Kansanmuusikko, käsityöläinen Liisa Matveinen palasi muutama vuosi sitten juurilleen Ilomantsiin ja on työllistänyt itsensä käsitöillä ja musiikilla. Puuhaa riittää myös liki 100-vuotiaan talon kunnostamisessa.
Kermanvalkoinen talo nököttää korkean vaaran laella. Pihalta näkee kauas yli korpien kuuden kilometrin päähän Ilomantsin kirkonkylälle asti, mikä on Liisa Matveisen mukaan olennainen osa karjalaista maisemaa. Kun ennen vaaralle rakennettiin talo, rinteet pidettiin peltoina ja niittyinä. Näin talosta näki ja talo näkyi kauas.
”Nyt maisemat ovat hävinneet, kun kaikki vanhat pellot ja niityt annetaan kasvaa puuta. Siksi on hienoa, että tämä vaara on pidetty auki.”
Liisa Matveinen lähti Ilomantsista 1980-luvulla opiskelemaan Sibelius Akatemiaan Helsinkiin. Sieltä hän muutti monen mutkan kautta kolmen lapsen yksinhuoltajana Keski-Suomeen Jämsään. Siellä ei kuitenkaan ollut Liisalle tarjolla töitä, joten hän alkoi käydä parin viikon välein Ilomantsissa opettamassa kansalaisopistossa.
Liisa kyllästyi pitkiin työmatkoihin ja alkoi etsiä – ja luoda – itselleen työmahdollisuuksia Ilomantsista. Pian kädet olivat täynnä töitä, ja oli aika ostaa oma talo. Paluusta kotikonnuille kymmenien vuosien jälkeen tuli totta.
Haaveissa on remontoida tilalla oleva 160 neliön navetta ja laittaa sinne kasvihuone.
Talkoilla remonttia
Liisa osti Ilomantsista vuonna 1929 rakennetun talon. Edelliset asukkaat olivat tehneet siihen jo mittavia uudistuksia: asentaneet eristykset, vaihtaneet lämmitysuunit ja leivinuunin vuolukiviuuneihin ja liittäneet talon kunnan vesijohtoverkkoon. Nyt Liisa haluaa remontoida taloa vielä enemmän itsensä näköiseksi ja järjestellä tiloja tarpeitaan vastaaviksi.
Alakerrassa on 34 neliön suuruinen tupa, isohko makuuhuone ja pikkuhuone, josta on tarkoitus tehdä työhuone. Makuuhuoneesta ja tuvasta on muutama seinä riisuttu auki ja paljastettu kauniit vanhat hirret.
Remonttihommissa Liisa luottaa ammattilaisten sekä sukulaisten ja ystävien apuun. Sitä paitsi, Ilomantsissa naapureilta saa aina hyviä neuvoja ongelmaan kuin ongelmaan. Syrjäkylillä yhteisapu on elämän perusedellytys.
”Täällä yhteisöllisyys elää ja on voimissaan ihan luonnostaan. On ihanaa, kun ihmiset soittavat ja kysyvät, että tullaanko talkoisiin. Lähes aina, kun olen kotona, täällä on joku talkoissa.”
Liisa itse osaa hioa, paklata ja maalata, mutta kaikenlaisten rakennuskoneiden käsittelyä hän karttaa, sillä niiden tärinä on haitaksi soittajan käsille. Muutenkin kaikenlaiset koneet arveluttavat, eikä Liisa ole uskaltanut ajaa vielä lahjaksi saamaansa, päältä ajettavaa ruohonleikkuriaankaan.
”Siinä on kyllä jänisvaihteen lisäksi kilpikonnavaihde, että voisihan sillä ajaa hitaastikin”, hän toteaa.
Kaikkein mieluiten emäntä pysyttelee kuitenkin keittiön puolella ja huolehtii siitä, että talkooväellä riittää soppaa ja lämmintä leipää.
Kansamusiikki muistuttaa Liisan mielestä jonkin verran jazzia, koska molemmissa esittäjällä on soittaessaan ja laulaessaan vapaat kädet improvisoida.
Musiikki antaa leipää
Alakerta lämpenee ilmalämpöpumpun ja kahden varaavan vuolukiviuunin avulla. Toinen niistä on leivinuuni ja omistajansa harmiksi vähän liian pieni, sillä sinne ei mahdu kuin kaksi leipää kerrallaan. Liisa kertoo opetelleensa ruisleivän leipomista juuresta jo parisen vuotta. Hän totesi aika pian, että se ei olekaan ihan helppoa. Aina uuni oli joko liian kuuma tai liian kylmä tai taikina ei noussut tai se repesi. Tässäkin asiassa tulivat kylän naiset neuvoineen avuksi.
”Yhdelle ihmettelin kerran, että mistä tiedän, onko leivinuuni sopivan kuuma. Hän sanoi, että kun sie työnnät käen syvälle uuniin ja jos tuntuu, että sormet pallaa, niin sillon se on liian kuuma”, Liisa kertoo ja purskahtaa nauruun.
Ison siivun leipäänsä hän tienaa musiikilla. Valmistuessaan vuonna 1989 Sibelius-Akatemiasta hän oli Suomen ensimmäinen kansanmusiikin maisteri. Pääaineet olivat kanteleen soittaminen ja laulu. Sen jälkeen hän soitti monissa eri kokoonpanoissa, kuten Niekussa, pohjoismaisessa Hedningarna-yhtyeessä ja kaustislaisessa Tallarissa, jossa hän oli peräti kuukausipalkkainen muusikko. Nykyisin hän keikkailee pääasiassa Suden aika -kokoonpanossa ja Mateli-duona ystävänsä ja kollegansa Tellu Turkan kanssa.
Korona on tietenkin vienyt kaikilta esiintyviltä taiteilijoilta työtilaisuuksia, ja jo ennestään kansanmuusikon leipä on pieninä murusina maailmalla. Keikkojen lisäksi Liisa opettaa kanteleensoittoa kansalaisopistossa, johtaa kansanlaulukuoroa Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan kanttorin kanssa, opettaa yksin- ja yhteislaulua ja vetää nuotinlukukursseja sekä laulukerhoja.
Kutominen verissä
Toisen siivun leipäänsä Liisa ansaitsee käsityöläisenä. Hän kutoo tilauksesta villa- ja räsymattoja, pellavaliinoja ja pyyhkeitä. Hyvä esimerkki oli uusi kudontamalli nykyisin saatavana olevista langoista Marttojen essulle, joka on peräisin 1930-luvulta.
Hän myös ohjaa käsityö- ja kudontapiirejä Ilomantsin kylätalolla ja pienissä kylissä. Yleensä niihin osallistuvat kaikki kyläläiset.
Talon yläkerta on lähes kokonaan eristettyä, avointa tilaa. Siellä on Liisan kutomo: jokaisessa nurkassa on säkeittäin matonkuteita ja kolmet kangaspuut, joissa jokaisessa työn alla on tilattu loimi.
”Varastossa minulla on vain vähän jotain pellavapyyhettä.”
Liisa on tehnyt käsitöitä siitä lähtien, kun hän oppi kävelemään. Lapsuuden kodin kangaspuilla hän opetteli kutomaan jo lukiolaisena. Kutomisessa Liisasta tuli lähes ammattilainen, kun hän Jämsässä asuessaan pääsi käsityöliikkeeseen pariksi kuukaudeksi harjoittelijaksi. Liikkeen omistaja oli artenomi, joka opetti harjoittelijansa rakentamaan kankaan kangaspuille: niisimään, pujottelemaan loimen pirtaan, solmimaan alkusolmut ja sitomaan polkuset kiinni. Rakkaus kutomiseen näkyy lopputuloksesta.
”Kankaan kutomisessa minulla on varmaan apuna muusikon hyvä rytmitaju. Se oikeasti auttaa siinä, että tulee kauniin tasaista jälkeä.”
Kangaspuilla kutomisessa on Liisan mielestä hyvin paljon samaa kuin soittamisessa.
Itkuvirsien taitaja
Liisa kertoo halunneensa palata kotiseudulleen muun muassa sen vuoksi, että Ilomantsissa arvostetaan karjalaista kulttuuria vaalivia. Hän halusi tulla omalta osaltaan varmistamaan myös sen, että Ilomantsista ei katoa täällä aina vahvana elänyt kanteleen soiton perinne.
”Ilomantsi on aina ollut kantelepitäjä. Täällä järjestettiin ensimmäinen valtakunnallinen kanteleleiri, jossa minäkin ensimmäiset oppini sain.”
Elävää kantelemusiikkia voi kuulla aina kesäisin muun muassa Parppeinvaaran runopirtillä, jossa työskentelee ja soittaa kanteleopas. Myös Liisa toimii kanteleoppaana silloin tällöin.
”On tosi upeaa, että sitäkin perinnettä on pidetty yllä jo yli kymmenen vuotta.”
Liisan sydäntä lähellä ovat runonlaulu ja itkuvirret. Hän on itsekin säveltänyt paljon runonlauluja ja levyttänyt Mateli Kuivalattaren runoja duona Tellu Turkan kanssa. Itkuvirsiperintö ja -perimä olivat Liisan lopputyön aihe Sibelius-Akatemiassa. Itkuvirrethän ovat alun perin karjalankielinen perinne, joka kulki suvussa. Liisa on kirjoittanut äänellä itkemisen oppaan suomenkielisestä itkurunoudesta, ja hän myös vetää Ilomantsin kansanopistossa itkuvirsikursseja, jotka ovat olleet suosittuja.
Kansanmusiikin taitajan sydän, sielu ja juuret ovat syvällä karjalaisuudessa. Täällä kaikki ovat aina ikään kuin tuttuja toisilleen.
”Elämä on täynnä rikasta vuorovaikutusta. Saan virtaa ihmisistä, ja he saavat minusta. Lisäksi karjalainen sisukkuus on vertaansa vailla: täällä vaarojen ja metsien keskellä on aina pitänyt mennä sitkeästi eteenpäin ja löytää leipä jostain.”
Rajaseutuun on oman leimansa lyönyt Liisan mielestä myös se, että tänne täytyy tulla ”piätä kauten”, ei siis ohikulkumatkalla, vaan ihan varta vasten.
”Ja onhan tämä luonto ihan ainutlaatuinen. Ja että mie saan asua vaaralla ja nähdä taivaan, pilviä, metsiä ja vaaroja koko ajan,” hän huokaa kiitollisena.
KUKA?
Liisa MatveinenMitä tekee? Palasi Ilomantsiin kymmenien maailmalla vietettyjen vuosien jälkeen ja kunnostaa liki 100-vuotiasta taloaan. Käsityöläinen ja muusikko.
Harva tietää: Oli mukana Kivensyöjät-vartiossa, joka voitti SM-pronssia partiotaitokilpailussa 1970-luvulla.
Haaveet: “Olisi hienoa saada joskus vielä kasaan torviseitsikko ja päästä siihen soittamaan.”
