Metsäpolulla lyllertää vastaan lyhytraajainen ja kömpelön oloinen viirunaama. Alituiseen maata nuuhkivan eläimen ulkomuoto ja tapa liikkua tuo mieleen jättikokoisen siilin. Mäyrä on syötävää etsimässä.
Humoristinen olemus on tehnyt mäyrästä suositun hahmon lastenkirjoissa. Näätäeläimiin kuuluva mäyrä on hieman sukulaistaan ahmaa pienempi, vanttera 5–18-kiloinen jässikkä. Koiras on vähän naarasta suurempi. Kokonsa ja elintapojensa puolesta mäyrällä ei juuri ole luontaisia vihollisia; sen ainoa uhka on ihminen.
Mäyrän levinneisyys painottuu eteläisimpään Suomeen, ja se viihtyy hyvinkin monenlaisessa maastossa, kun tarjolla on sopivia pesäpaikkoja. Levinneisyyden pohjoisraja kulkee suunnilleen Oulun korkeudella. Yksittäisiä havaintoja on Lapista, mutta pohjoisessa mäyrän eloa rajoittavat lyhyt kesä ja ravinnon niukkuus.
Mäyrälinna rakentuu
Mäyrän elämän keskipiste on maanalainen kotiluola, jossa otus viettää suurimman osan elämästään. Yleensä luola on kaivettu hiekkaiseen mäenrinteeseen, mutta se voi sijaita myös louhikossa, kallioiden halkeamissa tai ulkorakennusten maapohjissa. Rakennuspaikan valinnassa mäyrä pitää erittäin tärkeänä, että luola pysyy kuivana läpi vuoden.
Kaivaminen on mäyrällä verissä, joten kotiluolaa laajennetaan ja kohennetaan säännöllisesti. Maan uumeniin johtaa yksi tai useampia sisäänkäyntejä, joista käytävät laskeutuvat routarajan alapuolella sijaitseviin kammioihin. Tavallisesti pesässä asustaa pieni perhekunta, suuremmissa luolissa jopa kymmenpäinen mäyräklaani. Asumaluolan lisäksi mäyrät kaivelevat reviirilleen useita pieniä päiväluolia, joissa ne pistäytyvät satunnaisesti.
Maata myllätessä voi myös tapahtua melkoisia yllätyksiä, kuten kävi Pohjois-Espanjassa talvella 2021. Ankara talvi ja nälkä oli pakottanut mäyrän tonkimaan pesän edustalla tavanomaista syvemmälle, jolloin se oli osunut maahan haudattuun aarteeseen. Arkeologit löysivät luolan ympäristöstä alueen historian suurimman rahakätkön, 209 roomalaista kolikkoa 200–400-luvulta.
Vuosien saatossa mäyrän pesät voivat kasvaa valtaviksi luolastoiksi, joissa on kymmeniä sisäänkäyntejä ja asuinkammioita sekä laajalle levittäytyvä, satoja metrejä pitkä käytäväverkosto. Ne ovat lukuisten mäyräsukupolvien kaivamia ja jopa satoja vuosia vanhoja. Aivan omaa luokkaansa on kuitenkin Mecklenburgissa Saksassa sijaitseva ja edelleen asuttu mäyrälinnoitus. Paleontologien ja biologien mukaan sillä on ikää 5 000–6 000, mahdollisesti jopa 10 000 vuotta.
Unessa puoli vuotta
Toisin kuin monet muut luola-asukit, mäyrä on hyvin tarkka siisteydestä. Pesäluola pidetään puhtaana ja tehtävästä huolehtii yleensä naaras. Touko–kesäkuussa se suorittaa luolaston suursiivouksen ja poistaa kaikki talven aikana huonoksi menneet pehmikkeet. Tämän jälkeen pesä sisustetaan uudelleen kuivilla lehdillä, heinillä ja sammaleilla.
Paikat ovat tiptop myös pihapiirissä. Tarpeet tehdään käymäläkuoppiin, jotka on kaivettu luolan edustalle, osa myös reviirien reunoille rajamerkeiksi. Naaras opettaa poikaset jo pienestä pitäen käyttämään ulkohuussia ja peittämään jätöksensä.
Loppusyksyllä pesäonkalo putsataan uudelleen ja täytetään kuivalla lehtipehkulla. Sen keskelle on hyvä käpertyä talviunille. Väki siirtyy unten maille yöpakkasten ajamana loka–marraskuun aikana ja nukkuu huhtikuun puolelle. Talviuni on kevyempää kuin karhulla, ja suojasäiden sattuessa asukkaat saattavat pistäytyä pesän ulkopuolella jaloittelemassa, mutta palaavat pian takaisin jatkamaan uniaan.
Lopputalvesta, maalis–huhtikuussa, naaras synnyttää pesään keskimäärin 2–3 poikasta. Pienokaisten silmät avautuvat kuukauden kuluttua syntymästä. Penikat saavat tunnusomaisen juovikkaan värityksensä noin parikuukautisina. Pesän ulkopuolelle poikaset uskaltautuvat touko–kesäkuun vaihteessa. Ne liikkuvat emon mukana syksyyn asti ja voivat vielä talvehtia emon luolassa. Naaras ei saa poikasia joka vuosi, joten mäyräkanta lisääntyy hitaasti.
Lihotuskuuri syksyllä
Pesäluolan suulta lähtee ympäröivään maastoon polkuverkosto, jota pitkin mäyrät suuntaavat saalistusretkilleen hämärän tullen. Ruokaa etsiessään mäyrä tonkii maata, tuhisee, röhähtelee ja maiskuttelee äänekkäästi. Tästä syystä se on saanut kansanomaisen nimen metsäsika.
Ravinnon suhteen mäyrä on kaikkiruokainen, sille maistuu niin eläin- kuin kasviravintokin. Se herkuttelee metsäpohjalta löytämillään madoilla, toukilla ja etanoilla ja popsii tilaisuuden tullen myös linnunmunia, pikkujyrsijöitä, sammakoita ja matelijoita. Joskus otus ilmaantuu perunamaalle tai avokompostille kaivelemaan muhkeita kastelieroja ja kovakuoriaisten toukkia.
Loppukesästä ja syksyllä kasviravinnon osuus mäyrän ruokavaliossa korostuu. Eläin kerää rasvakerrosta talvea varten ja herkuttelee marjoilla, hedelmillä, terhoilla, juurakoilla ja sienillä. Pelloilta se hamuaa viljaa, etenkin kauraa, sekä puimisjätteitä. Runsaan ravinnon turvin mäyrän paino nousee, ja loppusyksystä ennen talviunille menoa se painaa noin kaksi kertaa enemmän kuin keväällä.
Joskus ylenmääräinen syöpöttely voi johtaa mäyrän kannalta vähemmän toivottuun lopputulokseen. Takavuosina Saksassa poliisi hälytettiin lopettamaan maantielle loukkaantunutta mäyrää. Partio koki melkoisen yllätyksen paikalle saavuttuaan: tieltä ei löytynytkään onnettomuuden uhria, vaan vahvassa humalassa toikkaroiva ja ripuloiva eläin. Kävi ilmi, että mäyrä oli ahminut runsaasti ylikypsiä ja käyneitä kirsikoita, mikä johti kaatokänniin. Poliisit ohjasivat eläimen kauemmas tiestä, minne se jäi selvittelemään päätään ja nukkumaan pois pahaa oloaan.
Turha pelätä
MÄYRÄ ei ole paha peto, mutta tämä harmiton eläinkin tuntuu herättävän pelkoa. Luonnonvarakeskuksen 2020 julkaiseman tutkimuksen mukaan eläinpelko on lisääntynyt vuosi vuodelta, ja jopa mäyrän kohtaamista metsässä pelkää lähes 40 prosenttia suomalaisista. Sen sijaan runsasmäyräisessä Britanniassa se on yksi suosituimmista eläimistä ja ihastuttaa väkeä vauvasta vaariin.
SUOMESSA mäyrä luokitellaan riistaeläimeksi, ja sitä metsästetään vuosittain 10 000–17 000 yksilön verran. Metsästysaika on elokuun alusta maaliskuun loppuun. Suomen riistakeskuksen mukaan mäyrää metsästetään erikoisen nahan vuoksi, vaikka turkiskäyttö on vähäistä, eikä lihaa suosita trikiinivaaran vuoksi. Metsästämistä perustellaan usein sillä, että mäyrä nähdään uhkaksi pienriistalle ja linnustolle. Mäyrän ravintokäyttäytymisestä on tehty useita tutkimuksia, ja näiden selvitysten mukaan väite ei pidä paikkaansa. Suojelun kannattajien mielestä mäyrän metsästykselle ei enää löydy todellisia perusteita.
AUTOLIIKENNE on iso uhka mäyrälle. Suomessa tieliikenteen aiheuttamia mäyräkuolemia ei ole tilastoitu, mutta auton alle jäänyt mäyrä ei ole mikään harvinainen näky.
