Puuhastelen puutarhan syystöissä. Yllättäen pensasaidan kätköistä kantautuu tik, tik, tik… Kuin pienten hopeatiukujen helkettä.
Kutsuääni kuuluu punarinnalle, jokasyksyiselle vieraalle pihassani. Pieni nappisilmä lehahtaa läheiselle oksalle ja seuraa touhujani kiinnostuneena. Jätän työt kesken ja istahdan penkille. Lintu pomppii yhä lähemmäksi, välimatka kutistuu vajaaseen metriin.
Syy punarinnan pelottomaan käyttäytymiseen ja toistuviin vierailuihin on yksinkertainen. Se on oppinut, että pihalla touhuava puutarhuri on vaaraton ja luvassa on syötävää. Vastikään kitketystä kukkapenkistä tai muokatulta kasvimaalta löytyy helposti matoja ja toukkia.
Pihatarhurikin saa näistä tapaamisista osansa. Punarinnan käyttäytyminen ja palleromainen olemus ihastuttavat ja antavat hyvän mielen. Oranssina hehkuva rinta on kuin pieni aurinko syksyn harmauden keskellä.
Pölyttäjähyönteisten määrä hupenee vauhdilla. Se on ongelma koko ihmiskunnalle. Onneksi kotipihalle tai tienpientareelle voi helposti luoda ruokaparatiisin kimalaisille, mehiläisille ja perhosille.
Tämä matka suuntautuu Lissabonin eteläpuolelle, Alentejon alueelle. Vierailemme useissa paikallisissa työpajoissa, joissa käsityöläiset jakavat kokemuksiaan ja taiteensa.
Sulo-sukat suuresti varpaita sulostuttavat.
Osattiin sitä ennenkin. Ja ehkä turhan hyvin osattiinkin. Nimittäin juhlia villisti vappua. Esimerkiksi vuoteen 1978 mennessä meno oli jo niin hurjaa, että Helsingissä Havis Amanda -patsaan lakitus piti aikaistaa keskiyöstä vappuaaton iltakuuteen, pienempiin promilleihin.
Jalka- ja kynsisilsa ovat pieniä mutta kiusallisia vaivoja, jotka jäävät helposti tunnistamatta ja hoitamatta. Lääke karkottaa jalkasienen nopeasti, mutta kynsiin voi tarvita pitkän kuurin.