Aiemmin viljanviljelyyn keskittynyt sukutila on nyt alpakoiden koti. Siellä ne työllistävät kiireisinä päivinä kolme sukupolvea ja erityisesti tilan nuorta yrittäjää.
Herkkujako tarjolla? Tuntuvat ilmeikkäät alpakat uumoilevan, kun Jessika Tarhonen, 19, pujahtaa niiden aitaukseen. Villavat veijarit ympäröivät hetkessä tilan nuoren emännän. Ne tietävät kyllä, kuka Ali-Ollin alpakkatilalla vastaa muonituksesta.
Jessika valmistui reilu vuosi sitten maaseutuyrittäjäksi, mutta on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt olla jo vuosia mukana kotitilansa töissä Nurmijärvellä. Klaukkalassa sijaitseva Ali-Ollin tila on ollut Jessikan suvun omistuksessa jo 1760-luvulta saakka.
”Olin nelivuotias, kun ensimmäiset alpakat tulivat meille Chilestä. Myöhemmin siskojeni kanssa ihmettelimme, kuinka ihmiset eivät tunnistaneet meille niin arkipäiväistä eläintä.”
Entisen viljatilan muuttuminen alpakkatilaksi ei käynyt ihan hetkessä. Sisarusparven äiti, Heidi Malkamäki, muistaa ihastuneensa pehmeävillaisiin eläimiin, kun hän tutustui alpakoihin Hämeenlinnassa parikymmentä vuotta sitten.
”Aloin haaveilla niiden hankkimisesta, mutta se oli lähes mahdotonta. Vuosituhannen vaihteessa Suomessa oli todella vähän alpakoita. Kolme vuotta vierailun jälkeen kuulin, että eläimiä oli mahdollista tuoda suoraan Chilestä ja innostuin heti. Pian jo sovin maahantuojien kanssa viiden emän hankkimisesta.”
Ali-Ollin tila on ollut samalla suvulla jo yli 250 vuotta.
Sukutalo hirrestä
2 SALIA ja TUPAKEITTIÖ + 4 H + S
Koti: Nurmijärven Klaukkalassa sijaitseva maatilan pihapiiri. Talossa on neliöitä noin 250 m² ja se on rakennettu 1905. Aitta on pihapiirin vanhin rakennus ja valmistunut 1800-luvulla. Tila on ollut suvulla jo 1760-luvulta.
Asukkaat: Heidi ja Ismo Malkamäki sekä tyttäret Viola Malkamäki sekä Jessika, Hilla ja Inka Tarhonen.
Erikoisuus: Vieraat voivat valita heidän suosikkialpakkansa villasta tehnyt sukat.
Iloa ja agilitya
Nyt alpakoita on kaikkiaan 25, ja vasoja on ehtinyt syntyä reilut viisikymmentä. Ne tuottavat erittäin pehmeää villaa sekä iloa ja harrastusmahdollisuuksia. Jessika on treenannut jo vuosia alpakka-agilitya. Viime vuonna tuli suomenmestaruus ja pronssia.
”Kun aloitin maaseutuyrittäjäopinnot Hyvinkäällä, äiti varmistui, että halusin jatkaa tilanpitäjänä ja eläinlauma kasvoi. Nyt suunnittelen ja ohjaan kaikki kurssit ja vierailevat ryhmät. Agility-kursseista on tykätty tosi paljon. Alpakka ei tee mitään ihmistä miellyttääkseen. On kouluttajan kekseliäisyydestä kiinni, kuinka paljon eläin oppii.”
Ovat Ali-Ollin alpakat oppineetkin. Viimeisimmissä SM-kilpailuissa kymmenen parhaan joukkoon sijoittuneista yhdeksän oli tilan kasvatteja.
Lapsiystävällinen kamelieläin oppii helposti myös kulkemaan riimussa lenkkikaverina. Kun Jessika julkaisi Facebookissa ilmoituksen viikonloppuisin järjestettävistä metsäretkistä alpakoiden kanssa, paikat täyttyivät hetkessä.
”Suosio oli täysi yllätys, vaikka maatilapäivillä todella monet ovat tahtoneet taluttaa alpakoita. Metsäretkiä järjestetään nyt ympäri vuoden, ja sunnuntaisin tila on avoinna yleisölle.”
Viikonloput tietävät kiireitä nuorelle tilalliselle. Myös nyt, kauniina pyhäpäivänä, Jessika pitää kaikki langat hyppysissään.
”Tarvitseekohan Ninni tuolla apua”, hän pohtii ääneen ja vastailee vierailijoiden kysymyksiin.
”Kyllä, kaneja saa mennä silittämään. Niillä on nyt poikasiakin.”
Heidi taluttaa nuorta 3-vuotiasta Kaspiania. Jessikalla oleva Ukko taas on kymmenvuotias, korkeushyppyä rakastava alpakka.
Toivosta tulee sukkia
Töitä riittää aamusta iltaan. Maatilapäivillä on myös poniratsastusta, alpakka-agilitya ja seikkailupolkuja lapsille. Puotikin on auki.
”Tarvittaessa saan pikkusiskot mukaan auttamaan. Kerran eräs asiakas pahoitteli, kun hän soitti minulle heinäkuussa ja arveli minun olevan lomalla. Silloin kyllä nauratti”, Jessika muistelee.
Sukutilalla apuja löytyy onneksi ihan naapurista. Ritva-mummi on tarvittaessa tilapuodilla myyjänä ja tekee neuleita myös tilaustöinä. Nytkin hän on tullut hakemaan lankoja uusia käsitöitä varten.
”Alpakkalanka on todella pehmeää ja erilaista kuin lampaanvillasta tehty. Siitä puuttuu lampaalle ominainen karheus ja villarasva. Aluksi tuntui, etten saa neulotuksi alpakkalangalla tasaista jälkeä, mutta enää en juuri muuta käytä. Suunnittelen ja teen uusia tuotteita aina, kun niille on tarvetta. Käsitöitä olen tehnyt pienestä saakka”, Ritva selittää.
Valmiit käsityöt päätyvät alpakka-aitauksen vieressä sijaitsevaan tilapuotiin. Siellä voi myös hörpätä vaikka kupposen kahvia pullan kera.
”Joskus asiakkaat haluavat sukat, jotka on tehty juuri heidän lempialpakkansa villasta. Toivo-villasukat ovat olleet aika suositut. Toivo on vasana pulloruokittu ja siksi erityisen ihmisrakas. On hauska huomata, kuinka ihmiset valitsevat metsäkävelyille jollain lailla itselleen sopivan alpakan. Joku saattaa valita vähän itsepäisen kaverin ihan siksi, koska on itsekin sellainen”, Jessika on huomannut.
Ruskea Ali-Ollin Mysti on utelias alpakkatyttö, jonka Jessika on jo totuttanut riimunkäyttöön.
Turvaverkko tärkeä
Alpakkatilalliselle talven tulokaan ei tiedä lomia. Eläinten hoitoa lukuun ottamatta työ on epäsäännöllistä. Yrittäjäperheen lapsena Jessika on kuitenkin kasvanut nykyiseen elämäntyyliin.
”Vierailevia ryhmiä ja kursseja on aika paljon. Meillä käy polttariporukoita ja synttärijuhlijoita, ja halutessaan voi myös varata omaa aikaa alpakan kanssa. Monet tykkäävät, kun he pääsevät kävelyttämään, silittelemään ja syöttämään juuri heidän lempialpakkaansa”, hän sanoo.
Vaikka Jessikan vanhemmat erosivat kymmenen vuotta sitten, hänen isänsä asuu lähellä ja antaa tarvittaessa apua samoin kuin isäpuolikin. Vaari käy huolehtimassa rakennuksista.
”Mummin ja vaarin luona piipahdan aina syömässä puoliltapäivin, kun mummi laittaa ruuan.”, hän sanoo
Heidi lisää, että mummista on kaikkinensa valtavan iso apu.
”Jessika pitää hyvin huolen käytännön töistä, sillä minä ajan työkseni myös rekkaa. Olen kuitenkin luvannut huolehtia maatalouskirjanpidosta, laskuista ja sähköpostiliikenteestä. Puhelimeen vastaamme molemmat.”
Jessika ja Heidi järjestelevät Ritvan tekemiä upeita alpakanvillaisia torkkupeittoja.
Koneet käyneet tutuiksi
Kesän kenties tärkein ajankohta on päivä, jolloin kaikki heinät on saatu korjattua pelloilta talteen. Silloin talven eväät on taattu eläinkatraalle. Jos hyvin käy, heinää riittää myös myytäväksi.
Ennen korjuuta Jessica on ehtinyt tähytä monet kerrat taivaalle ja pohtia äidin kanssa säitä. Onko luvassa poutaa vai sadetta? Niittääkö heinät vai ei? Sääennusteet tuntuvat välillä arpapeliltä. Kun heinät on niitetty, ei niitten päälle sopisi sataa ainakaan kovin rankasti.
”Huokaisen helpotuksesta, kun olen saanut onnistuneesti paalattua heinät. Traktorilla ajaminen on yksi lempijutuistani, mutta koneisiin voi aina tulla jokin vika – ja tietysti silloin, kun niitä eniten tarvitaan. Jotakin osaan onneksi korjata jo itse. Äidille ei koneongelmissa kannata soittaa, sillä puhelimesta kuuluu yleensä, soita isille tai voi voi.”
Jessica on pienestä saakka ollut usein isänsä mukana, kun tämä on korjaillut koneita. Hänen seuraava haaveensa on suorittaa kuorma-autokortti. Silloin voisi kuormata heinäpaalejakin.
Ritva-mummi on ihastunut alpakkalankoihin. Niitä löytyy käsitöitä varten yllin kyllin.
Uutta elämää
Alpakoiden jalostuksessa tärkeimpiä ominaisuuksia ovat eläimen hyvä rakenne ja villa.
”Suomalaiset pitävät erilaisista luonnonväreistä, minkä huomaa lankamyynnissä”, miettii Heidi.
Elämä muuttuu kiireiseksi, kun emät synnyttävät. Siinä missä alpakkatytöt ovat tiineenä tai hoitavat jälkeläisiään, alpakkapojat ovat joutilaita koko vuoden. Ne ehtivät olla mukana kursseilla.
”Alpakkapoikia on mukava käsitellä, vaikka on eläimilläkin erilaisia päiviä. Jotkut tykkäävät myös matkustaa. Kaspianin ja Ukon kanssa vierailemme erilaisissa tapahtumissa. Vanhainkodeissa Toivo ja Lely ovat saaneet monet hymyilemään.”
Iloa tulossa lisääkin. Jessika haaveilee, että 27 eläimen lauma kasvaisi vielä ainakin kaksinkertaiseksi.
On aina yllätys, minkä värisiä alpakoita syntyy. Ruskean Mystin ja vaalean Mannan isä on musta alpakka.
ALPAKKA
• Eteläamerikkalainen kamelieläin, joka on jalostettu vikunjasta arviolta 5 000 vuotta sitten.
• Laaman lähisukulainen. Laamaa on perinteisesti pidetty juhtana ja alpakkaa villantuottajana.
• Aikuinen painaa 60–80 kiloa ja on säkäkorkeudeltaan alle metrin.
• Elävät Etelä-Amerikassa usein puolivilleinä laumoina, kuten porot.
• Synnyttää vain yhden poikasen kerrallaan, kantoaika on 11 kuukautta.
• Jo Perun inkoille tärkeä eläin, ja niitä uhrattiin usein jumalille.
