Taas on selvitty pimeästä ja kylmästä tammikuusta. Leivinuunin avulla pärjään paukkupakkasillakin, mutta kun ikkunoista hieman vetää ja on väsyneen viluinen olo, on ihana kietoutua paksuun itse neulottuun villatakkiin ja istua lampaantaljalle keinutuoliin. Lampaan villainen halaus lämmittää ja rauhoittaa.

Minulla on pitkä rakkaus- ja riippuvuussuhde suomenlampaanvillaan. Se alkoi 1980-luvun alussa, kun meille tuli ensin kaksi valkeaa suomenlammasta Vuorelan mökkiin Rämsööseen. Kohta katras kasvoi mustalla pässillä, ruskeilla uuhilla ja lopulta löysimme harmaankin lampaan. Minulla oli ihanaa suomenlampaan villaa kaikissa väreissään.

Kylältä löytyi kehruutaitoinen mummo, joka kehräsi ensimmäiset omien lampaideni villat. Niistä neuloin esikoispojalleni villahousut ja villapuseron. Kaikki lapseni on pienenä puettu villaan. Jos vauva oli kuumeinen tai levoton, laitoin aina lampaantaljan lakanan alle. Se rauhoitti selvästi.

Lapseni kasvoivat villan tuoksussa. Olimme Valamossa vuokraviljelijöinä ja lampureina. Lampola oli asunnon yhteydessä; meidän makuuhuoneemme ja lampolan välissä oli vain pikku eteinen. Muutimme Kontiolahden Pyytivaaralle ja perustimme Pilvilampaat-kehräämön, jonka päätuote olivat suomenlampaanvillasta valmistetut huovutuslevyt.

Suomenlampaanvilla pelasti meidät laman vuosina konkurssilta. Järjestimme huovutuskursseja ja minä sain sivutuloja suunnittelemistani neuleista. Neulominen on minulle myös tärkeä selviytymiskeino ruuhkavuosina, kun pyöritin lapsiperheen arkea, tein opettajan töitä ja yrityksessä elimme lamavuosia. Neulominen rauhoitti ja antoi luomisen iloa.

Nyt neulomisesta on tullut maailmanlaajuinen muoti-ilmiö ja villalangoilla on kysyntää. Suomenlampaan villalla on monia hyviä ja ainutlaatuisia ominaisuuksia. Se on pehmeää, kiiltävää ja erityisen hyvää huopumaan.

Suomalaiset maatiaislammasrodut suomenlammas, kainuunharmas ja ahvenanmaanlammas lahjoittavat neulojalle ja huovuttajalle luonnon värikirjon valkeasta harmaan ja ruskean eri sävyihin ja mustaan. Lampaanvillan arvostuksen nousu edistäisi myös lampaiden hyvää hoitoa. Villan saaminen kehräämöön hyvälaatuisena vaatii lampurilta paljon työtä. Siitä pitäisi maksaa kunnolla.

Tähän asti suomenlampaanvillaa ovat jalostaneet pienkehräämöt ja lampurit. Tarvittaisiin yhteistyötä ja koko maan kattava suomenlampaanvillan lajittelu- ja pesupalvelu. Näin saataisiin riittävä määrä tasalaatuista villaa eri väreissään. Laadukasta suomenlampaanvillaa olisi helppo markkinoida nykyisten luontoa haittaavien fliisi- ja teknokuitujen sijaan. Suomenlampaanvilla on likaa hylkivä, ekologinen ja hoitava, luonnollisen lämpöeristyksen omaava luonnonkuitu. Ei ole villan voittanutta.

Kirsti Hassinen


Maatiaismuori Kirsti Hassinen asuu Kolilla Kortelahden pientilalla porokoirat, maatiaiskissat ja -kanat kavereinaan. Maatiaiskotieläimet ja luonto innoittavat häntä kirjoittajana ja valokuvaajana. 

Kaikki blogin kirjoitukset

Jaa artikkeli