
Puhemiehenä
Istun tuvan pöydän ääressä ja tuijotan ulos ikkunasta mitään näkemättä. Tiesinhän että ennen pitkää tämä on edessä. Olen viivytellyt ja vetkutellut, mutta jossain vaiheessa päätös on vain tehtävä.
Ihmiselon ja maailmanmenon pohdiskelua yllättävistä näkövinkkeleistä.
Istun tuvan pöydän ääressä ja tuijotan ulos ikkunasta mitään näkemättä. Tiesinhän että ennen pitkää tämä on edessä. Olen viivytellyt ja vetkutellut, mutta jossain vaiheessa päätös on vain tehtävä.
Olen usein huomannut, että meidän puutarhaeloa elävien aikakäsitys poikkeaa monen muun ihmisryhmän ajantajusta. Puutarhan aikaa ei mitata minuuteissa tai kvartaaleissa. Talventähdet ja kevätesikot kukkivat sitten, kun ne ovat siihen valmiita.
Talomme peräkammarissa on vuosien ja vuosikymmenten kuluessa asustellut monenmoista väkeä. Lapsia ja aikuisia, vuokralaisia ja evakoita, kauppiaita ja talon tyttöjä – kaikille on löytynyt katto pään päälle ja tukevat hirsiseinät ympärille.
Pönttöuunissa paukkuu. Tammikuisena päivänä pakkasmittari näyttää yli kolmenkymmenen asteen lukemia. Vedän jalkaani toisetkin villasukat ja käperryn nojatuolin syliin. Tänään paras paikka löytyy uunin vierestä.
Villamyssyn tupsu tarttuu kiinni lumiseen oksaan ja heilauttaa ilmaan hentoisen höytyväpilven. Taivutan lapaskädellä kuusen oksia syrjään ja kurkistan puun alle. Oravan jäljet päättyvät rungon tyvelle.
Maatilalla on aina jotain rakennettavaa ja korjattavaa. Monet urakoista ovat suuria ja työläitä, eikä tekemisen listallekaan tunnu loppua tulevan.
Joskus rakkaus syttyy ensisilmäyksellä. Välähdys vihreää, pilkahdus ruusunpunaista, terälehden heilahdus – ja olet mennyttä. Oi mikä ihanuus! Mikä valloittava kasvumuoto, miten hurmaava tuoksu!
Kärräsin puutarhan kitkentäjätettä kompostiin syyskuisen illan jo hämärtyessä. Ruohoinen polku oli tuttu, mutta yhtäkkiä maanrajassa häivähti jotain outoa.
Niin pitkään kuin minulla on ollut kasvimaa, on siellä ollut tilaa myös kesäkukille. Hyötykasvit ja huvikukat kasvavat penkeissä ja riveissä suloisessa sovussa.
Luomutilalla taistelu viljelyksille tunkevia luonnonlajeja vastaan muistuttaa ikuisesti jatkuvaa sotatilaa. Puutarhassa lähitaistelua käydään haralla, voikukkaraudalla ja viikatteella aseistautuneena.
Muistan nähneeni lapsena hedelmäpuita vain kesän matkoilla. Että joku saattoi kävellä pihalleen, ojentaa kätensä ja poimia puusta omenan. Tai keittää omenankukista teetä. Hänen täytyi olla prinsessa.
Ympäröivä luonto kiiruhtaa kohti kesää joutuisasti. Silmut pullistuvat, nuput aukeavat, versot työntyvät maasta ja hiirenkorvat alkavat höröttää. Kevään kiihkeässä kohinassa myös puutarhurin vauhti lisääntyy.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.