Sopivasti villi
Vanhan pohjalaistalon pihamaa on juhannuksen tienoilla täydessä kukassaan. Se tarjoaa asukkailleen silmäniloa, ruokaa ja rohtoja.
Kaunista ja tarpeellista – huviksi ja hyödyksi pihalla, kasvimaalla, yrttitarhassa ja kukkaikkunalla. Vinkkejä niin vakiintuneille viherpeukaloille kuin vasta-alkajillekin.
Vanhan pohjalaistalon pihamaa on juhannuksen tienoilla täydessä kukassaan. Se tarjoaa asukkailleen silmäniloa, ruokaa ja rohtoja.
Vanhaan, historiallisen pihapiiriin muuttaminen ja kasvustoon tutustuminen on kuin aikamatka. Uuden suunnittelu ja toteuttaminen vaatii malttia ja epäjärjestyksen sietämistä.
Vaikka kukinta olisi jo ohi, siemenet kypsyvät. Ne ovat täynnä odotusta ja iloa.
Reilun hehtaarin tontilla kukkii yli kolmesataa ruusua. Tuoksu on sen mukainen.
Tarhurin kasvukausi alkaa siemenluetteloita selaamalla. Mitähän uutta tänä vuonna kokeilisi?
Kasvukausi on ohi, mutta talvipäivänseisaukseen on vielä aikaa.
Vanhan torpparinmökin pihamaalla kukkivat uhkeat pelargonit, hoitajansa syliä suuremmat. Osa niistä on perintökalleuksia.
Tuula Vitikaiselle oma puutarha on kauneuden tyyssija, josta on ammennettu voimaa elämän mustimmilla hetkillä.
Kirje saapuu sähköiseen postilootaasi ja tuo tullessaan hyvän mielen.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.