
16/10 -42
Tilamme ensimmäiset asukkaat pystyttivät kotinsa kuivalle moreeniluodolle. Rakensivat tuvan ja kammarin sen kylkeen. Asettuivat asumaan, ryhtyivät viljelemään luotoa ympäröiviä hiesumaita ja kasvattamaan perhettään.
Kasvun ihme rönsyilee portaanpielestä perennapenkkiin, kuusen juurelta kasvimaalle.
Tilamme ensimmäiset asukkaat pystyttivät kotinsa kuivalle moreeniluodolle. Rakensivat tuvan ja kammarin sen kylkeen. Asettuivat asumaan, ryhtyivät viljelemään luotoa ympäröiviä hiesumaita ja kasvattamaan perhettään.
Sumun suipot sormet pyrkivät sisään puseronkauluksesta. Märät heinänkorret kiillottavat kumisaappaiden varret, ja pisimmät röyhyt viskovat vesihelmiään korkealle polven yläpuolelle.
Kukkamaalla kuhistaan. Eturivissä oiotaan hameenhelmoja ja suoristetaan varsia. Sivummalla huiskautellaan siitepölypuuteria, sipistään, nyökkäillään ja luodaan vaivihkaa silmäyksiä puoliksi suljettujen terälehtien välistä.
Lunta. Vähän auringonpaistetta. Räntää ja rakeita. Hyytävää itätuulta ja vesisadetta. Ja sitten taas lunta.
Istun tuvan pöydän ääressä ja tuijotan ulos ikkunasta mitään näkemättä. Tiesinhän että ennen pitkää tämä on edessä. Olen viivytellyt ja vetkutellut, mutta jossain vaiheessa päätös on vain tehtävä.
Olen usein huomannut, että meidän puutarhaeloa elävien aikakäsitys poikkeaa monen muun ihmisryhmän ajantajusta. Puutarhan aikaa ei mitata minuuteissa tai kvartaaleissa. Talventähdet ja kevätesikot kukkivat sitten, kun ne ovat siihen valmiita.
Talomme peräkammarissa on vuosien ja vuosikymmenten kuluessa asustellut monenmoista väkeä. Lapsia ja aikuisia, vuokralaisia ja evakoita, kauppiaita ja talon tyttöjä – kaikille on löytynyt katto pään päälle ja tukevat hirsiseinät ympärille.
Pönttöuunissa paukkuu. Tammikuisena päivänä pakkasmittari näyttää yli kolmenkymmenen asteen lukemia. Vedän jalkaani toisetkin villasukat ja käperryn nojatuolin syliin. Tänään paras paikka löytyy uunin vierestä.
Villamyssyn tupsu tarttuu kiinni lumiseen oksaan ja heilauttaa ilmaan hentoisen höytyväpilven. Taivutan lapaskädellä kuusen oksia syrjään ja kurkistan puun alle. Oravan jäljet päättyvät rungon tyvelle.
Maatilalla on aina jotain rakennettavaa ja korjattavaa. Monet urakoista ovat suuria ja työläitä, eikä tekemisen listallekaan tunnu loppua tulevan.
Joskus rakkaus syttyy ensisilmäyksellä. Välähdys vihreää, pilkahdus ruusunpunaista, terälehden heilahdus – ja olet mennyttä. Oi mikä ihanuus! Mikä valloittava kasvumuoto, miten hurmaava tuoksu!
Kärräsin puutarhan kitkentäjätettä kompostiin syyskuisen illan jo hämärtyessä. Ruohoinen polku oli tuttu, mutta yhtäkkiä maanrajassa häivähti jotain outoa.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.