Syötävän aarteen vaalijat
Mestarileipurit tulivat meren takaa Ruotsiin pitämään kursseja. Koska taikinanjuuret ovat tärkeitä, ne otettiin matkalle mukaan.
Kevät, kesä, syksy ja talvi. Vuoden kiertoa nyt ja entisinä aikoina.
Mestarileipurit tulivat meren takaa Ruotsiin pitämään kursseja. Koska taikinanjuuret ovat tärkeitä, ne otettiin matkalle mukaan.
Turha on talonpojan opetella lukemaan ja kirjoittamaan. Sellaiset taidot tekevät hänestä puoliherran, jolle ei työ maistu. Tällaisia kauhukuvia maalailtiin 1800-luvulla, kun koulutus alkoi lisääntyä maaseudulla.
Perinteinen postikortti on säilyttänyt suosionsa jouluterveisten viejänä. Ensimmäistä kertaa joulukortteja kirjoiteltiin 173 vuotta sitten.
Kuoreton maatiaisohra, Jorma, on erinomaista terveysruokaa. Lajin pelastaja Kalervo Laitinen on yrittänyt kertoa tästä ihmisille jo neljän vuosikymmenen ajan.
Hintalappua katsotaan ruokaostoksilla, mutta myös alkuperämaalla on väliä. Yksi ottaa aina kotimaista, toinen puntaroi kustannusten ja suomalaisuuden suhdetta, kolmas nappaa koppaansa parhaan näköistä ja makuista. Kodin Pellervon ruokakorigallup tehtiin eri puolilla Suomea.
Kuu hullaannuttaa katselemaan ja valvomaan. Tommi Laurinsalon se sai hurahtamaan kuukuvaukseen.
Hyvä esimerkki yrittäjyydestä: Kaverukset keksivät valmistaa kuormalavoista penkkejä ja pöytiä. Tilauksia tulvi. Pojilla ei ole puutetta kesätöistä.
Mitä tapahtui, kun Juvan Koikkalassa ainoa kauppa pani lapun luukulle?
Nyt on hyvä aika tutkia siemenluetteloita ja suunnitella kesän viljelyjä. Mitähän tänä vuonna kokeilisi?
Lumisadepallojen taikamaailma lumoaa vuodesta toiseen. Viktoriaaninen keksintö ei ole vuosisadoissa juurikaan muuttunut.
Kirje saapuu sähköiseen postilootaasi ja tuo tullessaan hyvän mielen.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.