Kuoreton maatiaisohra, Jorma, on erinomaista terveysruokaa. Lajin pelastaja Kalervo Laitinen on yrittänyt kertoa tästä ihmisille jo neljän vuosikymmenen ajan.

1970-luvulla orimattilalaisen Osuusliike Toukolan maatalousosaston hoitaja Jorma Simola sai käsiinsä 12 kiloa kuoretonta ohraa, jonka joku oli ostanut Jämsän torilta. Hän tajusi lajikkeen arvon ja alkoi kehittää sitä myyntiin. Lajike nimettiin Jorma-ohraksi.

Kuorettoman ohran akanakuori irtoaa itsestään pellossa viljan kypsyessä. Tällaista viljaa on viljelty Suomessa satoja, jopa tuhansia vuosia. Jorma-ohra on jäljitetty jyvänäytteiden perusteella Rautalammin maatiaisohraksi, jota on viljelty Pohjois-Savossa jo 1600-luvulla.

Kun Jorma Simolan työstä viljan pelastamiseksi uutisoitiin Yhteishyvä-lehdessä, Kalervo Laitisen kiinnostus heräsi. ”Kävin Orimattilassa ostamassa erän siemeniä vuonna 1978. Silloin sitä vielä viljeltiin jonkin verran, mutta monet lopettivat viljelyn lannoitettuaan viljaa väärin. Se on maatiaislajike, joka ei siedä voimakasta lannoitusta.”

Alku ei mennyt ihan putkeen. Kuoreton ohrakanta tuottaa aina jonkin verran kuorellista siementä, joka lisääntyy lajittelussa helposti. Kohta Laitinen havahtui siihen, että jyvät olivat sekoittuneet. Siemenviljasta puolet oli kuoretonta ja puolet kuorellista.

”Rupesin vaimoni Annelin kanssa lajittelemaan sitä käsin. Iltakaudet kuuntelimme Sibeliusta ja lajittelimme pari miljoonaa siementä.”

1980-luvulle tultaessa kuorettoman ohran viljely hiipui Suomessa, mutta Laitisten tilalla Kesälahdella Pohjois-Karjalassa pelastusoperaatio eteni. ”Ensin tuli kolme seipäällistä, sitten 19 ja siitä se lähti.”


Kalervo Laitinen: ”Tämä vilja on tervehdys kolmen tuhannen vuoden takaa.”

Laitisten mökillä Puruveden rannalla pitopöytä on katettu. Kaikessa tarjottavassa on ohraa. On leipää, kakkua, pikkuleipiä, puuroa, piirakkaa. Karjalanpiirakoissa on täytteenä tietenkin perinteistä ohraa, ei riisiä.

Laitisen 70-vuotisjuhlissa kahdeksan vuotta sitten kaikki pöydän antimet sisälsivät ohraa, kuten nytkin. Laitinen muistuttaa, että ohrassa on hyvät leivontaominaisuudet.

Mitä enemmän viljelijä on ohraan perehtynyt, sitä innokkaammin hän sitä puolustaa. ”Kuoreton ohra on Suomen arvokkain vilja, päihittää kauran. Se on ravintoarvoltaan kaksi kertaa parempi kuin kuorellinen ja neljä kertaa parempi kuin riisi.”

Laitinen muistuttaa, että ohra on suolistolle ystävällistä ja sen on tutkittu auttavan diabeteksen torjunnassa. ”Kuorittu vehnä on huonointa ravintoa. Vehnäkuitu on melkein pelkkää selluloosaa, mutta ohrassa ja kaurassa on hyödyllistä betaglukaania. Vehnässä on 19 allergeenia, mutta ohrassa vain kuusi.”

Kalervo Laitisen lapsuudenkodissa nykyisen Joensuun kaupungin laitamilla ohra oli tuttua evästä. ”Sitä käytettiin paljon. Aina, kun uuni lämmitettiin, laitettiin perunalaatikkoa ja ohrapuuroa.”

Riisi ja vehnä ovat kuitenkin jyränneet ohran monissa perinteisissä käyttökohteissa. Monet sananlaskut kertovat arvostuksen puutteesta. Nyt otti ohraleipä ei ole positiivinen ilmaisu.

”Polvijärven Sotkumasta on 1930-luvulta sanonta: Koirat syökööt ohraleivän”, Laitinen tuhahtaa.

 

Viljelijä aikoi alun perin opettajaksi. Sodan jälkeen Suomessa oli pulaa opettajista, joten Laitinen hakeutui Tampereen korkeakouluun. Pääaineena oli historia.

Laitisella on kuitenkin toisessa korvassaan kuulovamma, jonka vuoksi kansankynttilän ura tyssäsi. Ruoan tuottaminen alkoi kiinnostaa enemmän. ”Kasveja on helpompi kasvattaa kuin ihmisiä.”

Aluksi Laitinen tarhasi mehiläisiä ja kasvatti mausteyrttejä. Keskeinen innoittaja oli hyötykasveja tutkinut ja terveellisiä elämäntapoja puolustanut professori Toivo Rautavaara, jonka tunnetuin teos Mihin kasvimme kelpaavat ilmestyi 1942.

Rautavaara edesauttoi Laitista myös ohran jäljille. ”Rautavaara puhui täysjyväviljojen puolesta.”

Nykyisin Kiteen kaupunkiin kuuluvalle Kesälahdelle Laitiset löysivät tiensä vuonna 1980, kun Hummovaaran kylästä löytyi sopiva maatila. Pellot pantiin luomuksi saman tien. Neljä vuosikymmentä sitten siitä sai kylähullun maineen.

”Eläkekassasta sanottiin, että pitäisi eläkettä pienentää, kun on tuollaista humpuukiviljelyä.”

Luonnonmukaisuuteen ajoivat myös terveydelliset syyt. ”Sain haavaumia rikkaruohomyrkyistä. Kerran kun ruiskutin, pellossa juoksi jäniksenpoikanen. Silloin sanoin, että nyt riittää.”

 

Kalervo Laitinen on puuhannut ohran parissa yli puolet elämästään. Viljely on kuitenkin ollut se pienempi osa työstä. Suurempi urakka on ollut siinä, että viljan arvo ymmärrettäisiin Suomessa uudelleen.

”Hullun hommaahan tämä on ollut. Uskomattoman määrän rahaa olen pannut markkinointiin.”

Eräänä vuonna poikkeuksellisen hyvä ohrasato meinasi homehtua laariin, kun sille ei löytynyt markkinoita. Vilja piti kuivattaa kahdesti.

Edelleen ohra mielletään ensisijaisesti rehukasviksi. Lajikkeet jaotellaan mallas- ja rehuviljoihin. Jormakin luokitellaan rehuksi korkean proteiinipitoisuutensa ansiosta.

”Kun ohraa on tutkittu, on todettu, että se on hyvää ravintoa yksimahaisille, kuten sioille ja kanoille. Yksi yksimahainen, ihminen, on unohtunut.”

Laitiset ovat juosseet messuilla ja osallistuneet projekteihin. Pohjoiskarjalaisten ravintoloiden, sekä matkailu- ja elintarvikealan yritysten verkosto Karelia à la carte on julkaissut reseptivihkon ohran käytöstä.

”Vuonna 2010 järjestetyssä Karelian Food Forum -tapahtumassa oltiin kiinnostuneita, mutta vähän epäiltiin, mitä nyt ohrasta saa. Veimme sinne parikymmentä ruokaa.”

Sen sijaan esimerkiksi Martoista ei ole herunut vastakaikua. ”Heidän mielestään karjalanpiirakat täytetään riisillä, vaikka ohra ja peruna ovat alkuperäisiä täytteitä.”


Kuoreton ja kuorellinen; eron kyllä huomaa.

Viime aikoina sitkeä työ kuorettoman maatiaisohran ja sen elintarvikekäytön puolesta on hiljalleen alkanut tuottaa tulosta. Maatiaiskasveja tutkiva Maarit Heinonen Luonnonvarakeskuksesta on auttanut tunnetuksi tekemisessä.

Entisen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen tutkija Hannu Ahokas kartoitti Jorma-ohran perimän ja löysi geenin, joka irrottaa akanakuoren jyvästä.

”Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran johtaja Matti Puolimatka on ollut todella kiinnostunut. Myös Pekka Puska on luvannut taustatukea.”

Menestynyt kokki ja lähiruoan puolustaja Heikki Ahopelto kävi vuonna 2012 Laitisten luona tutustumassa ohraan.

Eräänlainen täyttymys työlle saatiin, kun Jorma-ohra merkittiin alkuperäislajikkeeksi EU-säädösten mukaisesti. ”Olemme sitoutuneet säilyttämään tämän lajikkeen. Lisäksemme tätä viljelee sopimusviljelijä Niko Nyrhinen parinkymmenen kilometrin päässä.”

 

Vaikka ohra ei vielä Suomessa kuulukaan ruokapöydän vakioantimiin, kehitys Suomen ulkopuolella vihjaa, että mahdollisuuksia on. ”Norjassa on rekisteröity kaksi kuoretonta ohralajiketta vuoden sisällä. Kanadassa kuoretonta viljellään paljon.”

Englannissa on viime vuosina etsitty paikallisiin oloihin sopivaa kuoretonta ohraa. Saksassakin sitä viljellään, mutta pääosa menee oluen valmistukseen.

Tarinointi keskeytyy, kun puhelin alkaa hälyttää. Riikosen leipomo kaipailee lisää ohrajauhoja ja -hiutaleita. ”He tekevät kouluihin ohrasämpylöitä – lapset tykkäävät kovasti.”

Laitisen tilalta lähtee ohraa myös Joensuun keskussairaalaan, jossa on pyritty korvaamaan kauempaa tuotavia aineksia lähiruoalla.

”Mutta raha rajoittaa. Emme pysty tuottamaan viljaa yhtä edullisesti kuin suurten tilojen viljelijät.”

 

Ei Kalervo Laitinen sentään enää yksin kanna viljelyvastuuta. 12 vuotta sitten tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos ja hänen poikansa Risto ryhtyi sivutoimiseksi viljelijäksi. Laitiset jäivät tilalle asumaan. Pihan reunalla avautuu vastapuitu viljavainio.

Viljelykiireiden helpotuttua Kalervo on ehtinyt entistäkin enemmän tutkia kuorettoman ohran historiaa. Häntä ihmetyttää, miten nopeasti perinne on katkennut.

”Kuoretonta on kutsuttu myös Himalajan ohraksi tai taivaan ohraksi. Ruotsin maatalousakatemian ensimmäinen kirja vuodelta 1832 käsittelee Himalajan ohraa.”

Suomessa ohraa on viljelty jo ennen nykyisen ajanlaskumme alkua. Ehkä sitä viljellään tulevaisuudessa taas hieman enemmän, ja entistä enemmän ihmisravinnoksi.

”Tämä vilja on tervehdys kolmen tuhannen vuoden takaa. Niin kauan kuin elän, aion viljellä kuoretonta ohraa.”

Ohrapyöröset

Pohja: 2,5 dl vettä, 4 dl Jorma-ohrajauhoja, 2 dl vehnäjauhoja, 1 tl suolaa, 1/2 palaa hiivaa, 50 g voisulaa.

Leivotaan pieniä pyöreitä kakkaroita, jotka nostamisen jälkeen taputellaan matalaksi, jätetään vähän reunaa. Täytetään perunamuusilla, ohrapuurolla tai jauhelihalla, joka on paistettu ja lisäksi tehty puuro ohraryynistä 1dl ja vettä 2 dl sekä 1/2 lihaliemikuutio. Nämä yhdistetään jauhelihaan.

Paistetaan 225 asteessa n. 15 minuuttia. Voidellaan voisulalla.

Ohrakakku

2 dl piimää, 1 tl soodaa, 1/2. tl leivinjauhetta, 1 dl sokeria tai fariinisokeria, 1 dl siirappia, 4 1/2 dl ohrajauhoja, 1 tl kanelia, 1 tl kardemummaa, 1 1/2 dl voisulaa.

Sekoita kaikki aineet keskenään ja kaada uunivuokaan. Paistetaan 1 tunti 175 asteessa.

Ohrapiparit

2 1/2 dl ohrajauhoja (hienoja), 1 1/2 dl perunajauhoja, 1 tl leivinjauhetta, 1 rkl vaniljasokeria, 1 tl pomeranssin kuorta, 1 dl kermaa, 1 1/2 dl voisulaa.

Sekoita taikina hyvin, anna seistä noin tunti ja leivo sitten pyöreitä kakkuja pellille, paina haarukalla. Paistetaan 8 minuutia 200 asteessa.

SAMPSA OINAALA, teksti
TOMMI TAIPALE, kuvat