Kuuntele maisemaa

Luontoäänittäjä ei pidä meteliä itsestään, vaan nauttii, kun pystyy sulautumaan metsään. Juttu julkaistiin alun perin Kodin Pellervossa 11/2002. Se julkaistaan nyt uudelleen verkossa juhlistamaan tammikuun numerossa alkavaa palstaa, jonka avulla pääsee kuuntelemaan Lauri Hallikaisen tallentamia äänimaisemia.

Lauri Hallikainen äänittää maisemaa hattuunsa kiinnitetyillä mikrofoneilla.

Kevätyön salaperäinen hämärä taittuu aamuksi hienovaraisesti. Vaikka on vielä pimeänpuoleista, linnut laulavat täydellä voimalla. Lauri Hallikaisen herätyskello soi toukokuisena aamuna puoli kahdelta. Maarit-vaimo on jättänyt ruispuolukkapuuron illalla hautumaan, ja lintumies tankkaakin kunnolla ennen varhaista retkeään.

Yöeläjät eivät ole menneet nukkumaan, sillä kapakatkin ovat vielä auki, kun Lauri on jo äänitysvehkeineen jättämässä Kuopion meluja ja pölyjä. Hän suuntaa Keskimmäisen lintujärvelle Kuopion ja Tuusniemen rajalle, mutta käy sitä ennen jättämässä itse kehittelemänsä äänityslaitteiston töihin Niemisaloon, mukavaan sopukkaan veden äärelle.

Lauri Hallikaisen lintuharrastus alkoi kuutisen vuotta sitten, ja nykyään luonnon äänet ovat hänen työtänsä. Erikoiseen ammatinvalintaan johdatti armeija-aikainen onnettomuus, joka vei näön.

"Vei viisi kuusi vuotta ennen kuin elämä rupesi taas aukeamaan."

”Onnettomuus sattui Karjalan jääkäripataljoonassa vuonna 1982. Lähdimme Rovajärvelle sotaharjoituksiin ampumaan kovilla tykistön rinnalla. Olin raskaan kranaatinheittimen lataajana.”

”Siinä tapahtui sitten kaksoislataus: vaikka merkin mukaan putken piti olla tyhjä, se ei ollutkaan, joten kun rupesin lataamaan uutta, entinen tuli käsille.”

Onnettomuus vei pitkäksi aikaa sairaalaan ja 24 kertaa leikkauspöydälle. Vähitellen, kuntoutuksen, sopeutumisvalmennuksen sekä sitkeän elämänhalunsa ansiosta Lauri alkoi etsiä uutta elämän meininkiä.

”Onnettomuus oli inhimillinen erehdys, josta ei voi syyttää ketään eikä mitään. Vei viisi kuusi vuotta ennen kuin elämä rupesi taas aukeamaan. Minä olen pyrkinyt – ei kun oikeastaan – jo onnistunut hyväksymään tämän tilanteen täysin.

Perille ennen pärinöitä

Vaikka näkö meni, kuulo jäi ja alkoi terävöityä. Metsästys ja kalastus vaihtuivat lintuharrastukseen. ”Ihan yhtä jännittävää saalistusta.”

Tutuilla paikoilla Lauri ei tarvitse edes avustajaa, joskin kyytimies on tietenkin aina tarpeellinen.

"Kunhan rekka menee, pitää ruveta äänittämään.”

Aikainen herätys on äänittäjälle tärkeää paitsi lintujen aamuvirkkuuden, myös metelin takia. Täytyy ehtiä luontoon, ennen kuin kansan enemmistö aloittaa omat puuhansa ja pörinänsä. Aamuöisin hiljaisuuden rikkovat vain rekat, jotka kuulostavat ajavan letkoissa. Upea Keskimmäisen lintujärvi on aivan Joensuuhun menevän valtatie 17:n vieressä.

Pitkospuita pitkin pääsee kauemmaksi tiestä. Lauri pysähtyy. ”Vielä on teerikin äänessä, ne pulisee tuolla kauempana.” Luontoäänittäjän kuulo on kehittynyt tarkaksi. Itse en kuule teeren aavistustakaan. Luhtahuitti ääntelee mukavasti, jännältä kuulostaa myös kuin pulloon puhaltava kaulushaikara. ”Nyt särisevät ruokokerttuset. Kunhan rekka menee, pitää ruveta äänittämään.”

Osan äänityksistään Lauri Hallikainen tekee hattuun kiinnitetyillä mikrofoneillaan silloin, kun retkellä sattuu jotain kiinnostavaa eteen. Toinen hyvä tapa on jättää äänityslaitteisto hommiin sopivaan paikkaan ja poistua itse kauemmaksi.
Ja jos jotain jännää kuuluu, on tartuttava aikailematta hetkeen. Silti harvinaisuuksien metsästys ei ole Laurin juttu, vaan tavoitteena on tallentaa monipuolisia äänikokemuksia, ihan arkista kauneutta.

Luonnollinen kuuloaistimus saavutetaan äänittämällä kahdella mikillä korvien tuntumasta. Yksin äänittävään nauhurikokonaisuuteensakin Lauri on liittänyt kumolleen käännetyn muovisen kulhon pään virkaa toimittamaan.

Arvokas hiljaisuus

Kaikenlaista kiinnostavaa ääntä olisi vaikka kuinka, mutta ne rekat! Alamme ideoida rekatonta päivää ja lähdemme Niemisalon hakemaan yksin äänittävän laitteiston pois. Ajelemme hissukseen pikkuteitä.

Lauri pyytää pitämään ikkunoita vähän raollaan. Auton hurinan läpikin hän kuulee välillä kiinnostavia ääniä. Silloin pysähdytään ja mennään ulos kuuntelemaan ja jopa äänittämään. Mustarastas esittelee koko repertuaariaan muutamassakin mutkassa.

Suomessa ympäristömelu on ongelma erityisesti ruuhka-Suomessa ja suuremmissa kaupungeissa, mutta alueita, joista olisi vähintään kahdeksan kilometriä lähimmälle tielle, on vain Pohjois-Suomen suojelualueilla. Hiljaisuus on kohoamassa tärkeäksi suojelukohteeksi. Euroopan maissa se alkaa jo olla harvinaisuus.

Suomen luonnonsuojeluliitto ja Suomen latu tekivät vuonna 2000 aloitteen hiljaisten alueiden kartoittamisesta, samana vuonna vietettiin ensimmäistä kertaa myös hiljaisuuden päivää, Hiljan nimipäivänä 8. lokakuuta. Teemapäivän vietolla halutaan kiinnittää huomiota hiljaisuuden uhanalaiseen asemaan.

”Kannatan kyllä lämpimästi hiljaisten alueiden suojelemista, muutenkin kuin äänityksen kannalta. Melusaastetta on hirveästi, niin sisällä kuin ulkona”, sanoo Lauri Hallikainen.

Äänellä maalaamista

Lauri on pyörittänyt omaa Kultasoitu-yritystään viisi vuotta. Luontoyrittäjän työpaikka alkoi muotoutua luonto- ja hifiharrastusten yhdistämisestä itse opiskellen ja asiantuntijoita jututtaen. ”Olen suunnattoman tyytyväinen olotilaani ja ammattiini. Minulla on oma pieni levymerkki, jota organisoin itse. Ei tarvitse pitää loputtomia palavereita ja saan olla luonnossa.”

"Kun on oikein onnistunut äänimaisema, se on kuin Esa-Pekka Salonen olisi puikoissa.”

Kultasointu on tuottanut Luonto soi -levysarjaa, jolla kuuluu lintujen lisäksi myös muita eläimiä: erämaalevyllä karhun murahduksia, Pihoissa ja puutarhoissa -levytyksellä oravan naksuttelua. Laurin äänitykset ovat aina maisemamaalauksia, hän ei pyri mahdollisimman puhtaaseen, kuin studiomaiseen soolosuorituksen taltiointiin, vaan kokonaisuuden kokemukseen.

”Luonnon ääniä voi verrata sinfoniaorkesterin sointiin. On matalaa sointia, jota orkesterissa tuottavat sellot, kontrabassot ja alttoviulut. Rastaat, tiaiset ja töyhtöhyypät voisivat olla puupuhaltimia, teeri patarummut, laulurastas pikkolohuilu. Kun on oikein onnistunut äänimaisema, se on kuin Esa-Pekka Salonen olisi puikoissa.”

Kun Lauri Hallikainen intoutuu puhumaan äänimaisemista, se on varsin visuaalista kuultavaa. Ääni johtaa johonkin koettuun maisemaan ja olotilaan ja se taas sielunmaisemaan. Siinä on kokemus kokemuksen sisällä. Ääni tuottaa hienovaraisen kuvan, joka antaa tilaa omalle mielikuvitukselle.

”Kaunis äänimaisema on sanoin kuvaamaton kokemus. Vaikka kauniin maiseman maalaisi, siitä jäisi jotain puuttumaan. Kyllä se on itse koettava.”

Koko pitkä vuosi

Tällä hetkellä Laurin ajatus askartelee paljon uudessa levysarjassa, joka esittelisi eri vuodenaikoja.

"Myös lumi on akustinen elementti."

”Lempivuodenaikani on syksy. Silloin vallitsee rauha, mutta myrsky ja sade antavat siihen ytyä. Kesä ja talvi taistelevat. Kauniit kuulaat syyspäivät voivat vaihdella kuura-aamujen kanssa. Teeret ovat syyssoitimella. Tavallisten pikkulintujen, talitintin ja pajulinnun syyslaulu saa tummempia sävyjä.”

”Lokakuun alkupuolella on kiinnostavaa seurata arktisten vesilintujen muuttoa. Mitä lähemmäs talvea mennään, sen hiljaisempaa alkaa olla. Myös lumi on akustinen elementti. Pimeimpään kaamosaikaan kuuluu vain pieniä tiaisten yhteysääniä, mutta luonnossa on muutakin ääntä. Pakkanen paukkuu.”

”Jos on hyvä käpysiemensato, metsässä saattaa kuulua käpylintujen lauluja. Tammikuussa alkaa kuulua pöllöjen ääniä, ja helmikuussa on jo hiukan kevään merkkejä. Maaliskuussa kuuluvat talitintit ja viherpeipot. Huhtikuussa on jäitten jymähtelyt ja kevään riemulaulut. Kevätkesä on kiihkeintä soidin- ja lauluaikaa, kypsässä kesässä onkin sitten jo syksyn katvetta. Elokuun alussa lähtevät ensimmäiset muuttolinnut.”

Häivähdys taivaasta

Vuodenaikojen vaihtelu on pohjolan luonnon erityinen rikkaus, jota emme taida osata tarpeeksi arvostaa. Tarvitaan talven pimeä ja hiljainen aika, jotta kevään mahtava riemu voisi syntyä joka vuosi uudestaan.

Parhaat luontoretkikaverit ovat niitä ihmisiä, jotka malttavat olla seurassakin hiljaa. ”Kun malttaa rauhoittua ja kuunnella, sitä sulautuu maisemaan. Tutkimusten mukaan vajaat kymmenen minuuttiakin riittää rauhoittamaan ihmisen mielipaikassaan luonnossa. Siinä rentoutuu, minäkuva kasvaa ja kehittyy.”

Luonnossa voi parhaimmillaan aavistaa hetken verran elämän suurta salaisuutta. ”Siinä virtaa takaisin alkulähteeseen, voi kokea paluun kotiin, johon meidät on luotu. Kaipaan niitä häivähdyksenomaisia haltioitumisen hetkiä. Ne ovat aavistuksia taivaasta.”