoille.
Retken tauolla Susanna Kankare, Elmo ja Enni.
Susanna Kankare paistattelee päivää puolivuotiaan Enne-vauvansa kanssa. Pieni Villi-koira haukkuu jalkojen juuressa ja isompi koira Haskimo köllöttelee auringonpaisteessa. Viisivuotias Elmo on päiväkodissa.
”Tämän lähemmäksi kaupunkia en voi muuttaa. Tällainen urbaanius riittää minulle, koska olen maalta kotoisin”, sanoo Fiskarsissa 10 vuotta asunut Susanna.
”Aluksi asuin Billnäsin ruukissa, mutta sosiaalisena ihmisenä löysin Fiskarsista enemmän elämää. Työskentelin aikaisemmin pitkään sosiaalialalla, nyt olen osakkaana 2015 perustetussa käsityöläistislaamossa. Muutuin siis päihdetyöntekijästä päihteitten tekijäksi”, Susanna virnistää.
”Sosiaalialan koulutuksen lisäksi minulla on myös kaupallinen sekä luovan tuottajan koulutus. Tämä ehkä on syynä radikaaliin alan vaihtoon.”
Susanna toimii aktiivisesti kylän eri yhdistyksissä. Hän on muun muassa Onoman varapuheenjohtaja. Se on 1996 perustettu käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunta, jossa on nykyisin 120 jäsentä. Se järjestää alueella näyttelyitäkin. Susanna on saanut aikaan myös Kirjakopin, jossa kyläläiset voivat kierrättää lukemista. Hän on ollut mukana niin kyläseuran nuorisotilan perustamisessa kuin leikkipuistonkin rakentamisessa.
”Täällä toteutuvat minulle tärkeät arvot. Äitiyslomalaisena iloitsen siitä, että voin viedä kävellen lapsen päiväkotiin. Keskellä päivää saatan pulahtaa ystäväni kanssa järveen uimaan. Ruukin ympäristössä on metsäisiä alueita ja 69 järveä.”
Susanna iloitsee myös kylän vilkkaudesta.
”Meillä on loistavat harrastusmahdollisuudet. On tenniskenttä, skeittiramppi ja sulkapallokenttä. Voi tanssia, jumpata ja joogata. Lasten kuvataide- ja käsityökerhoja vetävät oikeat taiteilijat.
Pienessä kyläyhteisössä on helppo pitää ystäviin yhteyttä.
”Voin jogurttipurkkipuhelimella soittaa ystävälle ja sopia, milloin keitetään kahvit. Askartelin purkkiluurit lasten kanssa.”
Lyhyitten välimatkojen vuoksi lapsen voi myös huolettomasti päästää koputtamaan kaverinsa ovelle. Eikä täältä ole kuin tunnin ajomatka Turkuun ja Helsinkiin.
Maalla asuminen on nykyisin trendikästä.
”Siinä näkyy kuitenkin kolikon kääntöpuoli: täälläkin vaihtuvuus on suurta. Uusien asukkaitten muuttaessa päättelen jo miltei päällepäin, että nämä ovat niitä kahden vuoden tulijoita, nämä kenties viiden vuoden asujia.
Maaseutuelämä viehättää, mutta ennen pitkää saatetaan huomata sen haittapuolet. Täällä ei pääsekään kulkemaan metrolla. Vuokra-asunnoista on huutava pula ja vuokrataso on korkea. ”
Koulussa on 60 oppilasta ja sen yhteydessä toimii päiväkoti. Keittiö valmistaa 83 ruoka-annosta päivittäin.
”Koulun säilyminen on tärkeää. Päiväkoteihin on jatkuva jono. Tämä on Raaseporin kunnan ainut muuttovoittopaikka.”
Kesän mittaan on vilskettä, kun kymmenettuhannet turistit askeltavat raitilla.
”Silloin auttavat ne 69 syrjäistä järveä! Mutta kun muuttaa tänne, pitää tajuta muuttavansa postikorttiin. Saattaa käydä niin, että pihaan pysähtyneestä turistibussista tulee matkailija tilaamaan kahvinsa kauramaidolla.”
Lue koko juttu painetusta elokuun 2019 Kodin Pellervosta. Tilaaja voit lukea koko lehden myös e-arkistosta www.pellervo-e-lehdet.fi.
