Perälän kauppiassuku huolehti kyläläisistä aikana, jolloin sosiaaliturva oli heikko. Marjukka Perälä perusti kauppamuseon kaikkien hyvinvointivaltiota rakentaneiden kauppiaiden muistoksi.
Alussa oli – kuten sanonta kuuluu – vain neljä hevosmiehen markkaa.
Huugo Perälää ei voinut luonnehtia varakkaaksi mieheksi, kun hän päätti ryhtyä leipomoyrittäjäksi 1920-luvun Jyväskylässä. Onneksi hän tunsi oikeat ihmiset ja oli tunnettu siitä, että maksoi lainansa takaisin. Jo parin vuoden kuluttua hän pystyi laajentamaan liiketoimintaansa ruoka- ja sekatavarakauppaan.
Nyt Huugo Perälän pojantytär Marjukka Perälä, 71, vaalii kauppiassukunsa muistoa perustamassaan Perälän kauppamuseossa Jyväskylän Säynätsalossa.
”Ihminen ei saa unohtaa juuriaan”, Marjukka sanoo ponnekkaasti.
Kauppiassuvun tyttärelle kauppamuseo ei merkitse pelkästään oman sukuhistorian vaalimista. Entisajan kauppiailla oli Marjukan mukaan tärkeä rooli itsenäisen Suomen ja hyvinvointivaltion rakentamisessa.
Aiemmilta polvilta saadut opit yritteliäisyydestä ja toisten ihmisten kunnioittamisesta ohjailivat myös Marjukkaa, kun hän nuorena tyttönä lähti tekemään uraa raadollisuudestaan tunnetussa muotimaailmassa.
Perälän kauppamuseo
– Jyväskylän Säynätsalossa vanhassa kaupparakennuksessa sijaitseva museo esittelee 1900-luvun kauppiashistoriaa.
– Museon on perustanut kauppiassuvun tytär Marjukka Perälä.
– Kohde on avoinna Säynätsalo-päivien aikaan ja muulloin tilauksesta.
Kaksi polvea kauppiaita: oikealla hääkuvassaan Aino ja Huugo, vasemmalla toimintaa jatkaneet Anja ja Pentti.
Sorrosta uuteen alkuun
Suomen suuriruhtinaskunnassa vuonna 1896 syntynyt Huugo oli torpparin poika, joka halusi päästä pitkälle. Kansakoulun jälkeen hän kävi käsityöläiskoulun ja lähti sen jälkeen kondiittorikouluun Helsinkiin.
Huugo vastusti sitä, että Venäjän keisari pyrki venäläistämään suomalaisia. Vuonna 1917 keisarinvalta kukistui, ja meno Helsingissä äityi levottomaksi.
”Huugo-pappa jätti opintonsa ja palasi Jyväskylään. Hän sanoi, ettei kestänyt katsoa, kun kasakat pitivät järjestystä”, Marjukka kertoo.
Jyväskylässä Huugo työskenteli leipomoissa, avioitui Ainonsa kanssa ja ylsi lopulta lukuisia kauppaliikkeitä omistavaksi liikemieheksi.
Kauppiaina Perälät pääsivät rakentamaan uutta, itsenäistä Suomea. Siitä tuli heille elämäntapa.
He sivistivät itseään, kävivät liikematkoilla ulkomailla ja olivat läheisiä liikekumppaneita Fazerin ja Pauligin kaltaisten yrittäjäsukujen kanssa. Perälät työllistivät ihmisiä, harjoittivat hyväntekeväisyyttä ja kehittivät aktiivisesti kulttuuri- ja nuorisoseuratoimintaa. Hugo toimi myös lukuisissa luottamustehtävissä.
Perälän Säynätsalon-liike on rakennettu vuonna 1955. Sekatavarapuolelle sekä maito- ja lihaosastolle oli omat sisäänkäyntinsä.
Lapsi kuralätäkössä
Yhteisölleen kauppiaat tarjosivat monenlaista apua ja turvaa. 1900-luvun alkupuoliskon kodeissa ei ollut esimerkiksi vaakaa, jolla punnita vauva, tai puhelinta, jolla hälyttää apua.
Vaikka Aino ja Huugo olivat yhteiskunnallisesti aktiivisia, politiikan he pitivät erillään liiketoiminnasta. Marjukan mukaan hänen isovanhempansa eivät hyväksyneet luokkayhteiskuntaan kuulunutta ihmisten erottelua.
Kerran Ainon ja Huugon kotiovelle ilmestyi syysmyrskystä romanimies, joka kertoi vaimonsa synnyttävän. Aino nappasi mukaansa lakanoita ja pesuvettä ja kiiruhti romanileiriin.
”Mummo ehti hätiin juuri, kun vastasyntynyttä oltiin pesemässä kuralätäkössä.”
1930-luvun pulavuosina Aino ja Huugo pyrkivät työllistämään kaikki, jotka tulivat kysymään töitä.
”He olivat aina valmiita auttamaan heikompiosaisia.”
Vanhat mainokset kuvastavat aikaansa. Suomen Kuvalehti vuodelta 1961.
Kadoksista kotiin
Toinen maailmansota tuotti Perälöille murhetta ja uhkasi lopettaa perheyrityksen tarinan.
Marjukan isä, vuonna 1925 syntynyt Pentti Perälä, oli isänmaallinen nuorukainen, joka 17-vuotiaana kävi salaa ilmoittautumassa vapaaehtoiseksi jatkosotaan. Aino ja Huugo eivät tempauksesta ilahtuneet mutta antoivat pojan lähteä.
Sitten tuli tieto Pentin katoamisesta.
”Mummo ja pappa luulivat, että heidän ainoa lapsensa on hävinnyt. Papan musta tukka meni vitivalkoiseksi.”
Onneksi Pentti oli vain haavoittunut ja joutunut kolmeksi kuukaudeksi sotasairaalaan, josta tieto ei ollut kulkenut kotirintamalle.
Sodan jälkeen Pentti ryhtyi kehittämään kauppaliikettä. Hän meni naimisiin, perusti perheen ja otti lopulta virallisen kauppiasvastuun vaimonsa Anja Perälän kanssa vuonna 1969.
Rankoista sotakokemuksistaan huolimatta Pentti ei katkeroitunut, sanoo Marjukka.
”Isä ei koskaan syyttänyt ketään tai haukkunut neuvostoliittolaisia. Hänellä oli tapana sanoa, että nehän taistelivat omansa puolesta.”
1950-luvun koululainen sonnustautui itse tehtyyn esiliinaan ja sitoi lettinsä silkkinauhalla.
Maailma houkutti
Yhteiskunnallisesti Anja ja Pentti jatkoivat edellisen polven linjaa. Jo vuoden 1956 yleislakossa Pentti hankki soppatykin ja tarjosi toimeentulonsa menettäneille hernekeittoa ja lakkoavustusta. Hän oli aktiivinen myös erilaisissa luottamustehtävissä.
Marjukka muistaa lapsuudestaan opetukset solidaarisuudesta ja toisten ihmisten arvostamisesta.
”Kaupassa opin puhumaan vieraille ja ymmärtämään erilaisia ihmisiä.”
Marjukka sai tavata muun muassa Alvar Aallon, jonka lähikauppa Perälä oli.
Sukuperintönä Marjukka sai kipinän kulttuuria ja kansainvälisyyttä kohtaan. Tyttöä kiehtoivat tarinat, joita Aino ja Huugo ulkomaanmatkoiltaan kertoivat.
Kun teini-ikäinen Marjukka ilmoitti haluavansa kesälomalla ulkomaille, Anja ja Pentti kannustivat.
Vain 14-vuotiaana Marjukka matkusti yksin kansipaikalla Ruotsiin hoitamaan äitinsä ystäväperheen lapsia.
Marjukka on somistanut yhden näyteikkunan lapsia ajatellen. Kerran naapuri oli nähnyt oikean ketun katselemassa ikkunassa ollutta lajitoveriaan.
Lapsenlikasta designeriksi
Oikeastaan Marjukan ja hänen sukunsa tarina on kuin Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoista. Kirjasarjan päähenkilöt ovat sukupolvesta toiseen tekemisissä aikansa merkkihenkilöiden ja nousevien vaikuttajien kanssa – ja elävät yllättävän kansainvälistä elämää.
Marjukka Perälä vietti jo koulutyttönä kaksi kesää Ruotsissa ja kaksi Saksassa. Ylioppilaaksi kirjoitettuaan hän lähti au pairiksi Irlantiin. Siellä hän asui perheessä, jonka feministinen äiti Gemma Hussey nousi seuraavalla vuosikymmenellä ministeriksi.
Koska Marjukka oli jo pikkutyttönä ihaillut pappansa ompelijaserkun työskentelyä ja kauniita pukuja, hän halusi muoti- ja tekstiilialalle. Tie vei arvostettuihin opinahjoihin ja töihin tanskalaisen Ib Jørgensenin muotitaloon, joka teki käsityönä yksilöllisiä haute couture -luomuksia.
”Olin siellä pääleikkaajan apulaisena, mutta Jørgensen pyysi minua suunnittelemaan joitakin vaatteita. Siellä opin oikeastaan kaiken.”
Entisajan lähikauppa tarjosi ilmaisen kotiinkuljetuksen. Ratissa Pentti Perälä 1950-luvulla.
Edesmenneiden kunniaksi
Euroopan-vuosinaan Marjukka asui muun muassa Englannissa, Sveitsissä ja Italiassa. Muotimaailma oli nuorille naisille raaka, mutta suunnittelijana Marjukka pääsi malleja vähemmällä.
”Koska olin oma itseni, minua ja työtäni arvostettiin. Joka paikassa olen aina pyrkinyt tekemään parhaani. Se on kotoa lähtöisin.”
Kun Pentti-isä yllättäen sairastui, Marjukka halusi palata Säynätsaloon.
Valtavan rakennemuutoksen kokeneessa kotimaassa maailmannainen tajusi, että entisajan elämäntapakauppiaiden tarina oli painumassa unholaan. Hän alkoi kiireesti tallettaa kauppaliikkeen historiaa ja avasi kauppamuseon 1990-luvun puolivälissä.
Pentin hautajaiset samana vuonna olivat Marjukan mielestä osoitus vanhan ajan kauppiaiden nauttimasta arvostuksesta.
”Kaikki saattajat eivät edes sopineet kirkkoon, ja äidille tuli toistasataa adressia.”
Vaikka Marjukka aikoinaan valitsi toisenlaisen elämänuran kuin vanhempansa, hän kokee nyt liittyneensä osaksi sukupolvien ketjua.
”Perustin kauppamuseon kunnioittamaan kaikkien edellisten sukupolvien työtä. Ilman heidän peräänantamatonta uskoaan parempaan, itsenäiseen huomiseen, meillä ei olisi mitään, mille rakentaa tulevaisuutta.”
KUKA?
MARJUKKA PERÄLÄ
Mitä tekee: Ylläpitää kauppamuseota Jyväskylän Säynätsalossa. Teki pitkän uran kansainvälisenä muotisuunnittelijana.
Harva tietää: Hävisi 12-vuotiaalle pojalle kansainvälisessä kalastuskilpailussa Atlantilla vuonna 1971. Tuli kuitenkin toiseksi.
Haaveet: “Haaveilen Marsin-matkasta ja siitä, että voisin myydä omia muotiluomuksiani suuressa hyväntekeväisyysnäytöksessä. Lisäksi haluaisin kirjoittaa molempien vanhempieni sukutarinan kirjaksi. Ennen kaikkea unelmoin kuitenkin siitä, että ihmiset oppisivat ymmärtämään toisiaan.”
